Ilves tuli kahden maalin takaa rinnalle, mutta ei ohi – Rekonen sivalsi jatkoaikaratkaisun

<p>Iikka Kangasniemi vei toisessa erässä Pelicansin 2-1-johtoon rangaistuslaukauksesta. (Kuva: Aku Rive)<br></p>

Iikka Kangasniemi vei toisessa erässä Pelicansin 2-1-johtoon rangaistuslaukauksesta. (Kuva: Aku Rive)

Pelicans ja Ilves tarjosivat Isku Areenan 3935-päiselle yleisölle yhdeksän täysosuman kiekkonäytelmän, joka päättyi lahtelaisten 5-4-jatkoaikavoittoon.

Isku Areenan perjantai-ilta käynnistyi juhlallisuudella, kun Pelicans-hyökkääjä Jesse Saarinen palkittiin viikko sitten Kouvolassa pelatun 600. Liiga-runkosarjapelin johdosta. Itse ottelun alku oli molemmilta joukkueilta nihkeä. Pelicans sai ikävän takaiskun heti ensiminuuteilla, kun Jonne Jantunen poistui jalkaansa varoen pukusuojiin, eikä palannut enää kaukaloon. Jantusen paikan lahtelaisten kakkoskentässä otti kaksi edellistä peli huilannut Miska Siikonen.

Pelicans otti erän edetessä hallinnan pelin virtauksesta, mutta sillä oli vaikeuksia päästä hyökkäyskulmista maalintekosektoreille. Avauserän paras paikka tuli Ilves-maalin eteen Hannes Björniselle, mutta hyökkääjä ei onnistunut jatkamaan tehovirettään. Ensimmäiselle erätauolle mentiin 0-0-lukemissa, vaikka kotijoukkue pääsi pyörittämään kertaalleen ylivoimaakin.

Maalinteon aloitti Pelicans ja Taavi Vartiainen toisessa erässä ajassa 24:52. Irtokiekosta syntyneeseen Vartiaisen kauden neljänteen maaliin esityön teki Jesse Mankinen, joka joutui myöhemmin toisessa erässä kovan taklauksen kohteeksi, eikä pystynyt jatkamaan peliä tämän jälkeen. Ilveksen vastaus tuli kolme minuuttia 1-0-maalista: vieraat karkasivat 2-1-hyökkäykseen, ja Otto Koivula tarjoili Teemu Lepaukselle vuorenvarman paikan, josta Lepaus tasoitti pelin 1-1:een.

Ilveksen etsikkoaika koitti minuutti tasoitusmaalin jälkeen sen päästyä pelaamaan 1:47 minuuttia 5-3-ylivoimaa. Tamperelaisten pakkopeli kuitenkin sakkasi pahemman kerran, ja hyvin taistellut Pelicans-kolmikko ja Janne Juvonen selvisivät tilanteesta kuivin jaloin. Pelicansille vihellettiin rangaistuslaukaus ajassa 32:36 Tapio Laakson rikottua Iikka Kangasniemeä läpiajotilanteessa. Kangasniemi ei rankkarissaan erehtynyt, ja turkoosien kultakypärä iski kauden maalillaan numero 16 Pelicansin uudelleen johtoon.

Toisen erän maali-iloittelu jatkui ajassa 33:54 Björnisen onnistuttua maalinteossa Saarisen ja Vartiaisen tarjoilusta. Kakkoserän viides osuma näki päivänvalon heti seuraavassa vaihdossa, kun Eemeli Suomi taisteli limpun lahtelaismaaliin Juvosen puikoista.

Pelicans sai heti päätöserän alkuun tärkeän onnistumisen. 4-2-maalista vastasi Siikonen Kangasniemen ja Aleksi Mustosen syötöistä. Ilves sai kahden maalin takaa-ajoasemassa peliinsä uutta henkeä, ja peli alkoi kääntyä vähitellen kotijoukkueen kenttäpäätyyn. Juho Liuksiala toi sitkeästi taisteleen tamperelaisryhmän maalin päähän ajassa 47:42. Pelicansin nukahdus maksoi lopulta myös tasoitusmaalin, kun Juhani Tamminen pääsi veivaamaan läpiajosta tilanteeksi 4-4.

60 minuuttia ei tällä kertaa riittänyt mittaamaan Pelicansin ja Ilveksen välistä paremmuutta. Jatkoaikaa ei tällä kertaa ehditty pelata kuin 35 sekuntia, kun Aleksi Rekonen purjehti Ilves-kolmikon läpi ja sivalsi tarkasti Pelicansille kaksi sarjapistettä. Voitto-osuman syöttivät kahden pisteen iltaa viettänyt Mustonen ja Casimir Jürgens.

Lahtelaiset nousivat voitolla Liigassa kahdeksanneksi. Kausi jatkuu lauantaina Jyväskylässä ottelulla JYP – Pelicans.