Björnisen mielessä vuoden alkajaisiksi avausvoitto Jukureista | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Björnisen mielessä vuoden alkajaisiksi kauden avausvoitto Jukureista – ”Pitää päästä niiden viisikon sisään”

Uusi kiekkovuosi käynnistellään torstaina Lahdessa mielenkiintoisella Pelicansin ja Jukureiden kohtaamisella.

Kuva: Tomi Natri

Vuosi 2019 alkaa Pelicansin vinkkelistä katsottuna hyvistä asetelmista sarjataulukon viidenneltä sijalta. Lahtelaiskapteeni Hannes Björninen kuitenkin muistuttaa, että työt ovat vielä pahasti kesken. Pelicans saa vuoden ensimmäiseen kamppailuunsa vieraita Mikkelistä.

Hanu, millaisissa merkeissä vuodenvaihde sujui?

- Se sujui rauhallisesti. Ei ollut mitään ihmeellistä. Innolla tulevaa kohti.

Syyskausi on nyt taputeltu, ja runkosarjaa on taitettu jo kohta kaksi kolmannesta. Miltä joukkueen tekeminen on näyttänyt kapteenin silmin?

- Kokonaiskuvassa on näyttänyt oikein hyvältä. Ilme on ollut hyvä. Kaikki joukkueessa tietävät, että voimme parantaa edelleen paljon, mutta olemme silti pelanneet näinkin hyvin. Siinä mielessä positiiviset fiilikset.

Pelicans on tehnyt 102 maalia, mikä on Liigassa neljänneksi eniten. Onnistumiset ovat jakautuneet laajasti.

- Meillä löytyy jokaisesta vitjasta voimaa. Luotamme toisiimme. Siitä neljän kentän ruletista on puhuttu, että kaikki pystyvät pelaamaan samaa peliä. Tasaisesti mennään, mikä on hyvä.

Neljän voiton suora katkesi viime vuoden puolella Lappeenrannassa. Joukkueessa tuntuu olevan hyvä ja terve itseluottamus, eikä tappio varmasti sitä hetkauttanut.

- Ei se hetkauttanut. Voittoputkien aikana ei kuitenkaan pidä mennä liian ylös ja kuvitella mitään. Pitää katsoa peliä pelinä ja yrittää parantaa. Voittoja totta kai kaivataan ja kurssia lähdetään kääntämään taas torstaina.

Torstaina Lahteen saapuva Jukurit on ollut tälläkin kaudella Pelicansille hankala vastus. Kaksi syksyllä käytyä keskinäistä menivät kumpainenkin mikkeliläisten nimiin. Miksi Jukureiden kanssa on ollut niin vaikeaa?

- Ne puolustaa tosi tiiviisti, varsinkin keskustaa. Ollaan Jukureita vastaan hallittu peliä, mutta samalla ajauduttu liikaa pelin ulkopuolelle. Se korostuu varsinkin nyt, että päästään niiden viisikon sisään ja maalin eteen. Lyödään sieltä kiekot sisään. Ei tyydytä pyörimään reunoilla.

Miten koitokseen on valmistauduttu?

- Vapailla oli omatoimista treeniä ja kropan valmistamista tulevaan. Tänään (keskiviikkona) vedettiin hyvä kaksiosainen jäätreeni. Kamppailtiin, luisteltiin ja käytiin viisikkohommia läpi.

Kamppailun ennakkoasetelman mielenkiintoa lisää se, että Jukurit pelasi jo keskiviikkona (3-4-tappio Tapparalle). Hyvä peliin lähtö korostunee siis jälleen.

- Vastustaja on siinä mielessä edellä alussa, että niillä on peli alla pienen tauon jälkeen. Ei sen kuitenkaan pitäisi antaa vaikuttaa millään tavalla. Alkuun tähdätään samalla lailla kuin mihin tahansa muuhunkin peliin.

Vielä sananen omasta kaudestasi. Olet viimeistellyt 36 pelissä pisteet 9+10=19 ja pelannut ottelua kohden eniten (19:58) Pelicans-hyökkääjistä. Uusi yhden kauden piste-ennätys on enää kuuden täpän päässä. Mitä sanot itse kaudestasi?

- Tosi hyvin on mennyt etenkin siinä mielessä, että on päässyt pelaamaan paljon. On ollut koko ajan luottavainen olo ja sellainen kärsivällisyys peliä kohtaan. Olen halunnut pelata monipuolisesti ja tehdä myös tulosta. Sitä itseltäni odotan.

Pelicans – Jukurit torstaina 3.1. Isku Areenalla klo 18.30!

Aleksi Salonen