Pelicans uusi Pitsiturnauksen mestaruutensa – Ylönen voitti pistepörssin

Raumalla järjestetyn perinteikkään Pitsiturnauksen toisena vuonna peräkkäin voittaneen Pelicansin turnauspäivä oli nousujohteinen. Uudet vahvistukset olivat heti hyvässä vireessä, ja nuori puolustus käytti näytönpaikkansa onnistuneesti.
<p>Jesse Ylönen voitti koko Pitsiturnauksen pistepörssin tehoilla 2+3=5. (Kuva: Elmeri Elo)<br></p>

Jesse Ylönen voitti koko Pitsiturnauksen pistepörssin tehoilla 2+3=5. (Kuva: Elmeri Elo)

Aurinkoinen perjantaipäivä Raumalla käynnistyi jo yhdeksältä aamulla ottelulla KooKoo – Pelicans. Turkoosimiehistön jalka ei ollut aamutuimaan virkeimmillään, mutta se johti silti kamppailua kakkoserän alussa 2-0 nuorten Jesse Ylösen (Janos Hari, Hannes Björninen) ja Severi Lahtisen (Ylönen) näyttävillä osumilla. KooKoo kiri lopussa tasoihin, joten avauspelin lopputulokseksi merkittiin 2-2-tasapeli. Jakub Skarek torjui ottelussa Pelicansin maalilla 13 laukausta.

Björninen ja Ylönen olivat huilivuorossa, kun kiekko tippui klo 14 jäähän ottelussa TPS – Pelicans. Turkulaiset saivat tuta peli-iloa pursuneen lahtelaisryhmän energian jo alussa, kun Jonatan Tanus (Santtu Kinnunen) ja Santeri Koponen (Aleksi Ek, Sakke Hämäläinen) veivät Pelicansin nopeilla maaleilla 2-0 edelle.

TPS tuli toisen erän alussa syntyneellä 1-2-kavennuksella peliin mukaan, mutta se ei saanut parempaa kiriä aikaan luisteluvoimaisempaa vastustajaa vastaan. Viime kauden Mestiksen pistepörssivoittaja Miro-Pekka Saarelainen (Hari, Frank Gymer) naputti ylivoimalla kamppailun 3-1-voittomaalin, ja Lahtinen viimeisteli 1-4-osuman tyhjään TPS-rysään. Turkulaisten lopun 2-4-kavennus oli kosmetiikkaa. Atte Tolvanen venyi Pelicans-debyytissään kiekon tielle kuusi kertaa.

Ykkösketjun tehoilu jatkui välierässä

Klo 18:15 pelatussa välieräottelussa Pelicans sai vastaansa isäntäjoukkue Lukon. Maalinteon kamppailussa avasi huilipelin jälkeen kaukaloon palannut Björninen. Lukko tuli avauserässä 1-1-tasoihin, mutta lahtelaiset menivät 40 sekuntia tasoituksesta uudelleen johtoon hienon kuvion päätteeksi syntyneellä Gymerin (Ek, Hari) täysosumalla.

Pelicansin ykkösnyrkki Lahtinen – Björninen – Ylönen oli oivassa lyönnissä läpi turnauksen. Kapteeni Björninen (Ylönen) lisäsi välierässä toisen erän alussa joukkueensa johdon 3-1:een. Lahtelaiset sortuivat päätöserän lopussa jäähyilyyn, josta Lukko rankaisi kahden miehen ylivoimalla 2-3-kavennuksen merkiksi. Skarek (13 torjuntaa) teki pelastuksellaan isäntien viime hetkin yritykset tyhjiksi, ja näin ollen Pelicans selvitti tiensä turnauksen finaaliin.

Finaali lahtelaisjuhlaa

Finaaliottelu Ässät – Pelicans päätti hienon turnauspäivän klo 20 alkaen. Ässien paha kiekonmenetys kostautui heti taiston toisella minuutilla, ja Tanus pääsi laukomaan Pelicansin 1-0-johtoon. Vain kolmella kentällä ottelussa pelannut Ässät joutui pyörimään paljon omissa, mutta se onnistui kuitenkin tulemaan tasoihin pelin yhdeksännellä minuutilla.

Ässät ei enää noussut ajassa 13:34 syntyneestä Ylösen (Aapo Ahola, Lahtinen) upeasta 2-1-ohjausmaalista. Pelicans paineli päätöserässä ratkaisevaan 3-1-johtoon Gymerin (Ylönen) päivän toisella kihauksella. Turkoosinutut ottivat päätöserän loppupuoliskolla vielä kaksi peräkkäistä jäähyä. Tolvanen (22 torjuntaa) oli maalillaan kovassa kiekkosateessa, mutta kassari piti pintansa erinomaisesti edessä luutineen nuoren puolustuksen avustuksella. Loppuluvut 4-1 tyhjään verkkoon kaunisteli Waltteri Merelä.

Pelicans voitti Pitsiturnauksen toisena vuonna peräkkäin. Päävalmentaja Ville Nieminen korosti joukkueen peli-iloa.

- Täällä ladataan aina kaikki peliin. Onnistumisten kautta saimme pelaamisen riemua. Pelillisesti pelasimme vaistonvaraisesti ja luontaisesti, mutta ennen kaikkea yhdessä. Kaukalossa oli paljon puhetta, se toi läsnäoloa. Kaikkea sellaisia hyvän joukkueen merkkejä. Ja ennen kaikkea peli-ilo, se oli päivän sana.

- Toivottavasti tästä pystytään rakentamaan. Seuraavat päivät eivät tule olemaan helppoja. Pelaajat ovat olleet kovilla, eivät toki ihan fyysisen suorituskyvyn äärirajoilla kuitenkaan. Turnaus oli kova, ja meidän täytyy ensi keskivikkoon asti miettiä uudelleen harjoituksen rasitusta ja rytmitystä, Nieminen päätti.

Pelicansissa ensimmäiset pelinsä pelannut Gymer, 23, teki joukkueeseen komean sisääntulon turnaustehoilla 2+1.

- Teimme aika hyvin paikoista maaleja. Pelasimme raikasta ja aktiivista kiekkoa. Peli kehittyi koko ajan turnauksen edetessä. Viimeinen peli oli meiltä paras ja meillä riitti virtaa. Vastaavasti tuntui, että vastustajilla väsy painoi. En tiedä, mistä johtui, taidamme olla paremmassa kunnossa, Gymer hymyili.

- Oma turnaus oli nousujohteinen. Tein maalit kahdessa viimeisessä pelissä. Ensimmäinen peli oli niin aikaisin, että oli vähän haastavaa saada jalat mukaan.

Pelicansin pistepörssin TOP 5 Pitsiturnauksessa:

1. Jesse Ylönen 2+3=5

2. Severi Lahtinen 2+1=3

3. Hannes Björninen 2+1=3

4. Frank Gymer 2+1=3

5. Janos Hari 0+3=3

Aleksi Salonen