Kokonaisvaltaisempi Lahtinen: En enää vain pyöri kulmissa | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Enemmän peruspelaamiseen keskittynyt Lahtinen on parannellut osakkeitaan Pelicansin laiturihierarkiassa - ”En enää vain pyöri kulmissa”

Vaikea alkukausi Liigassa sai Severi Lahtisen pohtimaan oman tekemisensä kompastuskiviä. Kauden mittaan taiteilijasielu on vetänyt työhaalarit päälle ja alkanut pelata ”samalla tavalla kuin muutkin.”

Onko hyvävireinen Severi Lahtinen Pelicansin jokerikortti pudotuspeleissä? (Kuva: Tomi Natri)

Severi Lahtinen kohahdutti lahtelaisyleisöä runkosarjan päätöspelissä Sportia vastaan taituroimalla todellisen YouTube-maalin. Lahtinen on hakenut samaa jalkakikkaa aiemminkin, ja tällä kertaa soolokuljetus päätyi maaliin asti.

- Siinä oli ensin Yltsiltä (Jesse Ylönen) hyvä katko oman sinisen päällä. Pääsin siitä kääntämään pelin sen verran nopeasti, ettei kaveri ollut oikein valmis. Välillä pitää koettaa vähän nätimpää, ja nyt sattui onnistumaan, Lahtinen myhäilee.

Puolustajat eivät vieläkään tunnu oppineen Lahtisen patenttiveiviä.

- Tuskin sitä pelissä ehtii katsoa, että kuka sieltä hyökkää vastaan. Se on sellainen kikka, että sitä on aika vaikea puolustaa, jos se onnistuu.

Koko kausi ei ole ollut 20-vuotiaalla pelaajalla samanlaista riemukulkua. Lahtinen oli harjoituskaudella Pelicansin toiseksi paras pistemies, mutta sarjapeleissä ei enää kulkenutkaan niin hyvin.

- Siinä alussa oli vaikeuksia, mutta loppukaudesta pääsin parempaan rytmiin. Siinä varmaankin kesti hetken totutella vauhtiin, kun tämä on kuitenkin mulle ensimmäinen kokonainen kausi Liigassa. Voi olla, että sekin vaikutti, kun ketjut elivät syyskaudella melko paljon, niin ei löytynyt sellaista hyvää tatsia. Loppupeleissä olen ihan tyytyväinen, kun sain parannettua runkosarjan loppua kohden.

Tehopistesaldo 5+17=22 ei ole missään tapauksessa huono pelaajalle, joka pelaa vain tasakentällisin ilman ylivoima-aikaa.

- Olisi pisteitä tosiaan varmaan enemmänkin tullut, jos olisi päässyt ylivoimalle. Siinä niitä tulee välillä väkisinkin.

Kokonaisvaltaisempi ja suoraviivaisempi

Lahtinen on ollut aina tietyllä tapaa oman tiensä kulkija. Poikkeuksellisen taitavan pelaajan kohdalla keskustelu on pyörinyt pitkään sen ympärillä, kuinka peruspelaaminen ei ole vielä hyökkäyspään ominaisuuksien tasolla. Syksyn käynnistymisvaikeudet saivat Lahtisen pohtimaan pelaamistaan.

- Olen alkanut keskittyä enemmän kokonaisvaltaiseen pelaamiseen ja yrittänyt pelata samalla tavalla kuin muutkin. Ei tässä sarjassa voi pelata vain oman pään mukaan ja keskittyä niihin omiin kikkoihin.

Kehityksestä kertoo myös tehotilaston lukema +12. Saldo oli runkosarjassa Pelicansin hyökkääjistä toiseksi paras Hynek Zohornan (+17) jälkeen. Pelaaminen on suoraviivaistunut hyökkäyspäässäkin.

- Olen yrittänyt ampua enemmän ja ajaa maalille. En enää vain pyöri kulmissa, Lahtinen huomauttaa.

Kova kilpailu joukkueen laituriosastolla on tuonut sekin Lahtiseen uutta virtaa. Kukaan ei varmasti halua seurata katsomosta kauden ratkaisuhetkiä.

- Kyllähän tuotakin tulee aina mietittyä. Se antaa varmasti sellaista piilopotkua tekemiseen. Pakko onnistua joka ilta, ettei menetä omaa paikkaa.

Kolmikko Lahtinen – Miska SiikonenJesse Mankinen on pystynyt tuottamaan mukavia pistemääriä aina pelatessaan kimpassa. Lahtinen viihtyy erityyppisen parivaljakon vierellä.

- Mise rytmittää hyvin peliä keskellä, ja Manki tekee kaiken hyvin. He osaavat varmaan lukea jo vähän meikäläisenkin peliä, että mitä teen milloinkin, Lahtinen naurahtaa.

Mieluisin vastus”

Liigan neljännesfinaalit alkavat huomenna torstaina. Runkosarjan päätöskierros sinetöi sen, että pudotuspeleissä nähdään heti kärkeen todellinen herkkupala kolme vuotta sitten samassa vaiheessa kohdanneiden Pelicansin ja HIFK:n välillä.

- Kyllä se ainakin itselleni oli mieluisin vastus, mitä oli mahdollista saada. Niin minulla kuin jengilläkin on kulkenut aina hyvin niitä vastaan. Pelsu-HIFK-pelit ovat aina olleet tunnerikkaita, ja varmasti tulee nättejä pelejä taas.

Lahtinen, Niko Kivelä, Henrik Nilsson, Artturi Toivola ja Jesse Ylönen ovat Pelicansin pelaavasta miehistöstä ainoat, joilla ei ole vielä kokemusta miesten pudotuspeleistä.

- Saa nähdä, millaista meininki on siellä kentän tasolla. Olen tähän asti seurannut näitä pelejä vain yleisöstä käsin ja ainakin siellä on ollut hieno fiilis. Kiva päästä nyt itsekin askiin koittamaan.

Aleksi Salonen

Pelicans – HIFK neljännesfinaalien Game 1 torstaina 21.3. Isku Areenalla klo 18.30! Liput ennakkoon tästä.

Pelicans – HIFK neljännesfinaalien Game 3 maanantaina 25.3. Isku Areenalla klo 18.30! Liput ennakkoon tästä.