Uutinen | 18.10.2017 14:00

Pelikasseja rekka-auton lavalle röökin savussa 30 asteen pakkasessa – Saarinen sanoo glamourin olleen kaukana KHL-arjessa

- On täällä näköjään vielä ainakin jääkaappi samassa paikassa kuin viimeksi, naurahtaa Jesse Saarinen etsiessään kahviinsa maitoa jääharjoituksen jälkeen Pelicans-huollon taukokopissa.

Paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen, kun 32-vuotias Saarinen viiletti edellisen kerran Pelicansin turkoosissa nutussa kaudella 2009-10. Viime kauden Kärppiä edustanut Saarinen tunsi, että nyt oli aika palata takaisin juurille.

- Muissa Liiga-seuroissa pelatessa on käynyt mielessä, että olisi kiva pelata Lahdessa vielä jossain vaiheessa. Nyt se oli mahdollista, sillä molempien osapuolien halut kohtasivat. Tavallaan viime kauden jälkeen mulla oli sellainen ajatuskin, että en Liigassa haluaisi enää muualla pelata kuin Lahdessa. Tämä on kuitenkin ollut mulle niin tärkeä seura, Saarinen aloittaa.

- Koin tilanteen valintaani tehdessä myös niin, että pystyn vielä antamaan seuralle ison panoksen näin 32-vuotiaana. Olen vielä pelurin iässä. Peli on nopeutunut paljon, mutta koen, että pystyn olemaan vielä oikeasti avuksi joukkueelle.

Saarinen kertoo tunteneensa olonsa heti tervetulleeksi palattuaan vuosien tauon jälkeen Pelicansin pukukoppiin. Laitahyökkääjä teki ensimmäiset luistimenpiirtonsa Liiga-jäille Pelicansin nykyisen päävalmentajan Petri Matikaisen alaisuudessa kaudella 2003-04.

- Matikainen ja Nurminen tietävät, millainen tyyppi olen. Olen voinut sillä tavalla olla oma itseni heti alusta pitäen, mikä on tosi tärkeää. Kopissa on myös muutamia tuttuja pelaajia. Tietyllä tavalla tässä alussa on aina omat haasteensa, sillä kaverit on kuitenkin tehneet jo pari-kolme kuukautta hommia yhdessä. Mutta hyvähenkiseen ja rehtiin porukkaan on ollut kiva tulla, Saarinen iloitsee.

Ensimmäinen ulkomaanvierailu jäi lyhyeksi

Palataan ajassa seitsemän vuotta taaksepäin. Saarisen viimeisin kausi (2009-10) Pelicansissa oli tuloksellisesti (51 ottelua, 7+10=17) kehno, mikä sai hyökkääjän pohtimaan seurasiirtoa.

- Olin siinä vaiheessa ollut täällä seitsemän kautta edustuksen mukana. Tuntui, että kuusi ensimmäistä niistä oli tasapainoisia kausia, pystyin tuottamaan tasaisesti sen 30 pistettä. Seitsemännellä kaudella huomasin, että tarvitsen jonkun uuden sysäyksen uralleni. Se ei ollut missään nimessä organisaation vika, täällä oli ehkä vähän liiankin kotoisa olla.

- Muutama Liiga-seurakin kyseli silloin, mutta ajattelin, että vitsi, voisi kokeilla jotain muuta. Olin kuitenkin pelannut reilut 300 peliä Liigassa.

Pienikokoisen (174 cm, 83 kg) ihmiskuulan seuravalinta kohdistui Tshekin pääsarjassa pelaavaan HC Karlovy Varyyn. Paikallinen jääkiekkokulttuuri tuli Saariselle yllätyksenä.

- Mulla oli siitä vähän erilainen ajatus. Täällä saatetaan kuvitella, että siellä pelataan taitokiekkoa ja sellaista jätön jätön jättöä. Oikeasti tshekkiläiset pelaajat ovat isoja ja helvetin vahvoja äijiä. Peli on todella kovatempoista, meidän joukkue pelasi aggressiivista kiekkoa. Kukaan ei puhunut joukkueessa englantia, ja alku oli muutenkin hankala, hän manaa.

Kausi ei ehtinyt vanheta Tshekissä kuin kuusi peliä (0+1), kun Saarinen pakkasi pelivarusteensa.

- Kun menet ulkomaille, olet ulkomaalaisvahvistus, niin silloin sinun pitää myös olla vahvistus. Keskiverto ei riitä, että tulet sinne pyörimään ajatuksella, että kyllä se tästä lähtee ja heitänpä ylivoimalla muutaman pisteen. En ollut täältä lähtiessäni 25-vuotiaana vielä valmis ottamaan sitä roolia. Treenipelit menivät tosi hyvin, mutta jo siinä vaiheessa koutsi huomasi, etten oikein tykkää. Pelasin nelosketjun sentterinä, mikä ei ole minulle optimaalisin paikka. Lähtöni oli lopulta molempien osapuolien yhteispäätös.

40 pisteen raja rikki SaiPassa

Saarinen palasi nopeasti takaisin Suomen kamaralle. Mies on onnellinen saatuaan mahdollisuuden näyttää kykynsä SaiPan riveissä.

- Alla oli heikompi edellinen kausi ja huono alkukausi Tshekissä. Sehän on selvä, ettei siinä kohtaa liikaa ottajia ole. Menin SaiPaan, koska tiesin saavani siellä hyvän mahdollisuuden. Silloin alkoi tulla puseroon ajatus, että saakeli, nyt mä näytän. Tiesin, että pystyn olemaan paljon parempi.

Vajaaksi jääneellä ensimmäisellä SaiPa-kaudellaan 2010-11 Saarinen teki 36 peliin 14 (9+5) tehopistettä. Seuraavalla sesongilla tuli miehen pitkään janoama läpimurto - peliä vaille kokonaiseen runkosarjaan syntyi 43 (12+31) pistettä.

- Olin siinä vaiheessa kohdannut ja tajunnut sen, mitä oikeasti vaatii nousta seuraavalle tasolle.

Saarinen vaihtoi tykkikautensa päätteeksi päävalmentaja Ari-Pekka Selinin vanavedessä SaiPasta HPK:n väreihin. Saarisen odotukset olivat jälleen napsun verran korkeammalla kauteen 2012-13 lähdettäessä.

- Se kausi (38 ottelua, 7+8=15) lähti tosi hyvin käyntiin. Ajattelin silloin, että tässä otetaan nyt seuraava steppi. Sitten loukkaannuin syksyllä 20 pelin jälkeen ja olin kaksi kuukautta sivussa. Se sotki sen kauden, enkä enää loppukaudesta päässyt niin hyvin hommiin kiinni.

- Toinen Kerhon kausi (44, 8+15=23) meni vähän samalla kaavalla. Viimeisellä kaudella jouduin keräämään taas homman uudestaan. Tajusin, että jos haluaa pelata siellä kärjessä, niin vastoinkäymiset on vain hyväksyttävä. Kyse on siitä, kuka jaksaa vielä pusertaa sieltä esiin.

Saarinen jaksoi: hyökkääjä sivusi kolmantena ja viimeisenä HPK-vuotenaan SaiPassa tehtyä yhden kauden piste-ennätystään (43).

- Tuntui, että sain palkinnon viimeisellä Kerhon kaudella. Pelaaminen tuntui hyvältä, oli hyvä rooli ja nautin tosi paljon pelaamisesta. Kauden jälkeen tuli ajatus, että nyt lähden kokeilemaan uudelleen ulkomaille, Saarinen muistelee.

"Siitä on glamour kaukana"

Urallaan kuusi peliä Leijonissa pelannut Saarinen teki kaudeksi 2015-16 sopimuksen Venäjän KHL:ssä pelaavaan Medvescak Zabregiin. Mahdollisuus päästä kokeilemaan siipiä maailman toiseksi kovimmassa kiekkosarjassa tuntui hienolta.

- Nousu KHL-pelaajaksi oli siistiä. Olinhan kuitenkin jo 30-vuotias, ja tavallaan jo muovautunut Liiga-pelaajaksi. Pystyin nauttimaan syksyllä koko ajan pelaamisesta. Peli kulki hyvin, sarjan pelityyli sopi minulle. Siellä luistellaan paljon, peli on avointa, syötetään kovaa, eikä puolusteta niin orjallisesti, juttelee 57 peliin mukavat 26 (7+19) tehopistettä nakutellut Saarinen.

Ihmisillä on Saarisen mukaan usein vääränlainen kuva KHL:stä. Toiminta jäi seuran puolelta hyvin vajavaiseksi.

- Jos Suomessa on totuttu hienosti organisoituun toimintaan, niin siellä oli kaikki hommat ihan päin persettä. Se on kyllä totta, että KHL on varmasti maailman toiseksi kovin sarja, ja voi olla fyysisesti jopa kovin, kun on aikaeroja ja reissaamisia. Välillä kun ollaan 15 tuntia koneessa, ja sen jälkeen heitellään venäläisten äijien kanssa kasseja rekka-auton lavalle röökin savussa 30 asteen pakkasessa, niin se on kovaa leikkiä. Siitä on glamour aika kaukana.

- Olimme välillä 10 päivää putkeen reissussa. Kello saattoi olla yhdeksän aamulla, kun peli alkoi Habarovskissa. Alkaa peli sitten milloin tahansa, niin olet yksi niistä show-miehistä, kenen pitää olla silloin tikissä. Siitä sinulle maksetaan, että teet sen työn. Ammattiylpeys pelaamiseen pitää olla huipussaan pärjätäksesi KHL:ssä.

Medvescakilla ongelmia tuotti myös matkustaminen. Saarisen vuoteen mahtui paljon unohtumattomia kokemuksia.

- Mitähän kaikkea näistä saa sanoa? Meillä oli joukkueella puoleen väliin kautta oma charter, jonka jälkeen loppui fyrkat. Sen jälkeen joku sponsoroi meille koneen, että päästiin lentämään ensin reittilennolla Moskovaan tai jonnekin Istanbuliin. Venäjän sisälle tuli sitten seuralta charter, millä lennettiin pelipaikalle. Se ei tullut hakemaan meitä Kroatiasta, vaan meidän piti keksiä oma keino päästä matkaan, selittää puhelias Saarinen juurta jaksaen.

- Jos ajattelee, että mitä kaikkea on jääkiekolta saanut, niin vuosi KHL:ssä menee kokemusten kärkeen.

Kaksi aivotärähdystä

Saarinen myöntää olleensa kiinnostunut jatkamaan KHL:ssä ja Medvescakissa, mutta talousvaikeuksien takia pelipaikkaa ei enää idästä löytynyt. Vuoden ulkomaanpestin jälkeen koitti jälleen paluu Suomeen. Oulun Kärpät oli kiinnostunut Saarisen palveluksista, ja myös Saarinen halusi kokeilla tässä vaiheessa uraa pelata suomalaisessa suurseurassa.

Kausi 2016-17 oli Saarisen peliuran yksi vaikeimmista. Mies kärsi kauden aikana kaksi aivotärähdystä, ensimmäisen syyskuussa ja toisen helmikuussa. Runkosarjapelejä kertyi lopulta 34, joissa tehoja syntyi 6+17=23.

- Siinä taas nosti päätään up and down -homma. Syksyllä tuli loukkaantumisen jälkeen fiilis, että kausi menee päin persettä. Sitten kuitenkin sain revittyä itseni hyvään kuntoon hyvien fysiikkakoutsien avulla. Olin yhteensä kolme kuukautta pelaamatta, joista kaksi siten, etten tehnyt yhtään mitään. Huomasin kuitenkin saadessani kropan pelikuntoon, että tatsi on siellä tallella. Pelasin sen jälkeen jotain 25 peliä ja pystyin tekemään noin 20 pistettä. Loppukauden onnistumiset jättivät tälle kaudelle paljon kipinää, Saarinen sanoo.

Kärppien pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle päättynyt kausi sujui Kai Suikkasen alaisuudessa lievästi ilmaistuna mollivoittoisesti. Median luoma paine näkyi heti syksyllä joukkueen ilmapiirissä.

- Kyllä sen sillä tavalla huomasi heti syksyllä, että kyse on hienosta seurasta, jolla on hieno historia. Itsekin olen sen verran pelannut, että ymmärsin, mitä minun pitää tuoda seuraan, ja kuinka kunnioittaa tiettyjä toimintatapoja. Totta kai se oli koko organisaatiolle pettymys, miten syksyllä pelasimme. Tiesin myös, että olen yksi palanen niistä, kenen pitäisi pystyä kääntämään homma. Joukkuehenki oli kaikesta huolimatta hyvä. Se oli taas hyvä ja opettavainen kausi.

Ei enää Koivusta syöttelemässä

575 Liiga-ottelussa 119 maalia ja 184 syöttömerkintää saalistanut Saarinen mieltää itsensä tänäpäivänä enemmän pelinrakentajaksi kuin maalintekijäksi. Vuosia sitten asia oli vielä toisin, kun "Jeppe" Saarinen muodosti Pelicansissa tuhoisan trion Toni "Bobi" Koivusen ja Tuomas "Tupe" Santavuoren kanssa.

- Olen monessa aiemmassa joukkueessa ajautunut pelitekijän rooliin. Lahden aikoina tein enemmän maaleja, mutta silloin Koivunen oli ketjuni sentteri, niin siinä ei jäänyt enää vaihtoehtoja syöttää takaisin. Silloin piti ampua itse. Viime vuosina olen ollut ylivoimassa playmakerina, ja oppinut myös sitä kautta syöttöpeliä paremmaksi. Sanotaan näin, että olen nykyään monipuolisempi.

Saarinen sopi menneellä viikolla kasvattajaseuransa kanssa 1+1-vuotisesta sopimuksesta. Fokus on tässä päivässä, mutta hän ei poissulje ulkomaankorttia lopullisesti.

- Jos potentiaalin saa tappiin, niin miksei sitä voisi hyvän paikan tullen lähteä. Tässä kun tekee joka päivä Pelicansissa hommia, ja jos joukkue pelaa noin hyvin, niin pystyn varmasti itsekin vielä kehittymään.

Teksti: Aleksi Salonen