Pelicans esittelee Pitsiturnauksessa tukun uusia kasvoja - ”Haluamme nähdä johtajuutta ja joukkueen yhteen tulemista”

Perjantaina Raumalla ensimmäistä kertaa Pelicansin pelaajapenkin taakse nouseva Ville Nieminen näkee Pitsiturnauksen joukkueelle hyvänä haasteena. Ensiesiintymisensä Pelicansissa tekevä Oliwer Kaski ottaa puolustuksessa paikan C-kirjainta kantavan Casimir Jürgensin rinnalta.
<p> Pelicans mittaa Sportin vireen Pitsiturnauksessa ja kohtaa vaasalaiset myös Liiga-avauksessa 14.9. (Kuva: Tomi Natri) <br></p>

Pelicans mittaa Sportin vireen Pitsiturnauksessa ja kohtaa vaasalaiset myös Liiga-avauksessa 14.9. (Kuva: Tomi Natri)

Jo toista kuukautta jatkuneet helteet tuntuvat jo Liiga-joukkueenkin arjessa. Pelicans ei ole kahtena edellisenä päivänä pystynyt harjoittelemaan sen kotijäällään Isku Areenalla, mutta hätä ei ole ollut tämän näköinen. Perjantaiseen kauden avaustapahtumaan Pitsiturnaukseen valmistautuva Pelicans on päässyt jäälle Sol Areenalla, tiistaina kahdesti ja keskiviikkona kertaalleen.

Isku Areenan jään kunto ei ole valitettavasti ollut ainoa joukkueen päävalmentaja Ville Niemisen murheista.

- Ihan hyvin on lähtenyt liikkeelle, mutta poissaoloja on liikaa. Emme ole vielä pystyneet harjoittelemaan täydellä porukalla. Se on ollut miinuspuoli ja hieman varjostanut tätä touhua, Nieminen harmittelee.

Tällä viikolla jääharjoituksista ovat olleet sivussa puolustajat Mikko Kousa, Aleksi Ek ja Santtu Kinnunen sekä hyökkääjistä Antti Tyrväinen, Hannes Björninen, Niklas Salo ja Jesse Ylönen. Lähes kaikki edellä mainituista ovat käyneet jo jäällä harjoitusten päätteeksi, mutta kukaan heistä ei pelaa vielä Pitsiturnauksessa. Lisäksi tshekkihyökkääjä Hynek Zohornan pelaaminen Raumalla on epävarmaa.

Pelicans matkustaa Raumalle torstaina. Turnauksen avausottelu Sportia vastaan käynnistyy perjantaina jo aamuyhdeksältä.

- Saadaan tässä mukavasti joukot reissun päälle, ja torstaina illalla treenataan Raumalla. Pitsiin valmistautuminen on aina haaste niin joukkueelle kuin yksittäiselle pelaajalle. Mielestäni tämä on meille haasteena hyvä, että päästään näkemään joukkueen ja pelaajien heittäytymiskyky puitteiden ollessa vähän erilaiset.

Nieminen muistuttaa, että ensimmäisessä kolmessa harjoituspäivässä ei pysty tekemään ihmeitä pelillisten asioiden suhteen. Kuten luotsi jo aiemmin viittasi, tunne on näin alkuvaiheessa suuremmassa tarkastelussa.

- Olemme harjoitelleet omin ehdoin hyökkäämistä, sen kautta lähestymme peliä.

- Haluan nähdä henkisellä tasolla innostumisen, heittäytymisen ja johtajuuden. Joukkueessa on nyt poissaoloja, niin haluamme nähdä johtajuutta ja tavallaan joukkueen yhteen tulemista. Yhteisen leikin leikkimistä tässä harjoitellaan. Tosissaan mutta ei vakavissaan. Tulos on aina tärkeä, mutta tässä kohtaa katsotaan yleensä sitä, miltä pelaaminen tuntuu ja näyttää.

Pelien alkaminen maistuu myös Kaskelle

Yksi perjantain Pelicans-debytanteista on Oliwer Kaski, joka pokkasi viime kauden päätteeksi HIFK:n kanssa pronssiset mitalit. Kauden alku ei tule puolustajalle yhtään liian aikaisin.

- Tosi kiva päästä pelaamaan heti ensimmäisen harjoitusviikon päätteeksi, oli se sitten täysimittainen tai vähän lyhyempi peli. Pelaaminen on aina mukavampaa kuin harjoitteleminen. Pääsee takaisin rytmiin.

Pelicans pelasi Pitsiturnauksessa edellisen kerran kesällä 2015, jolloin sen turnaus päättyi välierävaiheeseen 0-1-rankkaritappiolla isäntäjoukkue Lukolle. Kesällä 2011 Pelicans poistui turnauksesta voittajana, ja ylsi seuranneella Liiga-kaudella aina hopealle asti.

Tänä vuonna Pelicansin kanssa samassa alkulohkossa ovat Sport (klo 9:00) ja TPS (klo 11:30). Mikäli turkoosien pelit jatkuvat välieriin, vastustaja tulee kolmikosta Jukurit, Lukko, Ässät. Alkusarjassa ja välierissä pelataan kaksi 15 minuutin erää, finaalissa 2 x 20 minuuttia.

- Totta kai siellä täysillä pelataan. Kyllä kaikki haluavat aina voittaa, sehän tässä on se periaate. Pitsi on vähän erilainen kuin normaali turnaus, ja sillä mielellä se pitää ottaakin. Pitää nauttia, siellä on varmasti hyvä meininki, Kaski tuumaa.

Tulisena laukojana pidetty Kaski on istutettu harjoituksissa Casimir Jürgensin pakkipariksi. Nieminen paljasti keskiviikkona, että kapteenin C-kirjain komistaa Pitsiturnauksessa Jürgensin rintapieltä.

- ”Casse” on hyvä pelimies. Hän on hyvä liikkumaan, ja sitä kautta myös oma pelaamiseni helpottuu. Alla on vasta muutama jää, joten meidän yhteispeliä ei vielä suuremmin pysty analysoimaan, mutta Pitsin jälkeen ollaan taas viisaampia, Kaski sanoo.

Puolustuksen muista debytanteista Miihkali Teppo on nähty treeneissä Henrik Nilssonin parina, ja Keni Karalahti puolestaan Toni Hannukkalan vierellä. Hyökkäyksessä Zohorna on viilettänyt Aleksi Mustosen ja Artturi Toivolan vitjassa, Manuel Ganahl puolestaan yhdessä Roope Elimäen ja Jonne Jantusen kanssa. Ykkösnyrkki on Pitsiturnauksessa todennäköisesti muodossa Severi Lahtinen Miska SiikonenJesse Mankinen.

Aleksi Salonen