Pelicans taipui Sibirille jatkoajalla - ”Oma vika tänään” | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Pelicans taipui Sibirille jatkoajalla - ”Oma vika tänään”

Hämeenlinnassa todistettiin perjantaisena iltapäivänä vauhdikasta harjoitusottelua Pelicansin ja Sibirin välillä. Lahtelaiset olivat alussa vahvoja, mutta Sibir poistui ottelusta lopulta voittajana jatkoajan jälkeen maalein 3-2.

Ottelussa poikkeuksellisesti tulevissa CHL:n vierasasuissa pelannut Pelicans loi tukun hyviä maalipaikkoja jo alussa. Lahtelaismiehistö sai tuloksen taululle avauserän lopulla 4-3-ylivoimalla, kun kippari Hannes Björninen suti maalin edestä paluukiekon ohi Sibir-vahti Harri Säterin. Syöttöpisteet maaliin kirjasivat kautensa avanneet Juhamatti Aaltonen ja Topi Jaakola.

Avauserä oli Pelicansin näytöstä, mutta toisessa vaakakuppi kääntyi Sibirin suuntaan, ja lahtelaismaalilla torjunut Karri Rämö joutui töihin. Peli tasoittui kakkoserän alkupuolella 1-1:een Jukka Peltolan tarkalla ohjauksella. Muutamia minuutteja myöhemmin Sibir siirtyi 2-1-johtoon Sam Lofquistin kihauksella.

Pelicans sai uudelleen otetta päätöserässä, ja saikin ylivoimalla ansaitun palkinnon, kun Jaakola sivalsi siniseltä tilanteeksi 2-2. Jesse Mankinen ja Janos Hari saivat osumaan syöttömerkinnät.

Varsinainen peliaika ei ratkaisua tuonut. Sibir käänsi kamppailun itselleen jatkoajalla, jossa Mikael Ruohomaa ampui tulisesti 3-2-voittomaalin.

Iltapäiväpelissäoli mainio intensiteetti. Kamppailuvaade oli korkea, mutta Pelicans osoitti pystyvänsä kovaan taklauspeliin. Päävalmentaja Ville Nieminen sanoi taiston tauottua, että joukkue meni pelin edetessä asioiden edelle.

- Meiltä vahva sisääntulo peliin. Pääsimme heti peliin kiinni. Vastustajalla oli jo neljä peliä alla, kun tämä oli meidän vanhemmille pelaajille ensimmäinen peli. Toisessa ja kolmannessa erässä meille tuli tekemättä jättämisiä ja pelasimme hyökkäyspää edellä, kun ensimmäisessä erässä hyökkäyspeli tuntui niin hyvältä ja raikkaalta.

- Ehkä se oli meidän kompastuskivi tänään, että menimme asioiden edelle, eikä oltu niin voimakkaita ja henkisesti vahvoja. Kokonaisvaltaisessa pelissä oli puutteita. Tästä opitaan paljon, tämä ei vielä riitä. Oma vika tänään.

Pelicans pelaa Hämeenlinnan-turnauksen toisen pelinsä lauantaina HPK:ta vastaan klo 16 alkaen.

Aleksi Salonen