Pelicans lähtee hinaamaan itseään pudotuspeliviivan paremmalle puolelle | Pelicans

Tiistai 2.4. 18:30 VS.

Pelicans lähtee hinaamaan itseään pudotuspeliviivan paremmalle puolelle

Lahtelaismiehistön kadonneen kotivoiton metsästys jatkuu keskiviikkona KooKoota vastaan.

Pelicans ja KooKoo kohtasivat Isku Areenalla lokakuussa. (Kuva: Tomi Natri)

Liigan runkosarjan ensimmäinen kolmannes on Pelicansin vinkkelistä katsottuna kahta ottelua vaille valmis. Syyskausi on ollut sijalla 12. majailevalle lahtelaisryhmälle ohdakkeinen, mutta suunta on ylöspäin. Sen osoittivat maaottelutaukoa edeltäneet Tappara- ja Sport-kamppailut, joissa Pelicansin peli-ilme otti aimo harppauksen eteenpäin.

- Niissä peleissä mentiin jo paljon parempaan suuntaan. Saimme lauantaina Vaasassa tuloksellisestikin hyvän peli. Pelaaminen oli paljon parempaa kuin viimeiset pelit sitä ennen. Kyllä se tästä vielä lähtee, jutteli Pelicans-sentteri Aleksi Mustonen tiistaijäiden jälkeen.

Mustonen jatkaa, että muutos on lähtenyt ihan yksinkertaisista asioista.

- Puhuimme asioista vähän enemmän ja pelaamiseen tuli selkeyttä. Saimme kentälle tavallaan lisää raivoa. Muutimme ja fiksasimme pieniä juttuja.

Pieni harjoittelutauko tuli Lahdessa hyvään aikaan, vaikkakin Pelicans oli juuri löytämässä virettään. Voitokas tauolle siirtyminen rentoutti meininkiä treenikentällä.

- Ei me silti missään vaiheessa olla missään lukossa oltu. Koko ajan on ollut hyvä meininki. Nyt on treenattu muutama viikko tosi hyvin. Treeneissä on ollut hyvä vauhti.

Maaottelutauon harjoituksissa Pelicans kävi läpi muun muassa avauspelaamisen malleja. Toinen kehityskohde alkukaudelta on erikoistilanteet. Pelicans on ollut ylivoimalla sarjan kolmanneksi tehottomin, ja alivoimalla huonoin kaikista joukkueissa.

- Niissä on aika paljonkin parantamista. Ylivoimalla pitää saada laukauksia, maskia, ripareita ja voittaa irtokiekkoja. Sitä kautta se aina lähtee. Paljon kuteja ylivoimalla, ja alivoimalla vastaavasti niitä ei saa antaa. Blokataan ja hypätään kiekon eteen, ettei tule helppoja maaleja. Pitää olla skarppina molemmissa erikoistilanteissa, Mustonen selvittää.

Keskiviikkona Isku Areenalle saapuva KooKoo palasi tauolta jo tiistaina, kun se kärsi kotonaan 1-2-jatkoaikatappion HPK:lle. Häviöstä huolimatta KooKoo on ollut viime viikkoina hyvässä vireessä, ja se on kivunnut sarjassa jo viidenneksi. Kuukausi takaperin Jussi Ahokkaan suojatit hakivat Lahdesta 5-1-voiton.

- KooKoo on kova jengi, ne pelaa hyvää lätkää. Sielllä on muuttunut pitkälti kaikki. Meidän pitää olla paremmin hereillä kuin viimeksi.

Turkoosimiehistö saa keskiviikkona loukkaantumisesta toipuneen Taavi Vartiaisen takaisin hyökkäykseensä. Puolustuksessa uutena kasvona nähdään Alex Lintuniemi. Pelicansin kotiotteluiden ainoa kolmen pisteen voitto tuli avauskierroksella HIFK:ta vastaan. Putki oli lähellä päättyä viimeksi Tapparaa vastaan, mutta niin vain kirvesrinnat veivät viime hetkillä pidemmän korren.

- Kotihallissa pitää pelata paremmin kuin mitä on nähty. Jokainen tietää, ettei tämä vielä riitä. Sitäkin kurssia lähdetään kääntämään.

Opiskelijapeli Pelicans – KooKoo keskiviikkona Isku Areenalla klo 18.30!

Opiskelijalippu 5 € ja hanajuomat 3,5 € koko illan opiskelijakortilla. Liput edullisimmin ennakkoon tästä.

Aleksi Salonen