Nilsson: "Luulen, että HIFK pelkää meidän kohtaamista" | Pelicans

Tiistai 2.4. 18:30 VS.

Nilsson täpinöissään uransa ensimmäisten pudotuspelien alla: ”Luulen, että HIFK pelkää meidän kohtaamista”

Ruotsalainen on kasvanut kauden vanhetessa merkittävään rooliin Pelicansin takalinjoilla. Alivoimapelin luottomiehellä on edessään iso tehtävä: pimentää HIFK:n kultakypärä, maanmiehensä Erik Thorell.

Pelicansin alivoimapelin luottomies Henrik Nilsson haluaa vastata valmennuksen huutoon. (Kuva: Tomi Natri)

Pelicansin valmistautuminen torstaina alkavaan pudotuspelikevääseen etenee hyvässä vauhdissa. Joukkue palasi levätyn viikonlopun jälkeen takaisin työmaalle maanantaina. Tunnelma on odottava koko joukkueessa, mutta kenties eniten täpinöissään on ruotsalaispuolustaja Henrik Nilsson.

Alkavat pudotuspelit ovat nimittäin 27-vuotiaalle Nilssonille pääsarjauransa ensimmäiset. Mies pelaa nyt ensimmäistä kauttaan Ruotsin rajojen ulkopuolella.

- Olen todella innoissani! Olen pelannut aiemmin urallani vain karsintapelejä. Niissäkin on pelissä isoja tunteita, joko palkitsevia tai masentavia, mutta tästä tulee varmasti paljon merkittävämpää.

Nilsson koki jo runkosarjan alkuvaiheessa ikävän loukkaantumisen, joka piti pakin sivussa tositoimista toista kuukautta. Rytmin löytäminen vei alaraajavamman jäljiltä jonkin verran aikaa. Kevätkaudella Nilsson on saanut uudelleen luistimensa liikkeelle ja ollut tärkeä lenkki Pelicansin pakkikuusikossa. Helmikuun alussa nähtiin kolmen pelin pisteputkikin.

- Viimeiset kuukaudet ovat olleet itseltäni parhaita koko kaudella. Olen pystynyt parantamaan koko ajan, saanut enemmän peliaikaa ja kasvanut isompaan rooliin. Tunnen, että olen enemmän kuin valmis pudotuspeleihin. Toivottavasti hyvä vire jatkuu siellä, Nilsson juttelee.

Ruotsalaisella on iso rooli lahtelaisten alivoimapelissä. Pelicans pelasi runkosarjassa vasta kahdeksanneksi parasta alivoimaa, mutta neljässä viimeisessä pelissä oma verkko ei heilunut kertaakaan vastustajan pelatessa ylivoimaa. Nilsson tietää, että alivoiman on toimittava jatkossakin.

- Valmennus luottaa minuun alivoimapelissä, joten minun pitää vastata siihen huutoon. Viihdyn alivoimalla, tykkään tappaa siinä vastustajan pelaamisen. Maalineduspelaamisemme on ollut hyvällä tasolla. On tärkeää, että saadaan pidettyä sama hyvä alivoima, mitä viime peleissä on nähty.

Thorell kuriin

HIFK:sta löytyy kosolti rosoisuutta ja kamppailuvoimaa. Muun muassa Markus Kankaanperä, Ville Varakas, Juho Keränen, Lennart Petrell ja Micke-Max Åsten on nähty usein Pelicans-otteluissa torikokousten keskipisteenä. Fyysinen sarja sopii Nilssonille.

- Joo, siitä tulee hauskaa! Heillä on isoja kavereita, mutta niin on meilläkin. Pystymme varmasti vastaamaan fyysiseen haasteeseen.

Punapaitojen suurimmat vahvuudet ovat kuitenkin kiekollisessa pelissä, Nilsson sanoo.

- Ne on hyviä kiekon kanssa. Hyökkäyksestä löytyy taitavia pelaajia, kuten Thorell (Erik) ja Kangasniemi (Iikka). Meidän pitää pysyä pois jäähyltä.

- Uskon, että meillä on hyvät mahdollisuudet niitä vastaan, koska pelasimme jo runkosarjassa niin hyvin keskinäisissä otteluissa. Luulen, että HIFK pelkää meidän kohtaamista, ruotsalaispuolustaja lataa.

Nilssonin maanmies Thorell oli 49 (24+25) tehopisteellään HIFK:n ylivoimaisesti paras pistemies runkosarjassa. Kaverukset tuntevat toisensa jo kaudelta 2014-15 Ruotsista Karlskrona HK:n joukkueesta.

- Erik on hieno mies ja ystäväni. Hän on loistava pelaaja ja HIFK:n paras hyökkääjä. Pelaan kovaa häntä vastaan, ettei hän luule, että nämä pelit olisivat erityisen mukavia, päättää Nilsson virne kasvoillaan.

Aleksi Salonen

Pelicans – HIFK neljännesfinaalien Game 1 torstaina 21.3. Isku Areenalla klo 18.30! Liput ennakkoon tästä.

Pelicans – HIFK neljännesfinaalien Game 3 maanantaina 25.3. Isku Areenalla klo 18.30! Liput ennakkoon tästä.