Keskiviikkona pelataan jälleen Hämeen herruudesta | Pelicans

Tiistai 2.4. 18:30 VS.

Keskiviikkona pelataan jälleen Hämeen herruudesta – Mustonen sivuun, Lahtinen sisään

Isku Areenalla kohtaavien Pelicansin ja HPK:n kuntokäyrät osoittavat päinvastaisiin suuntiin. Isännät pyrkivät pois tappiokierteestään, kun taas oranssipaidoilla on kulkenut lujaa edellisen Lahden-vierailun jälkeen.

Kuva: Mikko Pylkkö

Pelicans joutuu tekemään muutoksia pelaavaan kokoonpanoonsa heti kolmen pelin viikon alkajaisiksi. Lauantaina Kärppiä vastaan valitettavan loukkaantumisen kokenut Aleksi Mustonen on sivussa, kun taas Severi Lahtinen tekee paluun kahden viikon toipumisjakson jälkeen.

Sarjakärkeä vastaan Liigassa debytoinut Lauri Heino jatkoi matkaansa takaisin Heinolaan. Alkuviikon harjoituksiin oli nostettu pelaajia seuran A-nuorista, ja maalivahtivalmentaja/joukkueenjohtaja Arttu Lipsanen lupailikin uusia kasvoja keskiviikon kokoonpanoon.

Viisi edellistä ottelua on kääntynyt maalin erolla Pelicansin tappioksi. Lahtisen toivotaan tuovan juonikkuutta hyökkäyspäähän, sillä Pelicans on painiskellut viime kierroksilla maalinteon tehokkuuden kanssa. Syyskausi ei ole tosin sujunut Lahtiselta aivan ennakko-odotusten mukaisesti. Taiteilijasielu kertoo, että alavartalovamma vaivasi miestä pidemmänkin aikaa.

- Ei vaisuja otteita voi tietenkään sen piikkiin laittaa, mutta kyllä se on luisteluun vaikuttanut. Tietysti siinä tulee pääkoppaankin huono fiilis, jos putki ei kulje. Nyt mies on täydessä kunnossa. Toivotaan, että peli lähtee nopeasti kulkemaan.

18 pelaamassaan ottelussa tehot 1+6=7 kerännyt Lahtinen ottaa HPK:ta vastaan paikkansa tutussa ketjussa Miska Siikosen ja Jesse Mankisen rinnalta. Kolmikon yhteispeli toimi mainiosti harjoituskaudella ja runkosarjan alussa.

- Koen vielä enemmän vastuuta tuloksesta nyt kun ”Musekin” on pois. Aina pitäisi pystyä tekemään tehoja, mutta nyt niiden merkitys korostuu, Lahtinen sanoo.

Tilanteet loppuun asti

Pelicans haastoi viime viikolla miehekkäästi kotonaan sarjan kärkijoukkueet Tapparan ja Kärpät. Vaikka takkiin tuli niukasti molemmilla kerroilla, Lahtinen jakaa krediittiä joukkueen taisteluilmeelle.

- Olin katsomassa pelejä. Jätkät pelasivat hyvin ja osoittivat, että jokainen jengi voidaan kaataa. Tällä kertaa jäi paikoista maalit tekemättä.

Lahtinen kertoo, että valmennusjohto on ottanut alkuviikon harjoituksissa maalintekokysymykseen uuden näkökulman.

- On keskitytty enemmän siihen, että pelataan kaikki tilanteet loppuun asti. Se on kaatunut meillä monesti siihen, että kun kiekko menee kulmaan, niin hommat jäävät vähän kesken. Nyt tilanteet pelataan takuulla loppuun.

Hyvät neuvot tulevat kiistatta tarpeeseen keskiviikon kauden kolmatta Hämeen herruus -näytelmää silmällä pitäen. HPK on voittanut viimeisestä neljästä pelistään kolme ja päästänyt näissä vain yhden maalin, joka tapahtui 0-1-tappiopelissä Lukolle. Sitä ennen hämeenlinnalaiset kärsivät edellisen tappionsa marraskuun puolivälissä juurikin Pelicansille Lahdessa maalein 4-1.

Neljäntenä sarjataulukossa majaileva HPK on saanut revittyä kahdeksan pisteen kaulan seitsemäntenä tulevaan Pelicansiin. Kaukalossa nähdään keskiviikkona myös A-maajoukkueeseen Venäjän EHT:lle valittuja pelaajia. Pelicansilta kutsun Leijonapaitaan sai Casimir Jürgens (2+10=12), HPK:lta puolestaan Liigan pistepörssin kärkinimi Teemu Turunen (10+20=30) ja Niklas Friman (3+3=6).

Voitot paikallisväännöistä ovat toistaiseksi tasan 1-1. Lahtinen luottaa omiinsa isojen pisteiden ottelussa.

- Tappioputki ei ole näkynyt meidän tunnelmassa kopissa. Meininki on ollut koko ajan hyvä. Luotamme omaa juttuun. Kyllä se tästä vielä kääntyy.

Pelicans – HPK keskiviikkona 5.12. Isku Areenalla klo 18.30!

Aleksi Salonen