Lipsanen näkee Pelicansin maalivahtikaksikossa hyvän kombinaation - ”Heillä on iso tavoite edetä urallaan”

Pelicansin uusi maalivahtivalmentaja Arttu Lipsanen, 31, on joukkueen valmennuskvartetin kuopus. Mies on nuoresta iästään huolimatta toiminut jo vuosia päätoimisena maalivahtien parissa ja ollut nostamassa tähtivahti Dominik Hrachovinaa huipulle. Lipsanen uskoo uusien suojattiensa Jussi Olkinuoran ja Jakub Skarekin keskinäisen kilpailutilanteen tuovan Pelicansille hyvää tulosta.
<p> Pelicans on mielenkiintoinen ja paljon mahdollistava organisaatio niin itselleni kuin joukkueelle, sanoo Arttu Lipsanen. <br></p>

Pelicans on mielenkiintoinen ja paljon mahdollistava organisaatio niin itselleni kuin joukkueelle, sanoo Arttu Lipsanen.

Arttu Lipsasen nimi ei toistaiseksi herätä tavallisessa jääkiekon seuraajassa mitään tunteita. Eikä ihme, sillä klassinen googletuskaan ei paljasta edes miehen ikää. Nettiskouttauksella selviää vain se, että Lipsanen on toiminut vuosikaudet maalivahtivalmentajan ja joukkueenjohtajan tehtävissä Tapparan nuorissa. Onko mies kotoisinkin Tampereelta?

- Olen lähtöisin Joensuusta, mutta aloitin valmentamisen Tapparassa 11 vuotta sitten. Ja olen siis 31-vuotias, aloittaa Lipsanen hymyillen.

Lipsanen jatkaa, että hän pelasi nuorempana itsekin jääkiekkoa maalivahtina. Peliura päättyi jo alle parikymppisenä, josta siirtyminen valmennushommiin oli suoraa jatkumoa.

- Olen aina ollut kiinnostunut lätkän parissa toimimisesta. Oli aika selviö, että heti kun oma ura on ohi, niin haluan olla valmennnustoiminnassa mukana. Tampereella on ollut hyvä yhteisö toimia ja olen saanut sieltä paljon apua. Se on heti alusta asti buustannut minua valmentajana eteenpäin.

Ville ei pyytänyt minua tänne”

Tapparan A-nuorista Lahteen muuttanut Lipsanen korvaa Pelicansissa pitkään ansiokasta työtä tehneen Simo Vehviläisen. Maalivahtivalmennuksen lisäksi Lipsasen vastuualueisiin lukeutuvat joukkueenjohtajan tehvävät ja vastuu videovalmennuksesta. Hän tuntee hyvin Pelicansin päävalmentajana aloittaneen Ville Niemisen, mutta se ei ollut Lipsasen syy tulla mastokaupunkiin.

- Sanotaanko näin, että Ville ei pyytänyt minua tänne, hän vinkkaa.

- Lahti on urheilukaupunki ja Pelicans organisaationa sellainen, että sillä on halu kehittyä ja mennä eteenpäin. Tämä on samalla myös organisaatio, joka antaa mahdollisuuden kehittää toimintaa muun valmennuksen kanssa. Mielenkiintoinen ja paljon mahdollistava seura niin itselleni kuin joukkueelle.

Vaikka pesti on Lipsaselle ensimmäinen Liigassa, käytännön muutokset Tappara-vuosiin nähden ovat minimaaliset.

- Työnkuva on sama, mitä tein päätoimisena Tampereella kuusi vuotta ja sitä ennen osapäiväisenä. Arki on hyvin samantyyppistä, mutta joukkue ja sarjataso vain vaihtuvat. Tämä on silti mielenkiintoinen haaste henkilökohtaisesti minullekin.

Maalivahtivalmentajan työ perustuu paljolti yksilökeskeisyyyteen. Yksi nykypäivän Pelicansin kantavista arvoista on urheilullisuus – myös maalivahtien saralla.

- Minun on vietävä yksilöä eteenpäin ja ajateltava sen kehitystä, mutta tietysti osana joukkuetta. On ymmärrettävä kokonaisuus. Maalivahtien kanssa tulemme paljon keskittymään urheilullisuuteen, joka näyttäisi olevan hyvällä tasolla meidän maalivahdeilla. Paljon käydään läpi myöskin peliä ja pelaamista, ja näiden ympärille rakennetaan sitä voittavaa tekemistä jäälle ja otteluihin.

Tuleva NHL-varaus Skarek haastamaan Olkinuoraa

Pelicansin tulevan kauden maalivahtikaksikon muodostavat Jussi Olkinuora ja tshekkiläinen Jakub Skarek. Olkinuora, 27, siirtyi Pelicansiin yksivuotisella sopimuksella JYPistä. Hänen pitkän tähtäimen tavoitteenaan on palata takaisin Pohjois-Amerikkaan.

- Tässä on mielenkiintoinen kaksikko. Voi jo sanoa, että Olkinuora on kokeneempi torjuja. Hänellä on kokemusta Pohjois-Amerikan päästä, mutta pelannut nyt Suomessa pari vuotta ja koko ajan nousujohteisesti. Hän on tavoitteellinen kaveri, joka haluaa edelleen mennä urallaan eteenpäin. Iso osa häneen tuloonsa oli juuri se, että hän saisi otettua seuraavan stepin.

Tshekistä HC Dukla Jihlavan joukkueesta tullut 18-vuotias Skarek on pelannut jo kahdella kaudella kotimaansa pääsarjaa. Isokokoista (191 cm/89 kg) torjujaa odottaa kesäkuussa NHL-varaus.

- Vaikka hän on nuori kaveri, niin voi tietyllä tapaa sanoa, että kyseessä on vähän jopa kokenut pelaaja. Hän on pelannut useampana vuonna miesten pelejä, ja jopa isoja määriä. Kansainvälisistä peleistä ja nuorten MM-kisoista on tullut hyvää kokemusta. Skarek antaa varmasti hyvän kirin Jussille. Uskon, että he saavat kaksikkona hyvän kombinaation aikaiseksi ja molemmat hyvää tulosta ulos, Lipsanen selvittää ja kehuu maalivahtitandemin asetelmaa:

- Tärkeintä on se, että minulla on pelaajat, joilla on iso tavoite edetä urallaan. Kun kilpaillaan yhdestä pelipaikasta, niin arki ja tekeminen potkivat silloin molempia pelaajia oikeaan suuntaan.

Lipsasella on pitkä historia vastikään KHL-sopimuksen tehneen ex-Tappara Dominik Hrachovinan, 23, kanssa. Tuoreimpana tapauksena Lipsanen on ollut nostamassa Christian Heljankoa, 21, Liigaan.

- Veskareista pisin historia minulla on Hrachovinan kanssa. Dominikin kanssa ollaan vuosikaudet tehty yhteistyötä enemmän ja vähemmän. Hän itse asiassa tuntee Skarekin Tshekin päästä ja sanotaanko näin, että mulla on myös ollut aikaisemmin yhteistä taustaa Jakubin kanssa, Lipsanen paljastaa.

Eroaako maalivahtien kesäharjoittelu jotenkin muun joukkueen harjoittelusta?

- Maalivahdit ovat osana muun joukkueen toimintaa. (Tommi) Pärmäkoski vastaa fysiikkavalmennuksesta ja hänellä on siitä paras osaaminen tästä porukasta, niin noudatellaan sitä linjaa.

Aleksi Salonen