Pelicans taipui Sportille voittolaukauksilla | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Pelicans taipui Sportille voittolaukauksilla

Lahtelaiset johtivat kotiotteluaan Sportia vastaan aina varsinaisen viimeiselle peliminuutille asti, mutta vieraat tulivat rinnalle ja nappasivat mukaansa lisäpisteen voittolaukauksilla.

Kuva: Tomi Natri

Avauserä eteni Pelicans-merkkisesti. Vieraat tekivät illasta itselleen haasteellisen ottamalla kolme rangaistusta jo ensimmäiseen 12 minuuttiin. Isännät onnistuivat ylivoimalla kertaalleen. Perjantai-illan alkutahdit löi Antti Tyrväinen syöttäjinä Jesse Mankinen ja Leevi Tukiainen. Tehopiste oli toista Liiga-peliään pelanneelle Tukiaiselle ensimmäinen Liigassa.

Sport sai toisessa erässä kontrollia kiekossa, eikä lahtelaismiehistö saanut luotua kuin satunnaisia tilanteita vieraiden maalille. Pelicansin maalilla torjunut Jasper Patrikainen otti Juho Liuksialan läpiajoon ison torjunnan, mutta erän lopulla kuitenkin helähti. Sportin toi tasoihin ajassa 37:02 osunut Jesse Paukku.

Kolmannessa erässä Pelicans siirtyi uudelleen johtoon ajassa 49:48. Juhamatti Aaltonen sai kiekon lahjana Sport-puolustajalta, eikä kultakypärä yrityksessään erehtynyt. Peli ei ollut kuitenkaan vielä valmis. Vaasalaiset tulivat tasoihin Niklas Nevalaisen osumalla, kun kellossa oli aikaa vain 13 sekuntia.

Sport vei lopulta itselleen lisäpisteen voittolaukauskilpailussa, joten Pelicansin oli tyytyminen yhteen sarjapisteeseen.