Lahden jääurheiluseurat vetoavat kaupunkiin | Pelicans

Tiistai 2.4. 18:30 VS.

Lahden jääurheiluseurat vetoavat kaupunkiin: Tekojäähanke käynnistettävä pikaisesti

Lahden jääurheiluseurojen edustajat luovuttivat torstaina 01.02 Lahden kaupungin Milla Bruneaulle julkilausuman, jossa on esitetty huoli jääharrastusolosuhteista Lahdessa.

Jääurheiluseurojen edustajat luovuttivat julkilausuman torstaina Lahden kaupungintalolla. Kuva: Lassi Häkkinen / Lahden kaupunki

Julkilausuman tavoitteena on vauhdittaa tekojäähankkeen etenemistä. Julkilausuman ovat allekirjoittaneet seitsemän eri jääurheiluseuran edustajat.


Julkilausuma on luettavissa kokonaisuudessaan alta:


​​​​​​​Julkilausuma 01.02.2018

Lahden jääurheiluseurat

Pitämässään kokouksessa 15.01.2018 lahtelaiset jääurheiluseurat päättivät saattaa esille huolensa lasten, nuorten ja myös varttuneempienkin jääharrastusolosuhteista Lahdessa.

Jokaisen lahtelaisen jääurheiluseuran tavoitteina ovat jääurheilun harrastusmahdollisuuksien parantaminen määrällisesti, laadullisesti sekä myös kustannuksiltaan. Taitoluistelussa, ringetessä, kaukalopallossa ja jääkiekossa tavoitellaan myös urheilullista menestystä, josta on myös näyttöä viime vuosilta runsain mitoin. Lahdessa on yli 4000 aktiivisen jääurheilijan joukko, mutta tekojääasia koskettaa huomattavasti tätäkin suurempaa joukkoa kaikkine sidosryhmineen.

Uusi tekojää tulee tarpeeseen

Jääurheiluseurojen tavoitteena on edelleen se, että tulevan tekojääkokonaisuuden tulee olla osa lahtelaista ja päijät-hämäläistä liikuntarakentamisen strategiaa. Strategian mukaan liikuntamahdollisuuksien optimaalista käyttöä edesautetaan, samalla hyödyntäen jo rakennettua liikuntapaikkainfrastruktuuria oheisliikuntamahdollisuuksineen. Siksi ehdotuksemme tekojään sijoituspaikaksi on Laune.

Luonnonjäiden hyödynnettävyys on heikentynyt ratkaisevasti ja pysyvästi niin paljon, ettei säännöllistä toimintaa voida enää näillä kentillä taata. Tekojää on ennaltaehkäisevää lasten, nuorten ja varttuneen väen kustannustehokasta liikuntapaikkarakentamista. Lahden alueella voitaisiin perustaa useita uusia ryhmiä erityisesti harrastepuolelle, mikäli tekojää olisi käytettävissä. Samalla meillä olisi areena, jossa voitaisiin toteuttaa yhteisiä talviseen harrastustoimintaan liittyviä tapahtumia ja opettaa kustannustehokkaasti lapset luistelemaan. Jäähallit ovat käytännössä täynnä ja tulijoita olisi sinnekin tulossa lisää.

Tekojääalueen voisi kesällä päällystää keinonurmella, jolloin se olisi ympäri vuoden monipuolisessa käytössä.

Lahti on ja sitä pidetään edelleen merkittävänä talviurheilukaupunkina, maakunnan veturina! Samalla se velvoittaa, että eri lajien harrastemahdollisuuksien saatavuus ja taso pitää olla tämän haasteen mukainen.

Me lahtelaiset jääurheiluseurat vetoamme Lahden kaupunkiin, jotta tekojäähanke saadaan käynnistettyä mahdollisimman pian ja näin voitaisiin jääharrastuksen jatkuvuus ja urheilullinen menestys taata myös tulevaisuudessa Lahden alueella.



Lahti Ringette ry Lahden Taitoluistelijat ry Lahden Kortteliliiga ry

Jarkko Hellsten Leea Rauske-Kuoppala Pekka Kolu


Kiekkoreipas ry Junior-Pelicans ry Lahden Pelicans Oy

Pekka Sipilä Jussi-Matti Salmela Tomi-Pekka Kolu


Curling Club Lahti ry

Jukka Toivonen