Pelicansin työ jäi ilman palkintoa Kuopiossa | Pelicans

Tiistai 2.4. 18:30 VS.

Pelicansin työ jäi ilman palkintoa Kuopiossa

Iikka Kangasniemi on liekeissä: pisteputki on nyt seitsemän pelin mittainen. (Kuva: Tomi Natri)

Pelicansin viikonlopun saldoksi jäi kaksi pistettä, kun joukkue hävisi voittolaukauksilla niin Kärpille kuin KalPalle. Lahtelaiset olivat kuskin paikalla lauantaina Kuopiossa, mutta KalPa korjasi itselleen kaksi sarjapistettä numeroin 3-2.

Perjantaina pitkän kaavan mukaan Kärppiä vastaan tahkonnut Pelicans aloitti väkevästi aina vaikeassa Niiralan montussa. KalPa ei saanut ensimmäisen kympin aikana kuin yhden laukauksen kohti Janne Juvosta, vaikka se pääsi pelaamaan ylivoimallakin. Paras maalintekotilaisuus siunaantui kuitenkin kuopiolaisille heti erän ylitettyä puolivälinsä, mutta Juvonen venyi hienoon torjuntaan Frank Gymerin läpiajossa.

Maalihanat Kuopion illassa avasi KalPa ja Santeri Lukka ajassa 13:07. Lukka pääsi niittaamaan takatolpalta Alexandre Texierin erinomaisesta tarjoilusta pelin 1-0:aan Pelicansin pettäneen miesvartioinnin seurauksena. Erän loppu sujui niin ikään hienoisesti lahtelaismerkkisesti, mutta maalit jäivät odottamaan toiseen erään.

Vieraiden lähtö myös toiseen erään oli vahva, kun mainiosti läpi kamppailun pelannut kolmikko Jesse SaarinenHannes BjörninenSeveri Lahtinen vyörytti pitkän hyökkäyksen KalPan kenttäpäädyssä. Ajassa 26:35 syntyneen vieraiden tasoituksen juonivat kaksikko Jesse MankinenIikka Kangasniemi. Mankinen riisti omalla puolustusalueella kiekon Joni Ikoselta ja sivalsi lopulta 2-1-hyökkäyksen päätteeksi kauden toisellaan tilanteeksi 1-1. Kangasniemi kasvatti syöttöpisteellään pisteputkensa jo seitsemän pelin mittaiseksi ja nousi Liigan pistepörssissä viidenneksi (11+12).

Toisen erän kahdeksannen minuutin kohdalla nähtiin varsin kyseenalainen taklaus, kun Kai Kantola taklasi Taavi Vartiaista päänseudulle Pelicansin puolustuskulmauksessa. Kantola selvisi tilanteesta jäähyttä, ja Vartiainenkin pystyi jatkamaan peliä hetken puhaltelun jälkeen. Hetki tästä Pelicans siirtyi ottelussa johtoon Aleksi Rekosen kauden viidennellä kihauksella. 1-2-maaliin esityön tekivät hyvin yhteen pelanneen kolmikon muut lenkit Antti Tyrväinen ja Aleksi Mustonen.

Vieraiden luistin kulki rivakasti päätöserässäkin, ja kuopiolaisilla oli vaikeuksia nostaa hyökkäyksiään puolustussinisensä yli. KalPa näytti jo saavan halvan tasoituksen ajassa 48:02, kun Otto Leskinen suupaisi kädellään pelivälineen Pelicans-reppuun. Maali hylättiin hetkeä myöhemmin videotarkistuksen jälkeen. Vierailla oli tilaisuutensa laittaa peli pakettiin ottelun ensimmäisellä ylivoimallaan seitsemän minuuttia ennen summeria, mutta ratkaisu jäi piippuun. KalPa pääsi kuin pääsikin kamppailussa rinnalle ajassa 56:06 Texierin maalilla.

Joukkueiden välistä paremmutta haettiin loppuviimein voittomaalikisasta. Siitä itselleen lisäpisteen korjasi KalPa, jonka laukojista Ville-Vesa Vainiola ja Kantola onnistuivat maalinteossa. Pelicansin molemmat laukojat, Mankinen ja Kangasniemi, epäonnistuivat.

Pelicans jatkaa pelejään kotonaan ensi viikon tiistaina HPK:ta vastaan. Ottelu on omistettu Erkki Laineen #13 muistolle. Kiekkolegendan näköispatsas paljastetaan ennen ottelua Isku Areenan edustalla klo 16.