Kivelän mielessä kolme pistettä neljän kotitasapelin jälkeen | Pelicans

Tiistai 2.4. 18:30 VS.

Kivelän mielessä kolme pistettä neljän kotitasapelin jälkeen – TPS ollut lähes lyömätön vieraissa

Pelicans peittosi kolme viikkoa sitten TPS:n Turussa vakuuttavan esityksen päätteeksi 4-1. Turkoosimiehistöllä on perjantaina kaksi putkea katkaistavanaan joukkueiden kohdatessa Lahdessa.

Kuva: Jukka Rautio

Liigassa kahdeksatta sijaa pitävän Pelicansin ketjukoostumukset ovat pysyneet pitkälti samassa muotissa sarjan ensimmäiset 12 kierrosta. Neloskentässä Taavi Vartiaisen ja Artturi Toivolan rinnalla on kuitenkin ollut liikehdintää. Tällä hetkellä oikean laitahyökkääjän tontin vitjasta on varastanut itselleen Peliittojen sopimuspelaaja Niko Kivelä.

Jokereiden kasvatti Kivelä, 23, siirtyi HIFK:sta Pelicansin A-nuoriin kaudeksi 2014-15. Liigassa Kivelä debytoi 2016 syksyllä, ja osui tolppien väliin heti ensiesiintymisessään. Viimeinen läpimurto Pelicans-paidassa on kuitenkin vielä tekemättä, ja 21 liigapelin hyökkääjä aloitti nyt neljännen kautensa Heinolan Peliitoissa.

Kuluvan kuukauden aikana Kivelä on noussut jälleen Pelicansin mukaan. Kolmeen peliin on syntynyt jo kaksi maalia. Mahdollisuus liigapeleihin oli isosti tapetilla hyökkääjän solmiessa kesällä jatkoa Peliittoihin.

- Mestiksen puolelta oli kesällä paljon kysyntää. Halusin jäädä Peliittoihin, koska sieltä tarjottiin hyvää mahdollisuutta jatkaa. Olen enemmän kuin tyytyväinen, että sain mahdollisuuden tulla taas näyttämään Pelicansiin, Kivelä hymyilee.

- Kokonaisvaltainen pelaaminen on mennyt eteenpäin. En nyt sano, että pelissäni olisi viime vuonnakaan ollut jokin tietty heikkous, mitä olisi lähtenyt kehittämään. Sellainen yleispelaaminen on parantunut selkeästi.

Turkulaisten kone lämpimänä

Väkivahva hyökkääjä viihtyy mainiosti Ville Niemisen permanentissa. Kivelä saa jatkaa turnoosinutussa näyttöjen antamista myös perjantaina, kun Pelicans pelaa kotonaan TPS:aa vastaan.

- Joukkueen tekeminen on vaikuttanut tosi hyvältä, mitä olen tässä hetken ehtinyt olla. Jätkät ovat ottaneet hyvin remmiin messiin. Joukkueen sisällä on mielestäni tosi positiivinen fiilis. Toivottavasti se näkyy myös ulospäin.

Pelicans on saanut punoa rauhassa juoniaan TPS-otteluun, sillä edellisestä koitoksesta Hämeenlinnassa on vierähtänyt jo viisi päivää. Nieminen totesi kehnon HPK-pelin jälkeen joukkueen istuvan alas videoiden pariin – ja näin on myös toimittu.

- Enemmän on viilattu sellaisia pikku detaljeja ja katsottu videoita. Viikkoon on lähdetty pienten yksityiskohtien kautta. Perjantaina kello 18.30 ollaan valmiita, Kivelä vakuuttaa.

Lahteen saapuva TPS ei ole kärsinyt tämän kauden vieraspeleissään vielä yhtään suoraa tappiota. Turkulaisten (22) verkkoon on tehty Kärppien (14) jälkeen toiseksi vähiten maaleja, mikä oikeuttaa sarjataulukon kolmospaikkaan. Liigan kovin maalinsylkijä löytyy turkulaisjoukkueesta – Oula Palve on kiskaissut 10 peliin kahdeksan verkkoa. Paras pistemies on silti Ilari Filppula tehoilla 4+8=12. Pelicansin kultakypärä on Hynek Zohorna (4+7=11).

Lahtelaisilla on jo tältä kaudelta yksi päänahka mustavalkoisista, kun Pelicans kävi kolme viikkoa sitten ryöväämässä pisteet Turusta lukemin 1-4. Isku Areenalta ei ole tällä kaudella poistuttu vielä kertaakaan täyden pistepotin kanssa. Tosin neljä edellistä Pelicansin kotipeliä on venynyt vähintään jatkoajalle, ja näistä kolme on päättynyt isäntien pettymykseen.

TPS:lla on alla tuoreempi pelikokemus. Turkulaiset tekivät keskiviikkona hukkareissun Valko-Venäjälle hävittyään CHL-kamppailussa Junost Minskille 1-2. Kivelä tiedostaa, että TPS on Liigan terävintä kärkeä.

- Vastustaja tulee varmasti kovaa päälle. Heillä on koneet lämpimänä. Sanotaanko näin, että alun pitää olla parempi kuin edellisessä pelissä. Hyvä jengi tulee vastaan, mutta meidän on oltava parempia. Niin väsyneeltä kuin se kuulostaakin, luotetaan omaan tekemiseen ja pidetään jänne ehjänä.

Pelicans – TPS perjantaina 19.10. Isku Areenalla klo 18.30! Oktoberfest-teemaillassa ovet avataan jo klo 16.30. Ensimmäisen tunnin ajan HAPPY HOUR: olut, siideri & lonkero 3 €:n hintaan.

Aleksi Salonen