Manelius: En koe, että meillä olisi mörköä voittamisesta | Pelicans

Tiistai 2.4. 18:30 VS.

Pukukopissa riittää luottoa kurssin kääntymiseen - ”En koe, että meillä olisi mitään mörköä voittamisesta”

Viiden peräkkäisen tappion runtelema Pelicans kohtaa lauantaina kotonaan samoista sarjasijoituksista taistelevan SaiPan. Ottelu alkaa Isku Areenalla poikkeuksellisesti vasta klo 19. Nico Manelius sanoo, että Pelicans on viime aikoina kaatunut yksittäisiin huonoihin vaihtoihin.

Kuva: Tomi Natri

Työ ei palkinnut tekijäänsä, tässä tapauksessa Pelicansia sen torstaisen TPS-kotiottelun avauserässä. Pelicansilta hylättiin kaksi maalia ja Mikko Kousa kolisutteli turkulaisten maalitolppia kahteen otteeseen ennen hyväksyttyä 1-0-maalia. TPS selvisi tahmeasta lähdöstään huolimatta ensimmäiselle tauolle 1-1-tilanteessa, ja vei koko ottelun lopulta 5-2. Koettelivatko avauserän hylätyt maalit liikaa Pelicansia?

- En usko, en menisi sen taakse. Olihan siinä tietysti erinäköisiä tilanteita, mutta en koe, että oltaisiin niistä mitenkään luhistuttu. Jääkiekossa joskus tapahtuu näin, pyörittelee Pelicansin takalinjojen Nico Manelius.

- Siellä oli paljon hyvää. Etenkin se ensimmäinen erä oli kauttaaltaan koko porukalta vahvaa ja yhtenäistä tekemistä. Sitten tuli yksittäisiä huonoja vaihtoja. Kaaduimme yksittäisiin pieniin asioihin. Tietysti tappio harmittaa, mutta ei liikaa sovi jäädä murehtimaan, jatkoi Manelius TPS-kamppailusta.

Viiden tappion putki on Pelicansille kauden toiseksi pisin. Marraskuun kuudessa peräkkäisessä häviössä lahtelaisilla oli määrällisesti enemmän pelaajia sairastuvalla, mutta nyt tärkeän keskikaistan luottosentterien Hannes Björnisen ja Miska Siikosen poissaolot ovat olleet tuntuvia. Pelicans haki perjantaina apua pelaajavajeeseensa Oulusta Aku Kestilän muodossa. 23-vuotiaan hyökkääjän viiden ottelun lainapesti alkaa lauantain SaiPa-taistosta.

- Ainahan se vaikuttaa, kun jätkiä puuttuu. Ei sille voi mitään, tämä on jääkiekkoa. Meillä on joka ilta paras mahdollinen nippu kasassa.

Nyt pitäisi perkele voittaa”

On loukkaantumisia tai ei, Manelius tiedostaa joukkueensa tilanteen. Hurjaa kiriä kohti pudotuspelejä tekevä HPK on noussut jo seitsemän pisteen päähän sarjaysistä Pelicansista. Joukkueiden väliin mahtuu vielä yhden ottelun enemmän pelannut Ässät, johon HPK:lla on matkaa viisi pistettä. Manelius kiistää väitteen voittamisen paineista.

- Totta kai jos häviät pelejä peräkkäin, niin tulee sellainen ajatus, että nyt pitäisi perkele voittaa. En koe, että meillä olisi mitään mörköä voittamisesta. Aistin ainakin itse, että kopissa on luotto siihen, että homma kääntyy.

Seuraava mahdollisuus kurssin kääntymiseen on lauantaina, kun Pelicans päättää neljän ottelun kotiputkensa SaiPan isäntänä. Lahtelaisten teema lauantaikarkeloita silmällä pitäen on huolellinen 60-minuuttinen. Pelicansin perisynti tällä kaudella on ollut epätasaisuus pelien sisällä.

- Simppelit jutut kunniaan. On pelattava edelleen huolellisemmin, ja enemmän vaihto kerrallaan. Joka vaihto merkitsee. Kuten sanoin, niin meillä on ollut hyvä meininki ja siellä on paljon hyviä asioita, joista tulee ehdottomasti pitää kiinni. Koko 60 minuuttia pitää keskittyä jämäkämmin, ja tehdä töitä joukkueen eteen. Tulos tulee sen myötä.

Otteluohjelma suosii pitkästä aikaa Pelicansia, sillä SaiPa pelasi perjantaina Lappeenrannassa Lukkoa vastaan. SaiPan 4-2-voittoon päättynyt koitos nosti sputnikit sarjassa seitsemänneksi kuuden pisteen karkumatkalle Pelicansista. Lauantain kohtaaminen on joukkueille runkosarjan kuudes ja samalla viimeinen. SaiPa on ollut niukasti niskan päällä kuitaten kolme voittoa viidestä.

- En tiedä, onko peleissä ollut tiettyä yhdistävää tekijää, mutta SaiPaa vastaan on aina kovia kamppailupelejä. Siellä on työteliäs jengi. Meidän kaikkien pitää laittaa itsemme likoon, jotta pystyisimme voittamaan. Kumpi haluaa ja tekee töitä enemmän, yleensä voittaa.

Pelicans – SaiPa lauantaina 3.2. Isku Areenalla klo 19!

Aleksi Salonen