Mestiksessä marinoituneella Saarelaisella riittää nälkää | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Pelicans saa Mestiksessä marinoituneesta Saarelaisesta nälkäisen paluumuuttajan Liigaan - ”Nykyään osaan ammentaa muualtakin kuin pisteistä”

Muutama vuosi takaperin ei vielä Liigassa tärpännyt, mutta nyt Miro-Pekka Saarelainen on valmis palaamaan pääestradille. Siitä pitävät huolen kaksi loistovuotta Mestiksessä, jotka toivat miehelle rohkeuden toteuttaa kaukalossa itseään.

Uusi tuleminen. "En ollut vielä HIFK:ssa valmis siihen kaikkeen, mitä tämä homma vaatii", Liigaan palaava Miro-Pekka Saarelainen myöntää. (Kuva: Aleksi Salonen)

Viime kesänä tähän aikaan Miro-Pekka Saarelainen, 25, valmistautui seuraavaan työpäivään jätelaitoksen varastolla. Kausi 2017-18 Mestiksessä KeuPa HT:ssa oli juuri päättynyt, ja uuden sesongin alku Kiekko-Vantaassa odotti vasta loppukesästä. Kausien välillä piti tehdä kaksi kuukautta töitä, jostain se leipäkin oli tienattava.

Nyt vuotta myöhemmin Saarelaisella on yllään CCM:n sortsit ja t-paita. Hyökkääjä on tehnyt paluun liigakartalle kahden vuoden tauon jälkeen.

- Totta kai fiilis on tosi hyvä. Se oli kahden Mestis-kauden tavoite, että nousisin takaisin Liigaan. Olen mennyt pelaajana eteenpäin. Paluu on itselleni iso asia, Saarelainen mehustelee.

Vantaalla varttunut pelaaja ei tee Pelicansin muiden uusien tulijoiden kanssa poikkeusta siinä, että Lahdessa houkuttelivat ennen muuta olosuhteet ja valmennus fysiikkakoutseineen.

- Silloin kun tämä tuli eteen, niin ei tarvinnut miettiä lainkaan. Oli saman tien ajatus, että tuonne haluan.

- Itse kun vedin viime kesän yksikseni työn ohella, niin onhan tämä tuonut paljon uutta. Itse asiassa melkein kaikki on ollut uutta. Saa vähän näkemystä, että missä on kehitettävää ja tietenkin apuja kehitykseen.

Kehityskohteet liittyvät suurimmaksi osaksi luisteluun.

- Nopeutta on tehty koko kesä, voimaa ja voimantuottoa. Kyllä sen on äkkiä huomannut, että on menty eteenpäin. Se on hyvä, kun tietää kehityksenkohteet, niin niitä on silloin kiva kehittääkin.

Peliajan perässä Mestikseen

Saarelaisen kasvattajaseura on Kiekko-Vantaa, josta hän siirtyi C-juniori-ikäisenä Helsingin IFK:hon. Näytteitä rightin-puolen hyökkääjän maalintekotaidoista saatiin jo varhain. Saarelainen oli A- ja B-nuorissa peräti viidellä kaudella peräkkäin HIFK:n paras maalintekijä. Kahdella viimeisellä A:n kaudellaan Saarelainen kantoi myös kapteenin C-kirjainta.

Liigadebyytti HIFK:ssa heti vuoden 2015 alussa oli vähintäänkin ansaittu. Pelimäärä kasvoi kahdella seuraavalla kaudella, mutta kolmen HIFK-vuoden saldoksi jäi lopulta 55 ottelua tehoin 8+4=12. Kevään 2017 päätteeksi oli aika ottaa askel taaksepäin päästäkseen tulevaisuudessa kaksi eteenpäin.

- En ollut HIFK:ssa vielä valmis fyysisesti enkä myöskään henkisesti siihen kaikkeen, mitä tämä homma vaatii. Lähdin Mestikseen peliajan perässä, jotta pääsisin paremmin toteuttamaan omaa rooliani, eli tekemään maaleja ja pisteitä, selvittää Saarelainen, joka on pelannut myös neljä nuorten ja 15 poikien maaottelua.

Kaudeksi 2017-18 Saarelainen teki sopimuksen Rauman Lukon kanssa, mutta vuosi sujui kuitenkin kokonaan Mestiksessä KeuPa HT:ssa, Lukon yhteistyöseurassa. Liitto oli hedelmällinen. KeuPa HT juhli Mestiksen mestaruutta, ja Saarelainen oli sarjan maalipörssin kolmosnimi ja pistepörssin jaettu kuutonen tehoilla 25+24=49.

- Vaikka en Raumalla Liigaan mahtunutkaan, niin koen, että se oli hemmetin hyvä mulle, että pääsin Keuruulle. Pääsin siellä isoon rooliin, meillä oli hyvä joukkue. Se oli hyvä ja tärkeä vuosi mulle. Sain kaipaamiani tehopisteitä ja pystyin kehittämään hyvin itseäni.

Seurahistoriaa Kiekko-Vantaassa

Liiketalouden merkonomi ei hätäillyt liigapaluunsa kanssa. Hän sopi vuosi sitten kauden mittaisesta pahvista Kiekko-Vantaan kanssa – ja se kannatti. Saarelaisen pistetahti vain kiihtyi siitäkin huolimatta, että Vantaalla joukkue konttasi ja jäi pudotuspelien ulkopuolelle. Mies hurjasteli Mestiksen maali- ja pistepörssin voittoon hurjilla tehoilla 36+30=66. Pelaajat äänestivät kauden päätteeksi Saarelaisen sarjan parhaaksi pelaajaksi.

- Koin, että yksi vuosi Mestiksessä tekisi vielä hyvää, jotta saan pelata omaa roolia ja isoja minuutteja. Hyvä, että maltoin olla vielä yhden vuoden.

Kukaan ei ole Kiekko-Vantaan historiassa tehnyt yhdellä kaudella yhtä kovaa jälkeä. Ennätyskausi ei tullut Saarelaiselle täytenä yllätyksenä. Hän uskoi pystyvänsä parantamaan Keuruun-kaudesta.

- Meillä oli Keuruulla niin hyvä ja tasainen nippu, että pelattiin oikeastaan kaikki saman verran. Vantaalla peliaikaa oli tarjolla vielä enemmän. Kaikkien ennakkopuheiden perusteella roolista uskoin - ja olen aina uskonut - että pystyn tekemään maaleja ja pisteitä.

Nälkäinen maalari kasvanut ihmisenä

Saarelainen jäi viime kaudella vain neljän maalin päähän tuoreen seurakaverinsa Jonatan Tanuksen kauden 2016-17 Mestiksen ennätyslukemasta (40). Mistä Saarelaisen maalivainu on lähtöisin?

- Olen aina halunnut tehdä paljon maaleja. Tykkään laukoa paljon. Kyllä mä mieluummin maalin teen kuin syötän. Maalinälkä on tosi suuri, hän vastaa.

Painopiste alhaalla pelaavassa Saarelaisessa (177 cm/80 kg) on eittämättä pelurin vikaa. Oppeja maalintekoon on imetty NHL:n huipulta.

- Varsinkin nuorempana tuli seurattua paljon Ovechkinia, silloin kun hän on änäriin mennyt. Onhan sitä upeaa laukausta katsottu.

Pelicans-paidassa homman nimi on uusi tuleminen. Kaksivuotisen sopimuksen allekirjoittanut Saarelainen lähtee liigasyksyyn kypsempänä kuin edellisellä yrittämällä HIFK:ssa.

- Itseluottamus on nyt parempi. Ja onhan tässä ikääkin tullut, jonka myötä olen paljon fiksumpi kuin silloin nuorempana HIFK-vuosina.

- Koen, että itseluottamus on senkin takia korkealla, kun olen löytänyt uskon omiin kykyihin ja uskalluksen pelata omilla vahvuuksilla. Silloin joskus en välttämättä uskaltanut pelata samalla tavalla kuin nyt.

Saarelainen myöntää elävänsä maalinteosta ja tehopisteistä.

- Nykyään pystyn kylläkin löytämään positiivisia asioita muualtakin. Olin ennen sellainen, että jos maaleja ei tullut, niin kaikki oli pilalla. Nykyään osaan ammentaa muualtakin.

Aleksi Salonen