Pelicansilla nihkeä Helsingin vierailu | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Pelicansilla nihkeä Helsingin vierailu

Pelicansin ja HIFK:n kauden 2016-17 runkosarjakohtaamiset päättyivät tasan 2-2, kun HIFK oli viimeisessä näytöksessä parempi loppuluvuin 4-1.

Viime kierroksilla maalinteon kanssa tuskaillut Pelicans onnistui Helsingin illassa jo 1:15 minuutin pelin jälkeen. Hannes Björninen voitti päätypelin, tarjoili syötön maalin eteen, josta Roope Elimäki napautti kauden seitsemännellä maalillaan vieraat 0-1-johtoon.

Peli eteni lahtelaisten aikaisen maalin jälkeen valkopaitojen hallinnassa. Pelicansin perisynti, oman alueen kiekonmenetykset, nosti kuitenkin päätään avauserän puolivälissä, ja Roope Hintz pääsi sivaltamaan Karri Rämön silmien alta 1-1-tasoituksen.

Toisessa erässä hallinta kiekosta oli edelleen niukasti vierailla. Kamppailun intensiteetti nousi ajoittain varsin korkealle, ja myös taklauspeli lisääntyi selvästi. Pelin puolivälissä HIFK siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon Juuso Puustisen tulisella ylivoimalämärillä.

Erän lopussa nähtiin lahtelaisittain ikävä tilanne. Justin Hodgman tuli yksilösuorituksella koko kentän läpi, ja juuri kun kanukkisentteri oli yrittämässä maalintekoa, HIFK:n puolustajajärkäle Joe Finley jyräsi voimakkaalla taklauksella Hodgmanin jäänpintaan. Tilanteesta ei rangaistusta Finleylle, Hodgman puolestaan talutettiin pukusuojiin.

HIFK siirtyi kolmannen erän alussa kahden maalin johtoon, kun Teemu Eronen iski tasavajaalla tilanteeksi 3-1. Vieraiden vaikea päätöserä sai jatkoa ajassa 47:44 Hintzin vietyä illan toisellaan punapaidat jo 4-1-johtoon. Vieraat eivät tästä enää toipuneet. Pisteet jäivät Helsinkiin lukemin 4-1.

Pelicans palaa neljän pelin vieraskiertueen jälkeen kotikaukaloon ensi viikon tiistaina, kun vastaan luistelee TPS.