Aleksi Mustonen mukaan Leijoniin | Pelicans

Torstai 28.3. 18:30 VS.

Aleksi Mustonen mukaan Leijoniin

Leijonat vahvistaa joukkuettaan viikonlopun otteluihin Aleksi Mustosella. Pelicans hyökkääjä liittyy joukkueen vahvuuteen perjantaina Tukholmassa.

Erinomaisen kauden tähän asti Pelicans-paidassa pelannut Aleksi Mustonen pääsee näyttämään kyntensä myös Leijonat-paidassa.

Pelicansin liukas keskushyökkääjä Aleksi Mustonen on kutsuttu mukaan Suomen maajoukkueeseen, joka aloitti Ruotsin EHT:n eilen ottelulla Venäjää vastaan. Mustonen on mukana pelaavassa kokoonpanossa lauantain ja sunnuntain Tshekki sekä Ruotsi -otteluissa.

-Hienoa saada Aleksi mukaan. Hän olisi ollut mukana jo viime turnauksessa, mutta silloin viime hetken loukkaantuminen esti osallistumisen. Nyt saamme annettua hänelle ansaitsemansa näyttöpaikan. Kommentoi maajoukkueen GM Jere Lehtinen.

Leijonien kokoonpanosta tippui pois juuri ennen turnausta loukkaantumisten vuoksi muutama hyökkääjä.

-Hyvä että tällainen mahdollisuus saatiin Pelicansin kanssa järjestettyä. Turnausta on vasta yksi ottelu takana ja kaksi kovaa peliä edessä. Nyt voimme jakaa vähän kuormaa sekä kokeilla eri variaatioita. Jatkaa Lehtinen.- Tällä kertaa tuli kutsu nopeasti, mutta innoissani lähden mukaan. Mukava huomata, että kiinnostusta on ja he haluavat nähdä miten siellä (maajoukkueessa) suoriudun. Eka valinta meni pipariksi, niin hienoa saada uusi mahdollisuus, Mustonen itse kommentoi valintaa.

Mustonen debytoi A-maajoukkueessa lauantaina, kun Leijonat kohtaa Beijer Hockey Gamesissä Tshekin klo 13.00. Ottelu on seurattavissa Yle TV2 kanavalta ja Yle Areenasta.

Kovan taklauksen alle eilisessä Venäjä-ottelussa jäänyt Hannes Björninen on täydessä pelikunnossa ja joukkueen vahvuudessa lauantaina.