Pelicans päätti vuoden voitokkaasti Kuopiossa | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Pelicans päätti vuoden voitokkaasti Kuopiossa

KalPan ja Pelicansin kauden kolmas kohtaaminen päättyi Niiralan montussa Pelicansin 2-3-voittoon voittolaukausten jälkeen.

Pelicans jatkaa pelejään ensi vuoden puolella perjantaina 5.1. Porissa. (Kuva: Tomi Natri)

Edellisessä kotiottelussaan viiden maalin johdon menettänyt KalPa tuli taistoon Pelicansia vastaan aktiivisella paineistuspelillä. Kotijoukkue avasikin ottelussa maalihanat ajassa 04:13, kun Janne Tavi polkaisi Pelicans-puolustukselta karkuun ja nosti kiekon rystyltä Janne Juvosen vartioiman lahtelaismaalin yläkulmaan.

Lahtelaisten vastaus tuli heti ensimmäisen KalPa-rangaistuksen aikana ajassa 12:10. Miska Siikonen ja Iikka Kangasniemi tekivät siniviivalle esityön, josta Mikko Kousa laukoi kauden seitsemännellä pussillaan pelin tasoihin. KalPa sai oman ylivoimamahdollisuutensa heti vieraiden tasoituksen jälkeen, mutta kuopiolaiset eivät onnistuneet ohittamaan avauserässä Juvosta toistamiseen.

Toisen 20-minuuttisen alku oli kaikkiaan sekava kiekon poltellessa lavassa molemmilla joukkueilla. Erän edetessä Pelicans sai pelistä paremmin kiinni ja aiheutti nopeilla kintuillaan hikisiä hetkiä KalPa-puolustajille hyökkäyspäässä. Ylivoimallekin päästiin pariin otteeseen, ja toisella ylivoimalla pirteästi pelannut Jesse Mankinen rokotti entistä seuraansa komeilla veiveillä nousemalla keskialueelta hyökkäysalueelle ja liruttamalla kiekon ohi keltapaitojen maalia vartioineen Denis Godlan. Syöttöpisteen 1-2-osumaan keräsivät vahvaa virettään jatkavat Kangasniemi ja Kousa.

Erän jälkimmäinen puolisko mentiin lähes täysin KalPa-merkkisesti, ja aktiivinen ote huipentui valkoturkoosien keskialueen kiekonmenetyksen jälkeen ansaittuun 2-2-tasoitukseen komealla Mikko Juusolan läpiajomaalilla. Tähän vapauttavan syötön antoi puolustaja Mikael Seppälä. Maali oli Juusolalle liigauran ensimmäinen.

Kolmas erä käynnistyi hieman sekavasti KalPan ollessa aavistuksen hallitsevampi osapuoli. Pelicans reagoi tähän ottamalla ensimmäisen kympin jälkeen aikalisän, joka myös auttoi lahtelaisia saamaan omaa peliä parempaan kuosiin. Maaleja kolmannessa erässä ei nähty, mutta periksiantamatonta taistelua sitäkin enemmän.

Lukuisista maalintekoyrityksistä huolimatta jatkoajalla jäätiin ilman tilastomerkintöjä. Voittomaalikilpailun aloittanut Libor Sulak onnistui välittömästi, samoin viimeiseksi vetäjäksi laitettu Aleksi Mustonen. Näin ollen Pelicans otti kamppailusta mukaan tuomisiksi tärkeät kaksi pistettä maalein 2-3.