Maailmanmestarivalmentaja Jussi Ahokas johdattaa KooKoon Lahteen | Pelicans

Torstai 28.3. 18:30 VS.

Vastustaja tutuksi: Maailmanmestarivalmentaja Jussi Ahokas johdattaa KooKoon Lahteen

Pelicans isännöi lauantain perhepelissä lukuisia ulkomaalaishankintoja tehnyttä KooKoota, joka jahtaa tällä kaudella historiansa ensimmäistä pudotuspelipaikkaansa Liigassa.

Kuva: Tomi Natri

KooKoo vaihtoi viime kauden päätteeksi päävalmentajaa, kun kevään joukkuetta luotsannut Mikko Heiskanen palasi takaisin apuvalmentajan tontille, ja pääkäskijäksi palkattiin 38-vuotias Jussi Ahokas. Ahokas valmensi vuosi sitten U20-maajoukkueen MM-kultaan. Valmentajan palkintokaapista löytyy myös U18-maailmanmestaruus.

Maalivahtiosasto laitettiin Kouvolassa uuteen uskoon. Juha Järvenpään ja Samu Perhosen tilalle KooKoo hankki norjalaisen Henrik Haukelandin TPS:stä sekä Niilo Halosen lainapestillä HIFK:sta. 21-vuotias lupaava Halonen torjui KooKoo-paidassa jo viime kaudella kolmessa ottelussa.

Kouvolalaisten viime kauden puolustuksesta poistui ulkomaalaisnelikko Brett Carson, Emil Kristensen, Logan Pyett ja Ed Wittchow. Uusina pelaajina joukkueeseen liittyivät Sportista hankittu Oskari Manninen, EBEListä tullut jenkki Matt Caito sekä Juho Rautanen, joka tosin pelasi tovin KooKoossa lainalla Tapparasta jo viime kaudella.

Norjalaispuolustaja Alexander Bonsaksen nimettiin tälle kaudelle KooKoon kapteeniksi. Jatkavista pakeista Kalle Valtola ja Arttu Pelli ovat osoittaneet pystyvänsä tuomaan tehoja hyökkäyspäähän. Martin Berger tekee puolestaan uutta tulemista rikkonaisen kauden jälkeen. Seurantaan on syytä ottaa myös 19-vuotiaat lupaukset Peetro Seppälä ja Santeri Salmela, jotka tappelevat paikasta vuodenvaihteen nuorten MM-kisoihin.

KooKoon hyökkäyspää kärsi kaksi pahaa menetystä, kun Liigan pistepörssin voittanut Malte Strömwall siirtyi KHL:ään, ja joukkueen toiseksi paras pistemies Miikka Pitkänen palasi KalPaan. Muut lähtijät olivat Mikko Virtanen, Sami Mutanen ja Tomi Leivo.

Kouvolassa hyökkää tällä kaudella peräti viisi ulkomaalaista. Slovakialainen Samuel Bucek, 20, teki kovia pisteitä kotimaassaan, kanukki Kyle Platzer oli puolestaan tehokas ECHL:ssä. Unkarilainen Vilmos Gallo ja jenkki Trevor Mingoia saapuivat Kouvolaan Ruotsista. Ennestään joukkueen vahvuuteen kuului jo ruotsalaissentteri Erik Karlsson. Jere Friberg (Lukko) ja Markus Jokinen (JYP) ovat hyökkäyksen ainoat suomalaishankinnat.

Anrei Hakulinen ja 36-vuotias Juha-Pekka Haataja ovat tälläkin kaudella KooKoolle elintärkeä tutkapari. Mielenkiintoinen seurattava on myös Pelicans-kasvatti Kimi Koivisto, jonka viime kausi meni pipariksi loukkaantumiseen. Vasta hiljattain jatkosopimukseen KooKoon kanssa päässyt Toni Kähkönen, 33, on kokeneena kettuna tärkeä lenkki kouvolalaishyökkäystä. Nuoren polven pelaajista odotuksia on ladattu ennen muuta 19-vuotiaaseen Joonas Odeniin.

Perhepeli Pelicans – KooKoo lauantaina 12.10. Isku Areenalla klo 17! Liput ennakkoon tästä.

Aleksi Salonen