Pynnönen sanoo Pelicansin oppineen virheistään | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Pynnönen sanoo Pelicansin oppineen virheistään – ”Kaverin pelihalut katoavat siinä aika nopeasti”

Pelicans osoitti viime viikolla kasvamisen merkkejä napaten seitsemän sarjapistettä yhdeksästä mahdollisesta. Kehityksen keskiössä on Jarkko Pynnösen mukaan ollut muun muassa erien loppujen ja jäähykurin kohentuminen.

Kuva: Jukka Rautio

Maajoukkuetauko kolkuttelee ovella jo Lahdessakin, mutta ennen sitä edessä on vielä tärkeät kotipelit SaiPaa ja JYPiä vastaan. Ensi viikolla Pelicansista maajoukkuetehtäviin matkaavat Nuorten Leijonien ryhmään Tshekin turnaukseen valittu Jesse Ylönen sekä Hynek Zohorna, joka nimettiin Tshekin joukkueeseen Karjala-turnaukseen.

Pelicansin nuori puolustaja Jarkko Pynnönen, 20, haluaa lähteä tauolle hyvistä asetelmista.

- Viime viikko oli meiltä hyvä. On saatu asiat hyvälle mallille. Aiomme lopettaa tämän runkosarjan ensimmäisen pätkän hyvillä mielin ja jahdata täyttä kuutta pinnaa. Se on ainoa tavoite.

Pynnönen sanoo, että huili tulee hyvään aikaan, vaikka fyysinen rasitus ei puolustajalla vielä painakaan.

- Helpottaahan se aina henkisesti, kun pelien paine katoaa hetkeksi. Silloin ehtii tehdä muutakin, esimerkiksi nähdä kavereita. Se auttaa sitten tulevaa, kun kohta alkaa ulkona vuoden synkimmät ajat.

Edellisen kerran Pelicans oli tulessa lauantaina Tamperella, jossa se haki komealle viikolleen kruunua Ilveksen vieraana. Kaksi pistettä jäi kuitenkin Hakametsään Pelicansin toisen erän kahden maalin etumatkasta huolimatta. Pistekin oli arvokas rankan viikon päätteeksi.

- Siinä mielessä voi olla tyytyväinen, että meillä oli siinä toisessa erässä vaikea hetki, ja ennen se peli olisi voinut kääntyä siitä toiseen suuntaan. Nyt pääsimme kuitenkin jatkoajalle ja saimme arvokkaan pisteen mukaan. Kehitystä on siis tapahtunut. Nämä ovat pitkässä juoksussa tärkeitä pisteitä, Pynnönen perkasi.

Niistä se hyvä kokonaisuus muodostuu”

Viime viikolta mukaan tarttuneet seitsemän pistettä pitävät Pelicansin (9.) iskuetäisyydellä kuuden sakkiin, johon on eroa nyt kolme pistettä. Turkoosimiehistö on sinnikkäästi luottanut sapluunaansa vaikeinakin hetkinä.

- Se kertoo meidän kasvamisesta, että pystymme pelaamaan tarpeen vaatiessa yksinkertaista ja nöyrää lätkää. On oltu lähellä pisteitä niin monta kertaa, ja kun on jaksettu keskittyä omaan hommaan, niin nyt on tullut tulostakin.

Pelicans on päästänyt 16 kierroksen jälkeen vain 38 maalia, mikä on kolmanneksi vähiten TPS:n (30) ja Kärppien (21) jälkeen. Kokonaisuus on kehittynyt pienin askelin.

- Kyllä se aina puolustuksen kautta lähtee. Meidän kiekoton pelaaminen on nöyrää. Ei tule enää vaarallisissa tilanteissa kiekonmenetyksiä, erän loput pelataan hyvin ja jäähykurikin on ollut ok, mutta sitä voi aina parantaa. Niistä se hyvä kokonaisuus muodostuu, Pynnönen selvitti.

Tiistain valmistavassa harjoituksessa Pelicans kävi jälleen läpi avauspelaamisen malleja keskiviikon SaiPa-ottelua silmällä pitäen. SaiPa pitää Liigassa kuudetta sijaa, mutta joukkue on ailahdellut viime aikoina. Vieraskaukaloista kolmen pisteen voittoja on taskussa vain yksi. Syyskuussa käydyssä kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Jakub Skarek nollasi sputnikit Pelicansin 3-0-kotivoitossa.

- SaiPa liikkuu hyvin, siellä on nuoria pelaajia. He pysyvät kiekossa ja taitavat pelaajat tykkäävät hakea syöttöjä keskustaan. Meidän pitää päästä omista nopeasti pois ja saada oma mylly pyörimään hyökkäysalueella. Kaverin pelihalut katoavat sellaisessa pelissä aika nopeasti. Puolustetaan oman maalin edusta hyvin ja hyökätään tehokkaasti.

Kamppailu Pelicansin parhaan pistemiehen tittelistä käy kuumana, kun Zohorna ja Jesse Mankinen ovat kumpainenkin lukemissa 5+9=14. Parempi plus-miinustilasto pitää Zohornan (+8) Mankisen (-6) edellä. Lappeenrantalaisten syksyn tehokkain on ollut EBEL-liigasta tullut Tyler Morley (7+7=14).

Pelicans – SaiPa keskiviikkona 31.10. Isku Areenalla klo 18.30!

Aleksi Salonen