Viisi ottelua kuuteen päivään – Haatanen taas täynnä virtaa ruuhkaviikon jälkeen: ”Yritän nauttia kaikista peleistä”

Viime viikolla poikkeuksellisen otteluputken kokenut Aleks Haatanen luottaa, että levännyt Pelicans on perjantaina vahva isäntä kotipelissä Jukureita vastaan.
<p>Aleks Haatanen jahtaa perjantaina ensimmäistä Liiga-maaliaan. (Kuva: Tomi Natri) <br></p>

Aleks Haatanen jahtaa perjantaina ensimmäistä Liiga-maaliaan. (Kuva: Tomi Natri)

Pelicansin nuoriso-osasto urakoi viime viikolla neljän ottelun rutistuksen, mutta heistä Aleks Haatanen laittoi vieläkin paremmaksi. Haatanen esiintyi kuuden päivän sisään kolmesti Liigassa, kerran Pelicansin A-nuorissa ja vielä sunnuntaina Mestiksessä Peliittojen nutussa. Viisi ottelua kuuteen päivään on aikuisten tasolla suoritus, jota näkee harvoin.

- Ei ole kyllä tuollaista tullut aiemmin kohdalle. Tai ehkä junnuna, kun oli joitain turnauksia, mutta ne eivät tietysti olleet kokonaisia pelejä, Haatanen taustoittaa.

19-vuotias hyökkääjä naurahtaa, että sunnuntain Mestis-pelissä alkoi jo hieman painaa.

- Mutta aina on tietysti hauska päästä pelaamaan. Oli itse asiassa ihan kiva viikko.

A-nuorten superketjun nousu Liigaan

Vantaalta kotoisin oleva Haatanen siirtyi kesällä 2018 Lahteen Bluesin organisaatiosta. Seuravalinta oli onnistunut, sillä Haatanen nakutti heti ensimmäisellä kaudellaan Pelicansin A-nuorissa Waltteri Merelän (32, 22+32=54) ja Sakke Hämäläisen (37, 23+30=53) rinnalla 38 otteluun kovat tehot 14+30=44. Täksi kaudeksi nuori hyökkääjä lunasti paikan Pelicansin yhteistyöseura Peliittojen riveistä. Mestiksessä 30 kamppailua ovat tuottaneet 5+16=21 tehopistettä.

- Pääsin pelaamaan paljon Heinolassa. Sain kehitettyä niin puolustus- kuin hyökkäyspeliä. Peruspelaaminen ja kokonaisvaltainen tekeminen menivät siellä mukavasti eteenpäin.

Viimeiset kolme viikkoa Haatanen on viilettänyt Pelicansin liigamiehistössä, jonka peluri oli asettanut yhdeksi kauden tavoitteista. 10 kamppailusta saldona on yksi syöttöpiste.

- Olen pystynyt puolustamaan hyvin ja tekemään hyökkäyspeliäkin. Totta kai vähän enemmän voisi tehdä tulosta, mutta en ota siitä mitään paineita. Sitä tulee, jos on tullakseen, Haatanen kokee.

Kukaan tuskin olisi vuosi sitten uskonut, että viime kauden A-nuorten superketju Haatanen – Hämäläinen – Merelä muodostaisi tällä hetkellä Pelicansin edustusjoukkueen ykkösnyrkin.

- Onhan se siistiä pelata jätkien kanssa. Helpottaa, kun on tutut kaverit vierellä. Jatketaan vain samaan malliin. Viime kausi oli meiltä huikea, vaikka se päättyikin jengin kannalta liian aikaisin.

Loppukausi on Haataselle hieno mahdollisuus. Pelicansin kautta on jäljellä vielä seitsemän ottelua.

- Yritän nauttia näistä kaikista lopuista kauden liigapeleistä. Sitten vain kesää ja ensi kautta kohti. Sitä tavoitellaan, että saataisiin pelipaikka täältä ylhäältä.

Haatanen ei tosin panisi pahitteeksi, jos pelit jatkuisivat keväällä Pelicansin A-nuorten kanssa pudotuspeleissä.

- A:lla on kasassa hyvä joukkue. Siellä on hyvät saumat voittaa Suomen mestaruus.

Levänneenä Jukureiden kaatoon

Pelicansin seuraava ottelu on ohjelmassa perjantaina Lahdessa Jukureita vastaan. Lauantaina joukkueen bussi kurvaa Hämeenlinnaan kauden viimeiseen Hämeen herruus -taisteluun. Alkuviikko oli lahtelaisleirissä kevyempi, sillä kuten todettua, viime viikko oli joukkueelle raskas. Tiistaina joukkueella oli Pajulahdessa testit, jotka painottuivat juoksu-, loikka- ja nopeusosastolle.

Viimeksi lauantaina Pelicans hävisi kotonaan TPS:lle 2-6. Kaksi viikkoa sitten lahtelaismiehistö haki Mikkelistä 2-1-voiton Otto Niemisen ja Alexander Shchemerovin maaleilla sekä Jasper Patrikaisen torjunnoilla.

- Jukureilla on pari tappiota alla, ja kun viimeksi voitimme siellä, niin ne tulee varmasti tosi kovaa alkuun. Siihen pitää olla valmis. Nyt on levätty hyvin, niin meillä on varmasti hyvä jalka perjantaina, Haatanen luottaa.

Perjantain kotipeli on Pelicansin kauden kolmanneksi viimeinen.

- Olisi pitkästä aikaa syytä voittaa myös kotona. Pistetään kaikki likoon ja otetaan pinnat kotiin.

Game of the Month: Pelicans – Jukurit perjantaina 28.2. Isku Areenalla klo 18.30! Liput edullisimmin ennakkoon tästä.

Aleksi Salonen