Täysin uudistuneella Pelicansin maalivahtiosastolla on nyt enemmän kokemusta menestymisestä: ”Tavoitteellisuus ja johtajuus tulevat molemmista vahvasti esille”

Pitkään Lahdessa elänyt maalivahtitilanne on saatu vihdoin rauhoitettua. Tomi Karhunen ja Atte Tolvanen muodostavat Pelicansissa tandemin, johon maalivahtivalmentaja Arttu Lipsasella on vankkumaton luotto. ”Tavoittelemme sitä, että pystymme joka ilta voittamaan, oli maalissa sitten kumpi tahansa.”
<p>CHL:n kotipelissä Trinecin nollannut Tomi Karhunen on kokenut voittaja. (Kuva: Tomi Natri)<br></p>

CHL:n kotipelissä Trinecin nollannut Tomi Karhunen on kokenut voittaja. (Kuva: Tomi Natri)

Pelicansin alkavan kauden maalivahtikaksikko asettui lopulliseen muotoonsa vasta hiljattain, kun seura kiinnitti Tomi Karhusen paikkaamaan Pohjois-Amerikkaan matkanneen Jakub Skarekin jättämää aukkoa. KHL:ään siirtyneen Jussi Olkinuoran korvaajaksi Pelicans hankki keväällä Atte Tolvasen, joka palasi Suomeen Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:sta.

Toisen kautensa Pelicansin maalivahtivalmentajana aloittanut Arttu Lipsanen ei ole harmissaan siitä, että veskariosasto meni viime kaudesta täysin uusiksi.

- Organisaation tavoite on saada täältä maalivahteja eteenpäin, joten kaksikon vaihtuminen ei ole sinänsä tässä tapauksessa millään tavalla huono asia. Valmennuksellisestikin se on ihan normaalia toimintaa, että pelaajia tulee ja menee. Mielestäni ollaan saatu tilalle juuri sellaiset maalivahdit, jotka on haluttu.

Karhunen ja Lipsanen ovat toisilleen tuttuja Tapparan-vuosilta. Pelaaja-valmentaja-suhteessa kaksikko ei ole kuitenkaan aiemmin ollut. Viimeiset kolme vuotta Karhunen vietti ulkomailla neljässä eri seurassa akselilla Venäjä-Ruotsi-Sveitsi. Kokemusten täyteistä kierrosta edelsi häikäisevä kolmen kullan putki Kärpissä ja Tapparassa.

- Karhunen on kokenut pelaaja, nähnyt paljon maailmaa ja eri sarjoja. Hän on voittanut useamman kerran, joten kokemusta ei ole ainoastaan pelivuosista, vaan myös voittamisesta ja menestymisestä. Se on erittäin tärkeä asia, ja sitä me tarvitaan myös maalin suulle, sillä organisaatio haluaa menestyä, Lipsanen sanoo.

- Maalivahtina Karhusella on hyvä pelikäsitys. Hän pystyy omalla pelin ymmärryksellään auttamaan itsensä lisäksi myös joukkuetta.

Atte Tolvanen on toistaiseksi suomalaisille tuntemattomampi nimi. Kuusi vuotta Pohjois-Amerikassa torjunut nummelalainen pääsi viime keväänä debytoimaan miesten peleissä AHL:ssä. Mies on tullut Lahteen ympäristöstä, jossa ei ole ollut jokapäiväistä maalivahtivalmennusta.

- En halua missään nimessä sanoa, että hän on raakile. Tolvanen on saanut hyvällä tavalla työstää itse omaa juttuaan, joka mielestäni tuo siihen potentiaalin. Siellä on monta vuotta käyty omaa ajatustyötä pohjalle, ja nyt sitä ajatusta lähdetään johdattelemaan tiettyyn suuntaan ja rakentamaan pakettia ympärille. Näin hänessä aika ison potentiaalin.

Suomen kaukaloissa Tolvanen on torjunut edellisen kerran kaudella 2012-13 Ässien A-nuorissa.

- En usko, että isompaan kaukaloon siirtyminen tuo erikoista haastetta. Tolvasen pelityyli on aktiivinen, ja hän on hyvä liikkumaan. Jos kyseessä olisi sellainen maalivahti, joka on hyvin passiivinen ja pienen kaukalon pelaaja, joka pelaa enemmän todennäköisyyksiä pois, niin siinä tapauksessa saattaisi ollakin ongelmia, Lipsanen selvittää.

Ei mitään hulivilipersoonia

Maalivahdithan ovat aina vähän erikoisia, naurahtaa Lipsanen puheen kääntyessä kaksikon persooniin. Vanha sanonta ei päde suoraan Pelicansin kaksikkoon. Lahtelaismiehistön maalia vahtii Lipsasen sanoin ”fiksu” ja ”analyyttinen” parivaljakko.

- Heistä paistaa, että molemmat haluavat selkeästi viedä omaa juttuaan eteenpäin. Tavoitteellisuus, ammattimaisuus, johtajuus ja omistajuus tulevat vahvasti molemmista esille, Lipsanen kehuu.

- Maalivahdeissa varsinkin on paljon sellaisia hulivilipersoonia, mutta Karhunen ja Tolvanen ovat enemmän hyvällä tavalla keskittyneitä. Näen siinä ison vahvuuden, että saamme arjen tekemisessä vietyä hyvässä hengessä pelaamista ja kokonaisvaltaista pakettia eteenpäin.

Henkisen puolen kanssa työskentely näyttelee isoa roolia maalivahtien arjessa. Paremmin ilmaistuna henkinen kantti on maalivahdilla kaikki kaikessa.

- Kyllä me keskustellaan paljon mentaalipuolesta. Se on tätä päivää. Sellainen autoritäärinen valmentaminen on väistymässä, mitä on tässä aiempina vuosikymmeninä paljon ollut.

- Veskareilla pohja rakentuu siitä, että siellä on tietyt perustekniikat sun muut hallussa. Niillä ei ole kuitenkaan mitään merkitystä, jos suoritustunteen ja fiiliksen kautta tulevat innostuneisuus ja motivaatio eivät ole kunnossa. Suoritustekniikat ja osaaminen ovat siinä vaiheessa yhdentekeviä – varsinkin kun puhutaan voittamisesta.

Oma kysymyksensä on peluutus. Viime syksynä valmennuksen suunnitelmat menivät nopeasti romukoppaan, kun Olkinuora aloitti vaisusti, ja Skarek hyvin, kunnes tilanne oli taas kohta kääntynyt päälaelleen.

Lipsanen sanoo, ettei alkavan kauden peluutuksesta ole vielä tehty tarkempaa suunnitelmaa. Sekään ei ollut vielä keskiviikkona kiveen hakattua, kumpi torjuu perjantaina Liiga-avauksessa HIFK:ta vastaan.

- Tässä on ollut muutenkin normaalista poikkeava pre-season, kun maalivahtia on tullut ja maalivahtia on mennyt. Jos joku suunnitelma on ollut olemassa, niin siitä on luovuttu. On hyvä, että tilanne on saatu nyt rauhoitettua ”Karhun” tulon myötä. Ei tarvitse elää epävarmuudessa, ketkä siellä tolppien välissä seisoo, Lipsanen huokaisee.

- Jääkiekon tarkoitus on voittaa pelejä, ja me tavoittelemme sitä, että pystymme joka ilta voittamaan, oli maalissa sitten kumpi tahansa. Joskus pelaavan vahdin valintaan vaikuttavat sen hetken pelisuoritukset, vireystila tai joskus siihen voi vaikuttaa kuormitus tai joku muu. Tilanteeseen aina reagoidaan.

Liiga-avaus Pelicans – HIFK perjantaina 13.9. Isku Areenalla klo 18.30! Liput ennakkoon tästä.

Aleksi Salonen