Pelicans-konsernin tilikausi reilusti voitollinen | Pelicans

Tiistai 2.4. 18:30 VS.

Pelicans-konsernin tilikausi reilusti voitollinen

Tulos julkistettiin keskiviikkona konsernin yhtiökokouksessa.

Pelicans järjesti keskiviikkona yhtiökokouksen, missä julkaistiin konsernin viime tilikauden (1.5.2018-30.4.2019) tulos. Pelicans Ravintolat Oy ja Lahden Pelicans Oy onnistuivat kasvattamaan liikevaihtoaan 8 240 000 euroon, mistä voittoa kertyi 257 500 euroa. Liikevaihto kasvoi edellisestä tilikaudesta yli miljoona euroa ja tulos parani yli 250 000 euroa.

Kasvaneen liikevaihdon taustalla oli muun muassa markkinointinäkyvyyden ja palveluliiketoiminnan kasvu sekä playoffs-otteluiden tuotot.

- Olemme onnistuneet menemään eteenpäin kaikilla sektoreilla. Haluan kiittää meidän joukkuetta ja koko henkilökuntaa, jotka ovat tehneet loistavaa työtä ja ovat suurin syy tämän positiivisen kehityksen taustalla. Kiitoksen ansaitsevat myös meidän kumppanit, kannattajat sekä koko Pelicans-yhteisö. Suunta on oikea, mutta matka on vielä pitkä sinne, mikä meidän tavoitteemme on, Pelicansin toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolu kommentoi.