Kestilä tuli Lahteen todistaakseen kuuluvansa Liigaan | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Kestilä tuli Lahteen todistaakseen kuuluvansa Liigaan – ”Pitäisi luottaa enemmän itseensä”

Pelicansissa viiden ottelun lainasopimuksella pelaavan Aku Kestilän ura ei ole toistaiseksi ottanut tuulta purjeisiinsa nimimiehiä vilisevässä Kärpissä. Hän sanoo taitojensa riittävän Liigaan, mutta kaipaa pelaamiseensa lisää rohkeutta. Kestilä ja Pelicans hakevat nousujohteisille otteilleen jatkoa perjantain huippuottelussa HIFK:ta vastaan.

Aku Kestilä tuuletti Raumalla kauden ensimmäistä maaliaan Liigassa. (Kuva: Elmeri Elo)

Aku Kestilä oli Isku Areenalla kuin kotonaan jo keväällä 2015, kun hyökkääjä puki ensimmäistä kertaa Kärppien peliasun päälleen Liiga-tasolla ottelussa Pelicansia vastaan. Debyytin saldona oli kaksi täysosumaa. Kärppien sopimuspelaaja palasi tuttuun pyhättöön viime lauantaina, tällä kertaa kotijoukkueen pelipaidassa. Pyhäjoella syntynyt Kestilä pelaa Lahdessa viiden ottelun lainasopimuksella.

- Debyyttipeli on edelleen hyvässä muistissa. Kyllä sen tulee aina muistamaan, aloittaa 23-vuotias Kestilä hymyillen.

A-nuorten SM-liigan kauden 2014-15 maalikuninkaan ura Liigassa on junnannut paikallaan satumaisen ensi-illan jälkeen. Kestilän kausi 2015-16 sujui pääosin Mestiksessä Hokissa (45, 7+13), eikä tilille kertynyt Kärpissä kuin neljä kamppailua. Viime kausi oli Kestilän ensimmäinen kokonainen sesonki Liigassa, mutta pelillinen vastuu oululaisryhmässä jäi silloinkin laihaksi: 52 ottelun pistesaldo näytti lukemaa 3+4.

Miksi hyökkääjän viimeinen läpimurto on antanut vielä odottaa? Hän alkaa löytää asialle syitä pienen mietinnän jälkeen.

- Pelaamisestani on puuttunut rohkeutta. Se on ehkä isoin asia, mitä pelini kaipaa lisää. Taidot ovat varmasti riittävällä tasolla Liigaan. Pitäisi rohkeasti luottaa enemmän itseensä.

- Kärpillä on kova joukkue vuosi toisensa jälkeen, mikä on tietysti omalta osaltaan hidastanut läpimurtoani. Siellä on vaikea nousta hyvään rooliin.

Pelicans loistava mahdollisuus

Keskikaistalla viihtyvä hyökkääjä nimeää vahvuudekseen hyökkäysalueen kiekollisen pelaamisen. Kehitettävää riittää vielä kamppailuvoimassa ja puolustuspään pelissä. 181-senttinen ja 78-kiloinen Kestilä aloitti meneillään olevan kauden Kärpissä (14, 0+1), mutta vaihtoi jälleen nopeasti Mestikseen ja Hermeksen joukkueeseen. Kokkolassa alkoi heti tapahtua.

- Kausi alkoi minulla huonosti, mutta sitten pääsin pelaamaan Hermekseen isolla vastuulla. Siellä tuli onnistumisia ja itseluottamus kasvoi. Oli hyvä ratkaisu, että lähdin Mestikseen, kertoilee Kestilä rauhalliseen tyyliinsä.

Lainapesti Pelicansin kanssa on Kestilälle iso mahdollisuus, kuten hän itsekin puheenvuorossaan parikin eri kertaan toteaa. Pelejä turkooseissa on nyt takana kaksi, ja Kestilä on löytänyt nopeasti yhteissävelen Jesse Saarisen ja Jesse Mankisen kanssa. Kaksi ottelua ovat tuottaneet kolme (1+2) tehopistettä.

- Tulin tänne tosi hyvillä fiiliksillä. Tämä on loistava ja hyvä mahdollisuus näyttää, että pystyn pelaamaan Liigassa. Pääsen samalla koko ajan todistamaan myös itselleni, että pystyn pelaamaan täällä hyviä pelejä.

- Olen tyytyväinen kahteen ensimmäiseen peliini. Ylipäätään täällä on hyvä meininki. Jätkät ovat ottaneet minut hyvin mukaan koppiin.

Pääkaupunkiseudun joukkue sytyttää

Liigan runkosarjaa on jäljellä enää 10 kierrosta. Pelicans pelaa perjantaina kotonaan HIFK:ta vastaan, joka vetää tuttuun tapaan Isku Areenan äärimmilleen kiekkojännäreitä. Värikkään taistelijaparin kohtaamiseen lisämaustetta tuo lahtelaiskaksikon Juhani TyrväinenVili Sopanen paluu Isku Areenalle vierasjoukkueen paidassa.

- Kyllä se aina sytyttää, kun pääkaupunkiseudulta tulee joukkue vastaan. HIFK:lla on hyviä yksilöitä.

Pelicans raapi kahdella edellisellä kierroksella täydet kuusi pistettä päävastustajiltaan SaiPalta ja Lukolta. Lahtelaiset hurjastelivat tiistaina Raumalla ensimmäiseen erään neljä maalia. Taiston loppulukemat kirjattiin Pelicansin eduksi 5-2. Kestilä iski ottelussa kauden ensimmäisen maalinsa Liigassa.

- Jalkamme liikkui hyvin, ja laitoimme hyvällä prosentilla paikoista sisään. Joukkue sai pitkästä aikaa lauantaina onnistumisen tunteen, niin se varmasti auttoi Lukko-pelissä.

HIFK (4.) on ollut viime viikot pysäyttämättömän kovassa vireessä. Torstaina helsinkiläisseura jyräsi kotonaan Jukurit 8-0 ja kasvatti peräkkäisten voitto-otteluiden suoran jo seitsemään. Pelicans (74 pistettä) on noussut kahdella voitolla pisteen päähän kuudennesta sijasta. Edellä olevat SaiPa, KalPa ja Lukko ovat kaikki 75 pisteessä.

Kestilä haluaa Pelicansin tekevän perusasiat huolella perjantain ottelussa. Pelicans on ennen viimeistä kohtaamista edellä kauden keskinäisissä voitoin 2-1.

- Vastustajalla on paljon hyökkäysvoimaisia pelaajia, joten oma pää pitää hoitaa kunnolla. Ei oteta tyhmiä jäähyjä ja puolustetaan ensin ennen kuin lähdetään yltiöpäisesti hyökkäämään.

Pelicans – HIFK perjantaina 9.2. Isku Areenalla klo 18.30!

Aleksi Salonen