Polveaan kuntouttavan Jürgensin erilainen kesä | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Polveaan kuntouttavan Jürgensin erilainen kesä - ”Tässä saa lisää perspektiiviä tekemiseen”

Kauden päätteeksi polvioperaatiossa käynyt Casimir Jürgens joutui harjoittelemaan alkukesän erossa muusta joukkueesta: ”Tsemppi pitää kaivaa itsestä, kun ei ole vieruskaveria sitä antamassa.”

Casimir Jürgens on harjoitellut kesän Helsingissä Kampin Kauppakeskuksen Fressillä.

Tilanne Pelicansin loukkaantumisrintamalla on erinomainen. Toukokuussa uuteen kesäharjoittelukauteen lähdettäessä vain Casimir Jürgensilla oli operaatio alla. Puolustaja kävi viime kauden päätteeksi korjauttamassa polveaan, josta kuntoutuminen sujuu aikataulussa.

- Näillä näkymin elokuun alussa pitäisi olla pelikunnossa. Kuntoutus kestää kolmisen kuukautta, että saa palautettua voimat jalkoihin ja polven toimimaan, Jürgens sanoo.

Turkoosimiehistön harjoituspelikausi käynnistyy jo 2. elokuuta Rauman Pitsiturnauksella.

- Siitä ei ole vielä keskusteltu. Voi olla, että tulee vähän liian aikaisin, mutta katsotaan sitten elokuun alussa, mikä on tilanne.

Jürgensin kesä on perin erilainen muihin joukkuelaisiin nähden. Pelicansin kuntoutuspuolen expertit Juha Nakari ja Harri Hakkarainen ovat laatineet pelaajalle tarkat suunnitelmat ja ohjeet, miten polven kuntoutuksen kanssa edetään. Jürgens on harjoitellut pitkälti Helsingissä yksikseen.

- Kampin Fressillä on hyvät laitteet ja tilat, siellä on pystynyt tekemään kaiken tarvittavan. Aika paljon tämä on ollut yksin treenaamista. Onhan tämä erilainen kesä, kun ei ole niin paljon joukkueen kanssa tekemisissä.

Kuntoutuksen etenemistä on tarkasteltu Nakarin ja Hakkaraisen kanssa säännöllisesti pari kertaa viikossa. Harjoittelu monipuolistuu koko ajan.

- Alkuun oli aika paljon ylävartaloharjoitteita. Pääsin sitä puolta hyvin kehittämään silloin, kun jalan kanssa ei vielä hirveästi pystynyt tekemään. Sitten sai alkaa pikkuhiljaa kävellä rappusia. Niitä on tässä muutaman kerran saanut nousta ylös. Nyt on saanut pyöräillä ja hiljalleen saa alkaa tehdä jalkapunttia. Askel kerrallaan edetään, Jürgens taustoittaa.

Mahdollisuus kehittää muita ominaisuuksia

Kolmannen kautensa Liigassa ja Pelicansissa aloittavalla Jürgensilla on sopimus seuran kanssa kevääseen 2021 asti. Kesä puolikuntoisena ei ole isku miehen tulevalle kaudelle. Jürgens kuitenkin myöntää, että ainahan sitä haluaisi treenata kesän ehjänä.

- Nyt on toisaalta mahdollisuus kehittää sellaisia ominaisuuksia, mitä ei välttämättä ehjänä tulisi niin paljon tehtyä. Loukkaantuneena saa taas lisää perspektiiviä tekemiseen, että mitä kaikkea muutakin tässä pystyy tekemään.

Tunnollisen harjoittelijan mieli haluaisi toisinaan mennä kovempaa, mutta tässä tapauksessa maltti on valttia. Yksin harjoittelun varjopuolia on tsemppiavun puuttuminen.

- Ei tässä ole vielä oikein edes tullut sellaista tilannetta, että pitäisi varsinaisesti tsempata, kun on sen verran maltilla pitänyt mennä. Mutta totta kai yksin treenaaminen on erilaista. Se vaatii aina itseltä enemmän, jos tuntuu, että on vähän motivaatio hukassa. Tsemppi pitää kaivaa itsestä, kun ei ole vieruskaveria sitä antamassa, Jürgens pyörittelee.

Varsinaista huilia ei tule normaalia kesää enempää.

- Mulla on oma harjoitusrytmi, jossa tulee kevyempi harjoitusviikko. Muuten mennään aika kovaa koko kesä.

Jürgens nauttii kesästään tavaten perhettään ja ystäviään.

- Heille jää vähän vähemmän aikaa kauden aikana. Yritän ottaa rennosti, että saa aivotkin vähän huilata jääkiekosta.

Lomasuunnitelmia?

- Tarkoitus on käydä mökkeilemässä Turun saaristossa. Siellä vietetään myös juhannus, ja toivottavasti joitain muitakin päiviä kesästä. Mallorcalle on myös varattu viikon reissu.

Aleksi Salonen