Nälkäinen patajoukkue vastassa keskiviikkona | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Nälkäinen patajoukkue vastassa keskiviikkona – ”On nähty, että jokainen peli on oma tapahtumansa”

Pelicansia isännöivä Ässät ei ole ottanut vielä yhtään täyttä pistepottia tämän kauden Liigassa. Jesse Saarisen katseet eivät silti kohdistu vastustajaan, vaan oman kokonaisuuden parantamiseen.

Jesse Saarinen (0+4) on löytänyt kemian Hynek Zohornan (3+6) kanssa. (Kuva: Jukka Rautio)

Puoleentoista viikkoon neljä kertaa Isku Areenalla pelannut Pelicans kohtaa tällä viikolla vieraskaukaloissa Ässät (ke) ja HPK:n (la). Kauden jo alettua jatkosopimuksen Pelicansin kanssa tehnyt Jesse Saarinen kertoo alkuviikon menneen normaalissa rytmissä ennen keskiviikon koitosta.

- Sunnuntaina olimme koko porukka ansaitulla – tai ansaitulla ja ansaitulla – normaalilla vapaapäivällä. Saatiin siinä palauteltua kovaa viikkoa. Maanantaina kaikilla oli omatoiminen ohjelma, ja käytössä oli pari jäävuoroa. Tiistaina vedimme täysivauhtisen kovan treenin ja kävimme enemmän pelillistä asiaa läpi.

Mennyt kolmen pelin viikko toi Pelicansin pussiin vain kaksi sarjapistettä. Lahtelaiset määräsivät pelin vauhdin ilta toisensa jälkeen, mutta ote kirposi järjestäen päätöserän kriittisimmillä hetkillä.

- Viime viikko toi meille hyviä juttuja esille. Olemme pelanneet mielestäni hyvää lätkää. Kaikissa peleissä on oltu pelin päällä ainakin jossain määrin. Maalin tappiosta on kuitenkin vielä matkaa voittoon. Yleensä pikkujutut kääntävät vaakakupin toiselle puolelle, Saarinen sanoo.

- Tässä on käyty porukalla läpi ihan sellaisia pallopelin lainalaisuuksia. Se ei riitä, että pelataan vain ja ollaan pelin päällä. Pelissä on tietyt lainalaisuudet, joita pitää kunnioittaa. Siitä se alkaa pikkuhiljaa kääntymään niin, että hurraahuudot ovat vielä summerin soituakin meidän puolella.

Ylivoimapeli on iso kokonaisuus

Yksi tekijä Pelicansin viime viikon kehnoihin tuloksiin oli sakannut ylivoimapeli. Joukkue on pelannut toistaiseksi eniten ylivoimalla koko Liigassa, mutta onnistumisprosentti on kolmanneksi kehnoin. Pakkopelin erikoismies Saarinen nostaa esiin mielenkiintoisia huomioita.

- Huolena ei ole ollut ehkä niinkään se, että ylivoimalla ei ole tullut tulosta, vaikka totta kai tuolla minuuttimäärällä pitäisi tulla. Vaan meillä kun on joukkueena hyviä jaksoja, jolloin saadaan hankittua tosi paljon jäähyjä, niin ylivoima ei saisi katkaista pelin rytmiä. Jos ylivoima on ollut hakemista, niin siitä seuraavat viisi minuuttia on mennyt taas käynnistellessä 5-5-pelaamista. Ylivoimaan on keskitytty nyt senkin takia. Se pitää saada toimimaan.

Ilvestä vastaan Pelicans sai tärkeän ylivoimaonnistumisen, ja lisää on tulossa, Saarinen vakuuttaa.

- Meidän vastuullahan se on, ketkä sitä käyvät siellä virkkaamassa. Ylivoimapeli on oivalluksia, mutta sitä kautta myös kamppailupelaamista. Ei se sikäli mitään ydinfysiikkaa ole. Kaikki ketkä ovat sitä pelanneet, tietävät, miten onnistumisia on tullut, mutta se ei ole aina niin yksinkertaista. Pelin virtauskin vaikuttaa paljon. Meidän pitää tuoda pakkopeliin omat vahvuudet, kuka osaa laukoa ja niin edelleen.

Kuudennes takana: ”positiivinen lähtö”

Turkoosimiehistö majailee runkosarjan ensimmäisen kuudenneksen eli 10 kierroksen jälkeen sijalla seitsemän.

- Positiivinen lähtö. Peli on ollut hyvää ja raikasta. Olemme hyvällä tiellä. Osa on ottanut hyvinkin roolia ja löytänyt paikkansa. Jätkät ottavat hyviä steppejä joka viikko, Saarinen kehaisee.

Keskiviikkona Pelicans vierailee Ässien kotipyhätössä. Suuria pelillisiä muutoksia ei ole syytä tehdä Isomäen iltaan. Kyse on ennemmin siitä, että jänne kestäisi myös mentaalipuolella koko 60 minuuttia.

- Malttia tarvitaan. Pitää jaksaa luottaa, ja nähdä tuloksen takaa se hyvä suorittaminen. Meillä on hyvä joukkue kasassa.

Ässät on neljällä pisteellä sarjajumbo. Patapaidat ovat kärsineet seitsemän suoraa tappiota, viimeksi lauantaina Kärpille 2-7. Kaksi voittoa ovat tulleet varsinaisen peliajan jälkeen. Vastaavassa tilanteessa olevan joukkueen kohtaaminen ei ole koskaan helppo rasti.

- Ylipäätään Porihan ei ole koskaan ollut helppo paikka vierasjoukkueelle. Niin kuin on nyt nähty, niin jokainen peli on yksittäinen ja oma tapahtumansa. Meillä on omassa jutussa ne muutamat asiat, mitä keskitymme tekemään. Sitä kautta yritämme parantaa kokonaisuutta. Jokainen peli on uusi haaste. Kaikki tietävät sarjan mitä pelataan, tasaista on, Saarinen lopetti.

Kotkaniemi karkasi ison veden taakse

Kesken viime kauden porilaisjoukkueen päävalmentajaksi nostetun Mikael Kotkaniemen poika Jesperi Kotkaniemi siirtyi Ässien harmiksi jo täksi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan Montreal Canadiensin riveihin. Ässillä on tosin jalkeilla ilman Kotkaniemeäkin tasavahva ja laadukas sentterinelikko: Jarno Kärki, Peter Tiivola, Jussi Makkonen ja Severi Sillanpää. Maalivahtikaksikkona jatkaa viime kaudelta tuttu parivaljakko Andreas BernardHenri Kiviaho.

Puolustaja Maksim Matushkinin siirto Venäjälle oli Ässille jättimenetys. Kaksi kautta Pelicansissa luutinut Ben Blood jatkoi myös kauden päätteeksi matkaansa ja siirtyi Britannian kiekkoliigaan. Takalinjat vahvistuivat HIFK:sta tulleella Saku Salmelalla sekä keskiviikkona debytoivalla paluumuuttaja Jyri Marttisella, jolla on Pelicans-historiaa vuosilta 2010-12.

Kesällä Lahdesta Poriin muuttaneen Aleksi Rekosen alkusyksy on ollut vaikea, sillä hyökkääjän pistetili on yhdeksän kierroksen jälkeen edelleen avaamatta. Kolmas mainittava tulija Rekosen ja Tiivolan lisäksi on vastikään joukkueeseen liittynyt Lauri Tukonen.

Ässät – Pelicans keskiviikkona 10.10. Isomäessä klo 18.30.

Aleksi Salonen

Pelicans järjestää lauantaina kannattajamatkan Hämeenlinnaan! Reissun hinta on vain 20 €/hlö sisältäen edestakaiset kuljetukset sekä seisomalipun otteluun. Lisätiedot ja ilmoittautumiset tästä.