Pelicansin A-nuorilla loistostartti kauteen | Pelicans

Tiistai 2.4. 18:30 VS.

Kuukausiraportti: Pelicansin A-nuorilla loistostartti kauteen – Jämsen sarjan pistepörssin kärjessä

Pelicans on A-nuorten SM-liigassa ensimmäisen kuukauden jälkeen hienosti toisena. Päävalmentaja Juhamatti Yli-Junnila ja tehohyökkääjä Juuso Jämsen ovat tyytyväisiä joukkueen peli-ilmeeseen.

Pelicansin A-nuorten aika uuden päävalmentajan Juhamatti Yli-Junnilan alaisuudessa on käynnistynyt mainiosti. Joukkue on napannut 11 ottelustaan kahdeksan suoraa voittoa. Varsinaisella peliajalla tappiota on tullut vain kaksi, ja yksi voittolaukauksilla. Sarjapisteitä on kasassa 25, jotka oikeuttavat sarjan toiseen sijaan Jokereiden (27 pistettä) jälkeen.

- Voittaminen on aina hienoa. A-nuorten SM-liiga on kuitenkin tasainen sarja. Mihinkään peliin et voi lähteä niin, että tästä tulee itsestään selvä voitto. Joudut tekemään helkkaristi hommia sen eteen, että saat kaivettua yksittäisestäkin ottelusta pisteet, Yli-Junnila aloittaa.

Lahtelaismiehistö on ollut alkusyksystä tehokas molemmissa kenttäpäädyissä. 40 tehtyä maalia ja 18 päästettyä ovat lukuja, jotka miellyttävät päävalmentajaa.

- Alkukautta on vedetty systemaattisesti tietyn prosessin läpi. Meillä on jo aika vahva tieto siitä, mitä me peleissä saadaan tällä harjoittelulla. Sittenhän kysymys on myös aina siitä, miten peli toimii suhteessa muihin. Sitähän ei ikinä tiedä. Sen mukaan peliä pitää pystyä viilaamaan.

- Jätkät tekevät kyllä hemmetin hyvin päivittäin hommia. Tähän asti olemme todella tyytyväisiä, mitä kaukalossa on nähty.

Viimeksi Pelicans pelasi sunnuntaina, kun se pöllytti Isku Areenalla HPK:n numeroin 6-0. Ennen sitä turkoosinutut olivat hävinneet neljästä ottelustaan kolme. Tappiosta kaksi tuli sarjaneloselle Ässille.

- Pelit Ässiä vastaan olivat molemmilta joukkueilta huippupelejä. Ässillä on todella hyvä joukkue. Nämä ovat niitä pienten marginaalien pelejä, joissa yksi box outin häviäminen maksaa pelin. SaiPa-tappiossa hukkasimme oman pelillisen identiteetin, eli vahvan kiekollisen pelin, ja siitä menee vähän myös minun piikkiini. Yritimme silloin kääntää liian nopeasti. Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt pelata sitä meidän omaa kiekollista peliä, Yli-Junnila järkeilee.

Yksilötasolla alkukauden näkyvin pelikaani on ollut Juuso Jämsen, joka johtaa koko sarjan pistepörssiä tehoilla 7+11=18. Pelicansin kolmen tehokkaimman kärjen täydentävät hyökkääjä Tomi Purmola (3+9=12) sekä puolustaja Juuso Arola (4+6=10). Tuloksekkaasta kauden alusta on kiittäminen myös maalivahtikaksikkoa. Oskari Parviainen on torjunut jo kolme nollapeliä, Mikael Petro yhden.

- Jämseniltä on nähty tosi vahvaa hyökkäyspeliä. Puolustajat Arola ja Matias Rajaniemi ovat todella vaarallisia hyökkäyssuuntaan, mutta hoitavat myös puolustuspelin viimeisen päälle. Leevi Tukiainen on pelannut sentteri-laituria, ja tehnyt hyvin paikkaushommia, kun sitä on tarvittu. Maalivahdit ovat myös pelanneet todella vahvasti.

Loukkaantumistilanne on tällä hetkellä hyvä. Juuso Heikkilän odotetaan palaavan kaukaloon alkaneella viikolla. Sunnuntaina kesken HPK-pelin pois pudonneen Jesse Liuksialan vamman laatu selviää alkuviikosta. Pelicans käynnistää lokakuun pelinsä perjantaina kotona TPS:ää vastaan. Heti perään lauantaina Lahteen saapuu JYP.

- Erot ovat pieniä. Joka viikonloppu joutuu lyömään kaikkensa likoon, jotta voitosta taistellaan. Viikkoon pitää valmistautua aina niin hyvin, että annamme itsellemme mahdollisuuden voittaa viikonloppuisin näitä pelejä, Yli-Junnila päätti.

Jämsen: ”Tiesin, että pystyn tekemään kovaa tulosta”

Jämsen on Lahdessa tuttu nimi jo vuosien takaa. Lasse Jämsen kiekkoili Pelicansissa 2000-luvulla kuudella kaudella, ja nyt on poika Juuson, 19, vuoro loistaa kasvattiseuransa nuorissa. Toista kauttaan A:ssa pelaavan Juuso Jämsenin 11 kamppailuun tekemät 18 tehopistettä ovat kova näyte nuorukaisen taidoista.

- Oma peli on kulkenut ja pisteitä tullut paljon, mutta onhan joukkuekin pelannut hyvin. Ei sillä niin väliä, kuinka paljon pisteitä on kerännyt, kunhan joukkueen peli näyttää tuolta, Jämsen kokee.

- Tiesin, että pystyn tekemään kovaa tulosta, mutta pisteitä on silti tullut vähän enemmän kuin olisin odottanut.

175-senttinen rightin laituri on jo kovaa vauhtia rikkomassa viime kauden pistemääränsä (13+12=25).

- Tässä on treenattu hyvin. Luistelun kanssa on tehty töitä, ja se on nyt itsellä aika lailla suurin vahvuus. Sitä on saanut käytettyä jäällä hyvin tuloksin.

Jämsen oli 2+1-tehoillaan jälleen kentän hahmo sunnuntaina 6-0-voitossa HPK:sta. Pelicans sai nopeasti katkaistua hetkellisen tappiopelien kierteen.

- Siinä olisi saattanut ajautua tappioputkeen, joten oli hyvä, että palasimme voittojen tielle ja saimme sitä kautta itseluottamusta. Nyt peli näyttää taas hyvältä, tehomies hymyilee.

Jämsen janoaa tällä kaudella menestystä joukkuetasolla.

- Tämän kauden joukkue näyttää mielestäni hyvältä. Päästämme vähän maaleja ja puolustamme tosi hyvin. Olemme valmiita voittamaan, kuten sarjataulukkokin osoittaa.

Aleksi Salonen