KooKoo päätti Pelicansin voittoputken jatkoajalla | Pelicans

Tiistai 2.4. 18:30 VS.

KooKoo päätti Pelicansin voittoputken jatkoajalla

Pitkästä aikaa vieraskaukalossa pelannut Pelicans kärsi tiistaina KooKoolle 1-2-jatkoaikatappion. Tappio tiesi lahtelaisten kolmen pelin voittoputken katkeamista.

Tuloksellisesti Liigan heikoin vierasjoukkue Pelicans suuntasi tiistaina Kouvolaan KooKoon vieraaksi. Joukkue ei ollut pelannut vieraissa kahteen viikkoon, mutta lahtelaiset tulivat peliin väkevästi ja saivat luotua heti avausminuutilla pari maalipaikkaa aktiivisen paineistuksen tuloksena.

Ottelulle alkutahdit iski kuitenkin KooKoo. Janne Juvonen torjui Mikko Lehtosen keskialueen laukauksen eteensä, ensimmäisenä paikalla oli kotijoukkueen kultakypärä Juha-Pekka Haataja, joka sai vapaasti viedä KooKoon 1-0-johtoon.

Pelicans tuli tasoihin ylivoimalla 42 sekuntia myöhemmin, kun Vili Sopanen puttasi Niko Hovisen edestä tilanteeksi 1-1. Sopasen pisteputki kasvoi neljään otteluun, ja esityön tehneen Iikka Kangasniemen viiteen.

Toinen erä alkoi varsin tasaisissa merkeissä intensiteetin ollessa edelleen korkealla. Molemmat pääsivät hakemaan johtomaalia kertaalleen ylivoimalla, mutta kumpaisenkin pakkopeli oli tahmeaa. Pelicans hallitsi toisen erän jälkimmäistä kymppiä ja maali roikkui ilmassa, mutta kuten aiemmissakin vierasotteluissa, viimeistelyssä oli parannettavaa.

Kolmannessa erässä kiekonhallinta tasoittui, ja Juvonen joutui useaan otteeseen venymään maalilla parhaimpaansa. KooKoon paras tontti siunaantui Mikko Alikoskelle, joka kuitenkin pysähtyi Pelicans-kassarin huimaan torjuntaan sivuttaisliikkeessä. Kouvolalaiset hakivat loppuun asti kolmen pisteen voittoa, ja joukkue pääsikin ylivoimalle kaksi ja puoli minuuttia ennen kolmannen erän päätöstä. Miesylivoima ei kuitenkaan tuonut ratkaisua, joten Kouvolassa lähdettiin hakemaan ratkaisua jatkoajalta.

Vieraat eivät jatkoajalla juuri kiekkoon päässeet, ennen kuin Antti Erkinjuntille ja Ben Bloodille tarjoutui paikat laukoa lisäpiste Lahteen. Tulosta ei tullut, KooKoo iski vastaan ja Olli Korhonen sivalsi uransa ensimmäisellä liigaosumallaan kotijoukkueelle 2-1-jatkoaikavoiton.

Illan Pelicans-nimi oli Juvonen 44 torjunnallaan. Pelicans jatkaa vieraspelejään torstaina Lappeenrannassa.