Pelicans taipui Sportille Liiga-avauksessa

Vaasassa edettiin sitkeästi 1-1-tilanteessa pitkälle päätöserään saakka. Sport oli lopulta lahtelaisia etevämpi lukemin 4-2.

Sportin ounasteltiin tulevan kotiavaukseensa lujaa, ja näin myös tapahtui. Kiekko oli mennä Pelicansin maaliin heti ensimmäisellä minuutilla, mutta tolpat olivat Pelicans-vahti Jussi Olkinuoran puolella. Vaasalaisilla oli muitakin tilaisuuksia muuttaa lukemia valotaululla. Olkinuora oli kuitenkin hyvässä vireessä ensiminuuteista lähtien.

Kamppailun ensimmäinen erikoistilanne koitti ajassa 07:02, kun Sport-veskari Sami Aittokallio nosti pelivälineen suoraan katsomoon. Pelicansin ykkösylivoima näytti välittömästi vaarallisuutensa, ja Jesse Mankinen sivalsi vasemmalta b-pisteeltä tilanteeksi 0-1. Kauden avausmaaliin syöttöpisteen itselleen merkkauttivat tshekkidebytantti Hynek Zohorna ja Severi Lahtinen.

Avauserä ei mainittavia lisätapahtumia tarjonnut, vaikka molemmat kertaalleen myöhemmin boksissa istuivatkin. Vääntö jatkui tasaisena myös kakkoserässä, joskin Sport sai luotua nyt vierailijaansa pidempiä kulmapelejä hyökkäysalueella. Olkinuoralle sattui virkaveljensä tavoin kiekko katsomoon -lipsahdus, ja kuten Aittokallion tapauksessa, vastustaja onnistui hyödyntämään pakkopelinsä. Kotkapaidoista maalin makuun pääsi Joel Kiviranta, joka naputti suoraan syötöstä taululle 1-1-lukemat ajassa 26:45.

Pelicansin toisen erän paras tilaisuus osui Jesse Ylöselle, joka ei kuitenkaan kaukaloon palanneen Mikko Kousan tarjoilusta onnistunut. Taistossa nähtiin uudenlaista draamaa reilu sekunti ennen eräsummeria. Pahanteossa oli jälleen Kiviranta, jota rikottiin läpiajossa rangaistuslaukauksen arvoisesti. Rankkarivastuuta kantoi kuitenkin Brody Sutter, eikä Sport-tulokas onnistunut ohittamaan hyvin tilanteessa mukana ollutta Olkinuoraa.

1-1-lukemat pysyivät valotaululla muuttumattomina aina päätöserän puoleen väliin asti. Pelicansin itävaltalaishyökkääjä Manuel Ganahl sai ajassa 49:30 kyseenalaisen rangaistuksen huitomisesta, jota vieraiden penkki protestoi vahvasti. Sport käytti tilaisuutensa surutta ja iski Aleksi Ainalin voimin itsensä ensimmäistä kertaa ottelussa keulille.

Pisteet näyttivät jäävän Vaasaan viimeistään reilu minuutti ennen loppua Kivirannan supaistua illan toisensa tyhjään Pelicans-maaliin. Lahtelaiset kuitenkin kavensivat 2-3:een ajassa 59:04 Oliwer Kasken osumalla, johon syötöille pääsivät Zohorna (0+2) ja kapteeni Hannes Björninen. Taistelu ei riittänyt tasoitukseen asti, ja viimeisen niitin pelille laukoi tyhjään maaliin Sport-pakki Jyri Niemi 19 sekuntia ennen päätössummeria.

Uusi mahdollisuus koittaa Pelicansille heti lauantaina. Silloin joukkue saa kotiavauksessaan vastaansa Lukon. Ottelu alkaa klo 18.30.