Björnisen maalit ja Juvosen torjunnat toivat Pelicansille arvokkaan voiton | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Björnisen maalit ja Juvosen torjunnat toivat Pelicansille arvokkaan voiton

Isku Areenalla Pelicansin ja KooKoon välillä käyty vuoden ensimmäinen koitos päättyi lahtelaisten 4-1-voittoon.

Pelicansilla oli tiistaina kasvojen pesun paikka, sillä lahtelaisten esitys vuoden viimeisessä JYP-kamppailussa oli sanalla sanoen heikko. Nyt turkoosipaidat tulivat peliin isännän elkein, ja avausmaali syntyi jo reilun neljän minuutin pelin jälkeen. Iikka Kangasniemi siirsi kiekon viivaan, Stefan Lassen lähetti laukauksen, johon Hannes Björninen sai mailansa väliin – peli 1-0.

Viimeksi 8. lokakuuta pelannut Juha Leimu onnistui paluuottelussaan vain 12:15 minuutin pelin jälkeen, kun viivatykki laukoi siniseltä Pelicansin 2-0-johtoon. Syöttöpisteet Henri Heinolle sekä avausmaalin tapaan Kangasniemelle.

KooKoon erän parhaat paikat siunaantuivat pariin otteeseen Anrei Hakuliselle, mutta ex-pelikaanin ruuti oli märkää. Tilanne 20 minuutin jälkeen 2-0.

Pelicans istui toisessa erässä jäähyboksissa kolmeen eri otteeseen, mutta Janne Juvosen paraatipelastukset pitivät pelin 2-0:ssa. Illan päätuomarikaksikko Mikko Kaukokari-Lassi Heikkinen sai lahtelaisyleisöltä isoa kritiikkiä katsoessaan kaksi kertaa sormiensa läpi KooKoon selvät rikkeet.

Toinen erä oli ylivoimien seurauksena KooKoo-merkkinen, mutta silti maaliton.

Maalihanat avautuivat uudelleen kolmannessa erässä. Ensin kauden kolmannen pelinsä Pelicansissa pelannut Mikko Kousa laukoi komealla lyöntilaukauksella Pelicansin kolmen maalin johtoon. Päätöserän puolivälissä Kousa ja Leimu tekivät esityön ja Björninen laukoi illan toisensa irtokiekosta. Juvosen nolla rikkoutui heti Björnisen maalin jälkeen, kun Ryan O'Connorin viivalaukaus painui ohi pahassa maskissa olleen Juvosen.

Isku Areenan tiistai-ilta ei enempää maaleja tarjonnut, joten pisteet jäivät Lahteen lukemin 4-1. Pelicansin pelit jatkuvat torstaina 5.1. kotiottelulla HPK:ta vastaan.