Pelicansille karvas kotitappio | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Pelicansille karvas kotitappio

SaiPa vei tasaisesta ottelusta mukaansa lisäpisteen jatkoajalla lukemin 1-2.

Kuva: Tomi Natri

Ottelun tärkeys näkyi avauserässä molempien joukkueiden otteissa. Keskialue oli tukossa puolin ja toisin, eikä kumpikaan onnistunut ensimmäisellä ylivoimallaankaan.

Pelicans oli lähellä johtomaalia toisen erän avauspuoliskolla, mutta Artturi Toivolan ja Juhamatti Aaltosen yritykset kilpistyivät SaiPa-maalin yläputkeen. Kamppailun avausmaali näki päivänvalon viimein ajassa 32:32. Sen värkkäsi Pelicansin ykkösnyrkki, kun puolustaja Alex Lintuniemi kihautti kauden toisen osumansa Aaltosen loistokkaasta tarjoilusta. Toinen syöttäjä oli Hannes Björninen.

SaiPa tuli kolmannessa erässä tasoihin ylivoimalla Robin Salon osuttua siniviivalta ajassa 54:01. Pelicans haki 1-1-tasatilanteessa voittomaalia vimmatusti, mutta ratkaisua ei varsinaisella peliajalla nähty.

Myös jatkoaika kulki Pelicansin hallitessa kiekko. Maalinteossa onnistui silti SaiPa ja David Bernhardt, joka päätti Isku Areenan perjantai-illan ajassa 62:25. Ottelun kulusta kertovat maalivahtien torjunnat: Atte Tolvanen 9, Niclas Westerholm 29 torjuntaa.

Kitkerän tappion kärsinyt Pelicans matkaa seuraavaksi lauantaina Tampereelle Ilveksen vieraaksi.