Vastustaja tutuksi: Raumalla luotetaan ulkomaalaisiin | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Vastustaja tutuksi: Raumalla luotetaan ulkomaalaisiin

Keskiviikkona Isku Areenalla vieraileva Rauman Lukko sai tälle kaudelle riveihinsä maaliahneen paluumuuttajan ja tukun ulkomaalaisia.

Kuva: Tomi Natri

Viime kaudella neljännesfinaalivaiheeseen pelinsä päättänyt Lukko lähtee uuteen kiekkokauteen samalla maalivahtikaksikolla. Vasta 20-vuotias Lassi Lehtinen ja Oskari Setänen, 25, ovat raumalaisille varsin tasavahva tandemi, vaikka kumpikaan ei lähtökohtaisesti sarjan eliittivahteihin lukeudukaan.

Pekka Virran valmentaman joukkueen puolustuskalusto onkin sitten uudistunut rajusti. Peliuransa päättäneen Janne Niskalan, Jakub Krejcikin, Rony Ahosen sekä Simo-Pekka Riikolan lähtöjen myötä alakerrasta poistui kokemusta roppakaupalla.

Lähtijöitä seura paikkasi kolmella ulkomaalaisella. Tshekkiläinen Lukas Klok saapui Raumalle KHL:stä Slovan Bratislavasta, ruotsalainen Robin Press SHL:stä Färjestadista sekä David Nemecek kotimaansa Tshekin pääsarjasta Mlada Boleslavista. Nemecek ei ole ensi kertaa Suomessa, sillä hän pelasi TPS:n A-nuorissa kauden 2014-15, jolloin syntyi Liiga-debyyttikin.

Lukolla on sopimukset myös nuorten lupausten Ville Heinolan, 18, ja Tarmo Reunasen, 21, kanssa. Kesällä Winnipeg Jetsin ykköskierroksella numerolla 20 varaama Heinola ja New York Rangersin neljännen kierroksen varaus Reunanen ovat kuitenkin tällä hetkellä Pohjois-Amerikassa jahtaamassa paikkaa NHL-miehistöstä. Kaksikko ei siis ole ainakaan toistaiseksi Lukon käytettävissä. Paikkaajaksi seura hankki lainapestillä Olli Vainion Ilveksestä.

Hyökkääjäosastolla eniten kirpaisivat Janne Keräsen, Brandon DeFazion ja maailmanmestari Arttu Ilomäen lähdöt. Viime kautensa Pelicansissa aloittanut Manuel Ganahl ei myöskään jatka Raumalla.

Rauman oman kasvatin Eero Elon, 29, paluu Lukko-paitaan on erinomainen asia koko Liigalle. Läpimurtokautensa 2014-15 (Ässissä 26 maalia) jälkeen Elo vietti yhteensä neljä vuotta KHL:ssä ja Sveitsin NLA:ssa, joissa verkko heilui niin ikään kiitettävällä tahdilla. Mielenkiintoinen Liiga-paluumuuttaja on myös 22-vuotias Jonne Tammela, jonka ensimmäinen yritys Pohjois-Amerikassa ei vielä tuottanut tulosta.

SHL:stä Frölundasta värvätyt ruotsalaiskaksoset Pathrik ja Ponthus Westerholm ovat Elon tavoin kärkikorin pelaajia, joilta vaaditaan tulosta. Tulleiden ulkomaalaishyökkääjien trion täydentää slovakki Kristian Pospisil, joka oli koko viime kauden pelaamatta loukkaantumisen vuoksi.

Viime kauden pörssivitosen (18+34=52) Justin Danforthin jääminen Raumalle on Lukolle valtava asia. Tehoja hyökkäyspäässä odotetaan yhä konkari Toni Koivistolta, 36, sekä lahtelaiskasvatti Vili Sopaselta, joka muutti länsirannikolle kesken viime kevään.

Kokeneiden kehäkettujen seassa on myös nuoruuden intoa. Läpimurtoa odotetaan eniten nuorten maailmanmestarilta Linus Nymanilta, 20. Veljeskaksikko Ville, 19, ja Mikko Petman, 18, puolestaan esitti pirteitä otteita harjoituskaudella. Joukkueen johdattaa Lahteen kapteeni Tapio Laakso.

Pelicans – Lukko keskiviikkona 18.9. Isku Areenalla klo 18.30! Liput ennakkoon tästä.

Aleksi Salonen