Hämeen paikallinen HPK:n heiniä | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Hämeen paikallinen HPK:n heiniä

Kauden viimeinen Hämeen herruus -kamppailu päättyi Hämeenlinnassa HPK:n 4-1-voittoon. HPK oli tämän kauden Hämeen herra otteluvoitoin 3-1.

Miro-Pekka Saarelainen pelasi Hämeenlinnassa 100:nnen Liiga-ottelunsa. (Kuva: Tomi Natri)

Lauantai-ilta käynnistyi Rinkelinmäellä kuumissa tunnelmissa. Miro Karjalainen ja Taavi Vartiainen pudottivat hanskansa vain viiden minuutin pelin jälkeen ja nujakoivat itsensä suihkun puolelle. Pelicansin sietokykyä mitattiin kovavauhtisessa avauserässä, mutta lahtelaispuolustus selvisi pitkistä kulmapeleistä kuivin jaloin. Maalilla Atte Tolvanen oli erinomaisessa iskussa.

HPK sai hanansa auki toisessa erässä. Joona Monto vei isännät 1-0-johtoon, kun peliä oli käyty 26:41. Painopiste siirtyi maalin jälkeen entistä vahvemmin Pelicansin kenttäpäätyyn. Toiselle erätauolle siirryttiin Kerhon 3-0-johdossa Cody Kunykin ja Filip Krivosikin kasvatettua oranssipaitojen johtoa.

Philippe Cornet viimeisteli ylivoimalla Kerhon 4-0-johtoon heti päätöserän kärkeen. Pelicans sai kuin sakin kuparisensa rikki kolme sekuntia ennen päätössummeria. 1-4-kavennuksen niittasi Otto Nieminen Waltteri Merelän ja Aleks Haatasen syötöistä.

Turkoosipaitojen pelit jatkuvat ensi viikon keskiviikkona Vaasassa.