Perjantai 15.12. 18:30 VS.

​Ässät vei pisteet vajaamiehiseltä Pelicansilta

​Tiistaina Isku Areenalla pelattu Pelicansin ja Ässien välinen kauden toinen kohtaaminen päättyi porilaisten 4-1-voittoon.

Lukuisten poissaolojen rasittama Pelicans sai otteluun haluamansa lähdön. Avauserää oli pelattu 04:51, kun Vadim Pereskokovpelasi kiekon Joel Mustoselle, jonka laukauksen verkon perukoille ohjasi Miska Siikonen kauden seitsemännellä maalillaan.

Pelicans joutui heti 1-0-maalin jälkeisessä vaihdossa alivoimalle. Ässät ylivoima ehti vanhentua minuutin, kun Antoine Laganieretasoitti ottelun Joona Voutilaisen vartioiman Pelicans-maalin takaa todellisella onnenkantamoisella. Kotijoukkueella oli sauma mennä uudelleen johtoon ylivoimalla, kun Ben Blood sai ensin korkeasta mailasta kaksiminuuttisen ja hetki tämän jälkeen 2+10-minuutin jäähyn päähänkohdistuneesta taklauksesta kohteenaan Miska Siikonen. Liigan paras ylivoima ei kuitenkaan onnistunut, joten tauko koitti 1-1-tasatilanteessa.

Lahtelaisten rivit harvenivat entisestään toisessa erässä, kun Antti Tyrväinen ja Mustonen joutuivat jättämään pelin kesken. Ässät siirtyi erän alkupuolella 2-1-johtoon Laganieren illan toisella maalilla, joka syntyi ylivoimahyökkäyksen päätteeksi. Kymmenen minuuttia myöhemmin Maksim Matushkin pääsi hakemaan vieraille kolmatta maalia rangaistuslaukauksesta, mutta Voutilainen nollasi yrityksen.

Bloodin jäähyily jatkui toisen erän lopussa. Puolustajan maila nousi tahattomasti Siikosen kasvoihin, jonka seurauksena Blood sai 2+2-minuutin rangaistuksen. Pelicansin ylivoima jatkui myös toisen erän alussa, mutta tasoitus jäi piippuun.

Rangaistuksen päätyttyä Ässät siirtyi kaksi maalia edelle Niko Peltolan rystynostolla toisen erän kolmannella minuutilla. Vajaamiehisenä sinnikkäästä taistellut Pelicans pystyi luomaan jatkuvasti painetta Ässien kenttäpäätyyn, mutta vieraat pitivät ykkössektorin tukossa. Ville Korhonen niittasi vielä viimeisen tyhjiin, joten pisteet matkasivat Ässien mukana Poriin loppuluvuin 1-4.