Tappara väsytti Pelicansin kotijäällään | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Tappara väsytti Pelicansin kotijäällään

Pelicansin uurastus ei riittänyt Tampereella pisteisiin, kun vahvaa nousuvirettään jatkava Tappara kellisti lahtelaisryhmän maalein 3-0 Hakametsän lauantai-illassa. Ottelussa teki ensiesiintymisensä tuore Pelicans-vahvistus Jesse Mankinen.

Ensimmäinen erä mentiin Tampereella läpi tasaisissa merkeissä, ja molemmilla joukkueilla oli hankaluuksia saada omaa peliään kunnolla käyntiin pelin pyöriessä paljon keskialueella. Lähempänä maalintekoa oli kuitenkin Tappara, mutta Mikko Lehtosen siniviivalta lähettämää ylärimalaukausta lähemmäksi Pelicans-maalia se ei päässyt. Erätauolle lähdettiin näin ollen 0-0-numeroissa.

Toisessa erässä Tappara oli vierasjoukkuetta selvästi terävämmällä pelipäällä. Parin minuutin tahkoamisen jälkeen Joona Luoto pääsi vastahyökkäyksestä ohittamaan Pelicans-vahti Janne Juvosen, eikä tahti hiipunut erän edetessä. Ajassa 25.14 Pelicansin Antti Tyrväinen otti kaksiminuuttisen huitomisesta, josta kirvesrinnat rankaisivat nopeasti siirtymällä 2-0-johtoon Juhani Jasun osumalla. Maaliin antoi komean poikittaissyötön Jan-Mikael Järvinen.

Kun toista 20-minuuttista oli jäljellä enää 17 sekuntia, Pelicansilla oli mahdollisuus Kristian Kuuselan jouduttua jäähypenkille kiinnipitämisestä. Erä sai kuitenkin lahtelaisten kannalta harmittavan lopun, kun hieman onnekkaastikin Tappara karkasi alivoimalla ylivoimahyökkäykseen, jonka Jasu päätti laukomalla kiekon Pelicans-verkkoon vain sekunti ennen erätaukoa.

Etenkin Antti Tyrväisen johtama ketju laidoillaan Jesset Mankinen ja Saarinen sai viimeisessä erässä hyvää painetta kirvesrintojen alueelle luoden muutamia hyviä paikkoja, onnistumatta kuitenkaan kavennusmaalin teossa. Kolmas erä mentiin kaikkiaan hyvin tasaisissa merkeissä, mutta pelikello eteni jatkuvasti Tapparan eduksi. Todellinen kiri jäi Pelicansilta tällä kertaa uupumaan, ja loppulukemat kirjattiin tamperelaisille 3-0.