Ässistä ei lopulta ollut Pelicansin kiusaajaksi | Pelicans

Torstai 28.3. 18:30 VS.

Ässistä ei lopulta ollut Pelicansin kiusaajaksi

Pelicans teki perjantaina kotonaan sen mitä piti ja otti 6-3-voiton Liigan pahnan pohjimmaisesta Ässistä.

Kuva: Tomi Natri

Maalinteon kamppailussa avasi isäntäjoukkue Pelicans. Oliwer Kaski pääsi aloitusvoiton jälkeen nousemaan maalin kulmalle, josta kultakypärä löysi tarkalla syötöllä maalille vapaaksi unohtuneen Miska Siikosen. Siikoselle kauden 12:s kaappi ja lukemat 1-0:aan ajassa 03:08. Maaliin toinen syöttöpiste Severi Lahtiselle.

Ässät sai puoli minuuttia myöhemmin limpun Jussi Olkinuoran taakse. Osuma kuitenkin hylättiin, sillä tilannetta edelsi korkea maila. Olkinuora esitti tukun hyviä torjuntoja avauserän ensimmäisellä puoliskolla. Nollapeli rikkoutui kuitenkin jo ajassa 09:25 Peter Tiivolan päästessä laukomaan Ässät tasoihin ylivoimahyökkäyksen päätteeksi.

Erätauolle mentiin silti Pelicansin johdossa. Lahtinen ja Kaski tekivät jälleen esityön ja Jesse Mankinen päätti kuivan kautensa nostamalla kiekon komeasti Kasperi Kotkaniemen vartioiman Ässät-maalin kattoon. Kihaus oli Mankiselle kauden yhdeksäs.

Pelicans kiristi ruuvia toisessa erässä ja sai nyt parempaa kontrollia kiekosta. Tilanne vaihtui 3-1:een aikaan 26:20, kun Artturi Toivola kiskaisi Kotkaniemen puikoista runkosarjan seitsemäntensä. Syöttömerkinnät osumaan keräsivät Antti Tyrväinen ja Mikko Kousa. Kaksi minuutia edellisestä tilanne oli jo 4-1. Casimir Jürgensin viivalaukaus upposi helposti Ässien rysään, mikä riitti Kotkaniemelle ja maaliin luisteli Henri Kiviaho. Lahtinen saalisti 4-1-maaliin jo illan kolmannen syöttöpisteensä. Toinen syöttäjä oli Siikonen.

Ässät osui myös kakkoserässä kertaalleen, kun Jouka Juhola pääsi nostamaan luukulta 2-4-kavennuksen. Vieraat laittoivat isännille tosissaan kampoihin päätöserässäkin, josta kehkeytyi jännitysnäytelmä. Ässät tuli ajassa 46:19 maalin päähän Tiivolan onnistuttua painottomalta puolelta. Tasoituskin kävi lähellä, mutta porilaisten kiri kaatui lopulta Taavi Vartiaisen (Kousa, Jesse Ylönen) tekemään 5-3-osumaan, joka syntyi tyhjään maaliin. Toivola (Mikko Laine, Lahtinen) kaunisteli vielä illan toisellaan loppuluvut 6-3 kaksi sekuntia ennen päätössummeria.

Lahtinen oli Pelicansin illan pisterohmu 0+4-tehoilla. Pelicans jatkaa pelejään heti lauantaina Mikkelissä.