Kova pelikuorma ei paina Juvosen esityksissä – ”Henkisellä puolella joutuu tekemään paljon töitä” | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Kova pelikuorma ei paina Juvosen esityksissä – ”Henkisellä puolella joutuu tekemään paljon töitä”

Pelicansin Janne Juvonen on urakoinut tällä kaudella eniten kaikista Liiga-vahdeista. Kesällä fysiikaltaan kehittynyt torjuja on nyt valmiimpi tosipeleihin kuin koskaan aikaisemmin.

Kolmatta kauttaan Pelicansin ykköstorjujan viittaa kantava Janne Juvonen, 22, on ollut yksi lahtelaisten vahvan kauden kulmakivistä. Pelicansissa keväällä 2012 vasta 17 vuoden ikäisenä debytoineen Juvosen mentaalipuolen lahjakkuus huomattiin jo nuoresta pitäen. Viime kesänä tehty työ fysiikkapuolella on tehnyt maalivahdista kokonaisvaltaisemman paketin.

- Liikkumiseni on paremmalla tasolla kuin koskaan aiemmin. Sain jalkoihin lisää voimaa kesällä, ja sitä kautta tekeminen on ollut helpompaa. Enää ei tarvitse ottaa viimeisiä torjuntoja spagaatista, vaan ehdin kiekon alle liikkeen avulla. Myös riparikiekkojen torjuminen on helpottunut tämän myötä, Juvonen kiteyttää.

Eno Jetsissä kiekko-oppinsa saanut Juvonen on työllistetyin mies Liigan tämän kauden kaikista maalivahdeista. Pelicansin kakkosvahti Joona Vuotilainen on saanut tilastoihinsa kolme starttia Juvosen aloittaessa loput 35 kamppailua. Juvonen hallitsee maalivahtien peliaikatilastoa 2080:29 minuutillaan sekä torjuntataulukkoa 826 kopillaan ennen seuraavina tulevia Jukureiden Sami Rajaniemeä (1917:49) ja Sportin Mika Järvistä (773).

Juvonen on nauttinut saamastaan vastuusta. Hän vakuuttaa olevansa sinut kovan pelitahdin kanssa.

- Fyysisesti olen jaksanut hyvin. Olen oppinut sen, että salitreenin avulla saa pidettyä terävyyttä yllä kauden aikanakin. Vaikka eletään kiivainta pelikautta, niin en mene pelkästään pelien ehdoilla, vaan tavoite on myös kehittyä koko ajan, Juvonen kertoo ja jatkaa henkisen puolen asioista:

- Kun pelikuorma on kova, niin myös henkisellä puolella pitää tehdä paljon hommia. Olemme puhuneet tästä viime aikoina paljon Simon (Vehviläinen) ja Nupen (Nurminen) kanssa, mitä voisimme tuoda lisää mentaalipuoleeni ja miten sitä voisi kehittää entisestään. Kaudella 2014-15 kun sain ensimmäistä kertaa paljon pelejä, niin silloin halusin vain näyttää, että pystyn pelaamaan tällä tasolla. Nyt kun olen pari kautta pelannut tasaisesti, niin enää ei saa siitä pelkästä näytönhalusta tarvittavaa motivaatiota, joten on löydettävä uusia juttuja. Tosin lähtökohdatkin ovat nyt erilaiset: minun pitää voittaa pelejä, eikä pelata vain hyvällä tasolla.

Kohti suoraa puolivälieräpaikkaa

Liigassa viidentenä olevan Pelicansin viime aikaiset esitykset ovat olleet ailahtelevia. Otteet ovat heilahdelleet jopa pelien sisällä - etenkin kotiotteluissa. Myös Juvonen on elänyt pelinsä suhteen vaikeampaa jaksoa.

- En ole ollut aivan omalla tasollani viime peleissä. Olen miettinyt sitä, että mistä se voisi johtua. Olen ehkä miettinyt jopa liikaa tiettyjä juttuja, mitä voisin tehdä paremmin, ja se on hidastanut kropan toimintaa.

- Treeneistä pitää repiä enemmän irti. Jäällä pitää tehdä töitä sata lasissa perustekemisen kautta, keskittyä pelkästään seuraavaan kiekkoon. Alkukausihan sujui hyvin, tietyllä tapaa jopa helposti, hän lohkaisee.

Juvonen nimeää kehityskohteekseen torjumisen maskipelaamisen alaisena. Maskipelaaminen on nykypäivänä yksi maalinteon tärkeimmistä tukitoimista.

- Olemme tässä hiljattain alkaneet kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten löytäisin kiekot maskipelaajien takaa. Pelivälinettä pitää välillä etsiä laajalta välimatkalta leveyssuunnassa, jolloin jalat menevät pakostikin leveälle ja siitä on vähän hankala liikkua, jos syöttö tuleekin takatolpalle. Näissä tilanteissa on vielä parantamista. "Maskimaaleja" on mennyt edelleen, mutta olen saanut otettani aktiivisemmaksi, enkä etsi kiekkoa vain tietyistä paikoista, vaan katson alhaalta ja jokaisesta raosta. Koko ajan tulee olla valmiina.

Lahtelaisryhmä on päästänyt Jukureiden jälkeen eniten maaleja kymmenen joukossa olevista joukkueista. Pelicansin joukkue on ollut pelitavallisesti samalla sivulla kauden alusta lähtien, mutta Juvonen kaipaa viisikkopuolustamiseen ajoittain lisää kommunikointia.

Kuvaava tilanne nähtiin viime lauantain Ilves-Pelicans-ottelun viimeisellä minuutilla, kun Juvonen lähti maalinsa taakse hakemaan kiekkoa. Muutama sekunti tästä Ilves oli kaventanut tilanteeksi 3-4.

- Katsoin ensin, että Iikka (Kangasniemi) on tulossa vasempaan laitaan, että heitän rystyllä siihen. Pakki huusi samanaikaisesti toiselta puolelta, että käännä ränniin. Yritin sitten heittää ränniin, mutta kiekko vähän eli lavassa. Loppupeleissä ei tullut tehtyä oikeastaan mitään ratkaisua. Jos olisi ollut maalin peli, niin en olisi mennyt hakemaan sitä kiekkoa, "Jaska" muistuttaa.

Pelicans taistelee runkosarjan viimeisellä kolmanneksella pudotuspelien suorasta puolivälieräpaikasta. Voittavalla maalivahdilla on menestyvässä joukkueessa vähättelemättömän suuri merkitys. Onko tämä se kausi, kun Juvonen torjuu mastokaupungin ylpeyden pitkälle kevääseen?

- Sitä varten tehdään joka päivä töitä, että niin minä kuin koko joukkue olisimme parhaimmillamme keväällä. Vain voittamisella on merkitystä.

Pelicansin runkosarja jatkuu keskiviikkona Isku Areenalla ottelulla Vaasan Sportia vastaan.

Teksti: Aleksi Salonen