Vastustaja tutuksi: Pelicans kohtaa Liiga-avauksessa nimekkäitä hankintoja tehneen HIFK:n

Liigakauden 2019-20 ensimmäinen vierailija Isku Areenalla on Pelicansin viimekeväinen neljännesfinaalivastustaja Helsingin IFK. Muun muassa lahtelaiskaksikolla Mikko Kousalla ja Jesse Saarisella vahvistunut HIFK on saanut kasattua jälleen nimivahvan porukan.
<p>Antti Tyrväinen väänsi keväällä Micke-Max Åstenin kanssa. (Kuva: Mikko Pylkkö)<br></p>

Antti Tyrväinen väänsi keväällä Micke-Max Åstenin kanssa. (Kuva: Mikko Pylkkö)

Liigassa viime kaudella neljänneksi sijoittuneessa HIFK:ssa nähdään tällä kaudella lahtelaisväriä kaksin kappalein. Keväällä 2011 punanutussa Suomen mestaruutta juhlinut Mikko Kousa palasi Helsinkiin yhdessä Jesse Saarisen kanssa, joka on pelannut Liigaa Pelicansin lisäksi SaiPassa, HPK:ssa ja Kärpissä. Seuran riveissä jatkaa myös vuodet 2016-18 Lahdessa kiekkoillut Iikka Kangasniemi.

Maalivahtiosastolla Markus Ruusu sai tehdä tilaa SaiPasta hankitulle Frans Tuohimaalle, joka oli edellisvuodet sputnikien tärkein yksittäinen pelaaja. Tasavahvan veskaritandemin täydentää jo kahdelta viime kaudelta HIFK:n maalilta tuttu Atte Engren.

Jarno Pikkaraisen luotsaaman joukkueen puolustajaosasto on tälle kaudelle suomalaistunut Kyle Quinceyn, Ryan O’Connorin ja Joe Finleyn lähtöjen myötä. Kipein menetys oli tehopakki Teemu Erosen siirtyminen KHL:ään Jokereiden paitaan. Korvaajaksi HIFK värväsi Kousan lisäksi vain yhden kokeneemman kastin pelurin, Lukosta tulleen Rony Ahosen, joka oli Kousan tavoin osa HIFK:n 2011 mestaruusjoukkuetta.

Viime kaudella Jokipojissa puolustanut Eero Teräväinen on saamassa tällä kaudella ensikosketuksena liigajäillä. Jatkavista pakeista Joonas Lyytisellä on iso vastuu kiekollisesti. Toiseksi eniten Liigan runkosarjaotteluita (1018) pelannut Markus Kankaanperä, Ville Varakas ja ruotsalainen Johan Motin kantavat puolestaan isoa roolia alivoimapelissä.

HIFK:n koko ykköskenttä Erik ThorellJuhani TyrväinenJoonas Rask siirtyi kevään päätteeksi suurempiin ympyröihin. Muut merkittävät lähtijät olivat Sakari Salminen, Jasse Ikonen ja Tommi Santala.

Urheilujohtaja Tobias Salmelainen onnistui värväämään tilalle kivenkovia, tasonsa osoittaneita pelaajia. Liigan sisällä HIFK ryöväsi Saarisen lisäksi mestari-HPK:n tutkaparin Teemu Turusen & Otto Paajasen.

Keskustaa saapui vahvistamaan myös kevään maailmanmestari, kansainvälisesti kokenut Jere Sallinen. Kovia tehoja Ruotsin kakkostasolla mättänyt laituri Sebastian Dyk on puolestaan 26-vuotiaana ensimmäistä kertaa länsinaapurimme rajojen ulkopuolella. HIFK:n kapteenina jatkaa 35-vuotias seuraikoni Lennart Petrell.

Kenties suurin valokeila HIFK:ssa kohdistuu 17-vuotiaaseen Anton Lundelliin, josta povataan ensi kesän NHL:n varaustilaisuuden kärkinimeä. Nuorukainen onnistui Liigassa jo viime kaudella, mutta nyt odotukset ovat toista luokkaa. Monipuoliselta Juha Jääskältä voi niin ikään odottaa nousua seuraavalle levelille.

Pelipaikkaa edustuksessa hamuavat myös nuoret Niklas Nordgren ja Wiljami Myllylä, joka on edesmenneen hiihtäjälegenda Mika Myllylän poika. Pelicansista siirtyneen Brad Lambertinkin liigadebyytti on mahdollinen jo alkavalla kaudella.

Liiga-avaus Pelicans – HIFK perjantaina 13.9. Isku Areenalla klo 18.30! Liput ennakkoon tästä.