Hämeenlinnassa kuuden pisteen ottelu | Pelicans

Hämeenlinnassa kuuden pisteen ottelu - ”Otetaan Kärpät-peli opetuksena”

Pelicansin ja HPK:n välinen Hämeen herruus -kamppailu laitetaan perjantaina kirjoihin ja kansiin Ritari-areenalla. Mikko Laine sanoo elintärkeän ottelun alla, että keskiviikkona kärsitty tappio Kärpille on otettu herättelevänä kokemuksena.

Mikko Laine metsästää vielä avausmaaliaan Pelicans-nutussa. (Kuva: Tomi Natri)

Jos et ole alusta lähtien sataprosenttisen valmis pelaamaan Kärppien kaltaista tykistöä vastaan, noutaja tulee. Sen joutui Pelicans kokemaan kotonaan keskiviikkona sarjajohtajan viimeisteltyä kliinisesti itselleen 6-2-voiton. Painoiko lahtelaismiehistöllä vielä päättynyt kolmen reissupelin viikko, Mikko Laine?

- Ei se mielestäni siitä johtunut, eikä ollut yhtään sellainen ilmapiirikään. Pelissä oli ihan hyvä meininki, mutta ei sitten kuitenkaan oltu pelin alussa valmiita tekemään huolellisesti pikkujuttuja. Siihen on tehtävä korjausliike seuraavaan peliin, Laine vastasi.

Vaikea avauserä oli kaikkea muuta kuin tuttua Pelicansia. Ville Niemisen joukot ovat olleet ensimmäisissä erissä sarjan toiseksi paras joukkue juurikin Kärppien jälkeen.

- Se on ihan selvä juttu, että jos Kärppiä vastaan ei ole kaikki tapissaan, niin on vaikea voittaa. Otetaan se oppi matkaan, että ollaan valmiina jokaisen pelin alkuun, niin silloin ollaan varmasti tuloksessa kiinni.

Pelicans pelasi tammikuussa yhdeksän kamppailua, joissa se jäi pisteittä ainoastaan Kärppiä vastaan. Tappio oli omanlaisensa herätys. Matka on vielä pahasti kesken.

- Otetaan tämä tosissaan opetuksena. Joka päivä ja joka pelissä pitää antaa kaikki mitä löytyy ja olla valmis tekemään niitä yhteisiä sovittuja asioita. Tämä on niin pienien marginaalien liiga, että laadukkaasti pitää pelata, jos haluaa pisteitä, Laine teroitti.

Maalit säästellään ratkaisupeleihin

Hämeenlinnassa pelataan perjantaina isoista asioista. Pelicans (4.) ja HPK (6.) ovat taulukossa neljän pisteen sisällä toisistaan, joten lahtelaisilla olisi sauma ottaa entistä tukevampaa otetta suoraan neljännesfinaalipaikkaan. Ottelu sinetöi samalla Hämeen herruus -taistelun, jota Pelicans johtaa voitoin 2-1 maalierolla 10-5. Voittajalle luovutetaan taiston jälkeen 5000 euron shekki juoniorityön hyväksi.

Laine tietää pisteiden tärkeyden.

- Tiukkaa ja tasaista tulee olemaan Hämeenlinnassa. Meidän pitää uskoa omaan juttuun. HPK on ihan siinä meidän takana ja kärkikuusikkoon on tunkemassa paljon joukkueita.

Loppukesästä Pitsiturnauksen alla Pelicansin mukaan liittynyt Laine ei ole runkosarjassa äitynyt samanlaiseen pistevireeseen kuin harjoituspeleissä. Hyökkääjän maalisarake näyttää 30 pelatun ottelun jälkeen edelleen nollaa. Syöttöpisteitä on kertynyt kaksi.

- Ei minusta tunnu, että maalittomuus painaisi takaraivossa. Sitten kun se ensimmäinen onnistuminen tulee, niin uskon, että se ruokkii taas lisää. Pitää uskoa omaan tekemiseen, ampua paljon, haastaa ja mennä maalille. Jossain vaiheessa maaleja varmasti tulee. On pidettävä mieli positiivisena ja haastaa itseään joka päivä.

Kun joukkueella kulkee, ei oma maalittomuuskaan ole kalvanut mieltä niin paljon.

- Totta kai sitä haluaisi itsekin onnistua, mutta joukkue edellä mennään. Ei jäädä makaamaan menneeseen, vaan mennään seuraavaa peliä kohti. Kahta kauheammin pitää tehdä töitä. Opitaan hyvistä ja huonoista asioista, Laine järkeilee.

Säästeletkö maalisi kevään ratkaisupeleihin?

- Kyllä, se on juuri näin.

HPK – Pelicans perjantaina 1.2. Ritari-areenalla klo 18.30.

Aleksi Salonen