Pelicans taisteli mutta jäi nollille Hakametsässä | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Pelicans taisteli mutta jäi nollille Hakametsässä

Lahtelaisten kolmen ottelun voittoputki tuli tiensä päähän lauantaina Tapparan ollessa kotonaan parempi maalein 2-0. Runkosarjan keskinäiset menivät näin tamperelaisille voitoin 3-1.

Yhdeksän pisteen viikko jäi valkopaidoilla haaveeksi. (Kuva: Elmeri Elo)

Ottelun avauserä oli Hakametsässä lähes täydellisesti Tapparan heiniä. Tilanne oli ensimmäisen kuuden minuutin jälkeen maaliton, mutta Tappara-vahti Dominik Hrachovinalle ei oltu vielä tässä vaiheessa kirjattu yhtään torjuntaa, kun Pelicans-maalilla Janne Juvosella niitä oli jo kahdeksan. Pelicans puolusti silti sitkeästi ja pystyi kohtuullisen hyvin pitämään isännät pois keskisektorista.

Koko erää ei Juvonen pystynyt pitämään maaliaan puhtaana. Tappara siirtyi kamppailussa 1-0-johtoon ajassa 16:00 Kristian Kuuselan maalilla, joka syntyi kotijoukkueen voitetun aloituksen jälkeen. Pelicans sai ylivoimamahdollisuuden vielä erän lopussa, mutta tauolle lähdettiin 1-0-lukemista. Juvonen torjui avauserässä lopulta 16 kertaa, Hrachovina kuusi.

Tamperelaisten vyöry jatkui heti toisen erän alussa, ja Jere Karjalainen pääsi aloitusvoiton jälkeen napauttamaan isännät kahden maalin johtoon ajassa 22:04. Pelicans nosti erän edetessä karvaustaan ja alkoikin päästä paremmin peliin kiinni. Tappara ei onnistunut lisäämään johtoaan kahdella peräkkäisellä ylivoimallaan aktiivisen lahtelaisnelikon paineistuksen alla. Vieraatkin pelasivat erässä yhden ylivoiman, joka oli ensimmäisen tapaan tulokseton. 0-2-tappioaseman lisäksi harmia Pelicansille toi Mikko Kousan putoaminen pelaavasta pakistosta.

Päätöserän alku sujui vieraiden jäähyillessä. Tappara pääsi pelaamaan 11 sekuntia 5-3-ylivoimaa, mutta Pelicans-alivoima oli edelleen uhrautuvaista ja Juvonen selvitti loput lähentelyt. Tunteetkin kuumenivat ajoittain, etenkin Sebastian Revolla ja Antti Tyrväisellä oli pelin aikana useampaan otteeseen asiaa toisilleen.

Tehokasta sesonkia pelaavalla Jesse Saarisella oli päätöserän jälkimmäisen kympin alussa tonttia tärkeään kavennukseen, mutta Aku Kestilän syöttö nousi viime hetkellä takatolpalla päivystäneen Saarisen lavan yli. Vaikka kirvesrinnat hienokseltaan passivoituivat pelin loppua kohden, Pelicansin maalintekoyritykset jäivät silti vähiin. Pelicans otti Juvosen aitioon jo ajassa 57:37. Kuudellakaan miehellä ei lauantaina tulosta tullut, joten valotaululla oli 60 minuutin jälkeen Tapparan 2-0-voittoluvut.

Pelicansin jatkaa pelejään ensi viikon tiistaina Isku Areenalla Lukkoa vastaan.