Voittoputket kohtaavat lauantaina Hakametsässä

Pelicans hakee viikon kahdella aiemmalle voittopelilleen kruunua lauantaina Tapparan vieraana. Tappara pääsee runkosarjan viimeiseen keskinäiseen levänneenä, kun taas Pelicans pelasi perjantaina kovan kamppailupelin HIFK:ta vastaan.
<p>Juhliiko Pelicans myös sarjakolmosen Tapparan kustannuksella? (Kuva: Elmeri Elo)<br></p>

Juhliiko Pelicans myös sarjakolmosen Tapparan kustannuksella? (Kuva: Elmeri Elo)

Loppuunmyyty Isku Areena sai perjantaina nautiskella Pelicansin kauden kolmannesta voitosta Helsingin IFK:sta. Isäntäjoukkue Pelicans onnistui avauserässä maalinteossa kahdesti, mikä kantoi lopulta 4-1-voittoon vähämaalisessa väännössä. Laadukas 60 minuutin suoritus oli Pelicansin päävalmentaja Petri Matikaisen mieleen.

- Se oli kova peli alusta loppuun. Miestä mitattiin ja pystyimme mielestäni vastaamaan tänään haasteeseen. Meidän tekeminen rupeaa pikkuhiljaa löytyä. Isot pisteet tähän hetkeen. Puolustamalla, oli se sitten millä alueella tahansa, pystymme kamppailemaan voitosta tässä sarjassa. Kun kaikki sitoutuvat aidosti sydämellään, niin silloin meillä on mahdollisuuksia, kuten tänään nähtiin.

Ottelun avausmaalin läpiajosta taiteillut Jesse Mankinen on nakuttanut viimeiseen kolmeen peliin neljä täysosumaa. Hyökkääjä lähestyy parasta pelivirettään kreivin aikaan.

- Se oli Mankiselta äärimmäisen vahva suora luistelu läpiajotilanteessa. Hän runnoi kiekon sisään, halusi tehdä sen. Se oli meille erittäin iso maali, kehui Matikainen suojattiaan.

Lahtelaisten voittoputki kasvoi kolmen ottelun mittaiseksi. Kuudennesta sijasta taistelevat Lukko, KalPa ja SaiPa voittivat perjantaina jokainen omat kamppailunsa, joten Pelicansin sarjasijoitus on edelleen yhdeksäs pisteen erolla kuudenteen sijaan. Viime ajat varmaotteisesti lahtelaismaalilla torjunut Janne Juvonen kiitteli puolustuksen uhrautuvaisuutta HIFK-pelin jälkeen.

- Hyvät fiilikset voitosta. Pelasimme hyvin tänään. Saimme alkuun pari maalia, mikä auttoi paljon. Ei ollut itselleni kovin vaikea ilta. Puolustimme keskustaa hyvin ja äijät blokkasivat kuteja alivoimalla. Siinä takana oli hyvä pelata. Huomenna on taas ihan uusi peli.

Kumman putki katkeaa?

Pelicans suuntaa lauantaina runkosarjan 52. kierroksella Tapparan vieraaksi. Kirvesrinnat pelasivat edellisen kerran tiistaina. Silloin joukkue haki Lappeenrannasta kaksi pistettä 3-2-jatkoaikavoitolla. Sarjakolmonen Tappara on 18 tasapelillään Liigan tasapeliherkin joukkue. Meneillään olevan neljän pelin voittoputken aikana Tappara on kammennut kolme voittoa jatkoajan jälkeen.

Tappara vahvisti kuluvalla viikolla jo ennestään laadukasta hyökkäysarsenaaliaan Sportista tulleella Markus Nenosella. Nenonen iski Vaasassa tehot 17+13=30, mikä oikeuttaa Tapparan sisäisessä pistepörssissä toiseen sijaan Kristian Kuuselan (8+28=36) jälkeen. Tamperelaiset eivät pääse Pelicans-otteluun parhaalla miehistöllään, sillä tehopuolustaja Mikko Lehtonen ja kapteeni Jukka Peltola ovat mukana Leijonien olympiajoukkueessa.

Hakametsä on ollut perinteisesti Pelicansille haasteellinen vieraskohde. Lahteen ei tullut tuliaisia myöskään tämän kauden ensimmäiseltä Tampereen vierailulta Tapparan kuitatessa täydet sarjapisteet puhtaalla 3-0-voitolla. Joukkueet kohtasivat syyskaudella kahteen otteeseen myös Isku Areenalla. Pelicans voitti ensimmäisen voittolaukausten jälkeen 2-1, mutta hävisi jälkimmäisen jatkoajalla 2-3.

Onko Pelicans matkalla kohti kauden ensimmäistä yhdeksän pisteen viikkoaan? Tapparan neljän tai Pelicansin kolmen ottelun voittoputki tulee tiensä päähän lauantaina.

Tappara – Pelicans lauantaina 10.2. Hakametsässä klo 17.

Aleksi Salonen