Perjantai 15.12. 18:30 VS.

Tappara perjantaina Lahteen – Rekoselta kiitettävä arvosana Pelicansin alkukauden viisikkopelille

Lähes viikon mittainen tauko peleistä päättyy Isku Areenalla perjantaina, kun Pelicans saa vieraakseen Tapparan. Aleksi Rekonen sanoo, ettei joukkueessa olla yllättyneitä alkusyksyn hyvästä vireestä.

Liigan runkosarjaa on takana jo kuudennes. Sarjassa 18 pisteellä viidentenä oleva Pelicans on ollut tulosten valossa vahva etenkin kotijäällään, sillä se ei ole hävinnyt Isku Areenalla sitten Sportia vastaan pelatun sarja-avauksen.

Jatkuvaan liikkeeseen perustuva suoraviivainen pelisapluuna on tehnyt vastustajien pelin haasteelliseksi myös vierasjäällä, jossa maalintekon tehokkuus on kuitenkin toistaiseksi jättänyt parantamisen varaa. Pelicans-hyökkääjä Aleksi Rekonen antaa joukkueen alkukaudelle kaksi eri kouluarvosanaa.

- Viisikkopelaamisesta annan ysin, ja erikoistilanteista seiskan. 5-5-peli on toiminut meillä hyvin, se on selkeää ja jokainen on toteuttanut sitä hyvin. Sen avulla ollaan saatu tehtyä maaleja ja voitettua pelejä. Nyt katseet on erikoistilanteissa - niitä pitää terävöittää ja tehdä tulosta myös sillä puolella, Rekonen tietää.

- Ei voi sanoa, että oltaisiin yllättyneitä hyvästä alkukaudesta. Kyllä me osattiin odottaa tätä.

Tehopisteet jakautuivat Pelicansissa syyskuun peleissä tasaisesti. Joukkueessa vähintään viiden pisteen miehiä ovat Iikka Kangasniemi (4+4), Borna Rendulic (3+3), Miska Siikonen (3+2), Antti Tyrväinen (3+2), Aleksi Mustonen (2+3) ja Rekonen (1+4). Rekosta voidaan pitää yhtenä alkusyksyn lahtelaisyllättäjistä, vaikka pistepotentiaali on ollut tiedossa jo pidempään.

- Tykkään paljon aktiivisesta pelitavasta, se on sopinut mulle hyvin. Olen omimmillani varsinkin täällä pienessä kotikaukalossa, missä tulee paljon tilanteita ja pääsen hyödyntämään jalkanopeuttani.

Viime kaudella ennätyspisteensä (9+10=19) tehnyt Rekonen löysi nopeasti toimivan kemian Tyrväisen ja A. Mustosen kanssa. Tällä hetkellä ketjukaverit miehittävät kuitenkin toipilaslistaa.

- Se on ihan sama kenen kanssa sitä pelaa, kun kaikki toteuttavat jäällä samoja asioita. Kukaan ei sooloile, kaikilla on samat arvot. On myös hyvä, että peluutus on ollut tasakentällisin tasaista. Kaikki pääsevät tätä kautta peliin sisään, ja se myös tietysti auttaa jaksamaan paremmin, Rekonen sanoo.

Sulak ei vielä mukana

Pelicans pelasi viimeksi viime lauantaina, jolloin se voitti nihkeässä jääkiekko-ottelussa KalPan 1-0. Kamppailu oli lahtelaisille hyvä testi mentaalisella puolella.

- Koutsit oli varmasti tyytyväisiä voittoon. Saatiin nollapeli, ja jos yksikin maali riittää voittoon, niin mikäs siinä. Totta kai voidaan tehdä enemmän maaleja ja olla tehokkaampia, mutta ne oli hyvät pisteet siihen paikkaan.

Kahtena edellisvuonna Suomen mestaruuden voittaneen Tapparan syysvire ei ole toistaiseksi vakuuttanut. Joukkue on 14 pisteellä Liigassa vasta kahdeksantena. Seuran peräsimeen palanneella Jukka Rautakorvella on tällä kaudella käytössään maajoukkuepelaajia vilisevä tähtisikermä, joka täydentyi vielä tällä viikolla Pohjois-Amerikasta palanneella Pelicans-kasvatti Sebastian Revolla. Tapparassa pelaa myös toinen Pelicansille tuttu kasvo, Tyler Redenbach, joka edusti turkooseja kolmella eri kaudella vuosina 2013-15.

Rekonen sanoo, ettei Pelicansin esitys jää perjantaina ainakaan latauksesta kiinni.

- Siellä on aika paljon uusia äijiä, niin on kiva nähdä, millaisella sapluunalla ne lähtee pelaamaan. Viime kausien kestomenestyjä olisi tietysti mukava kaataa. Vastapuolella pelaa myös muutama kaverini, joten niitäkin olisi kiva näpäyttää, "Reksi" heittää.

Libor Sulakin debyytti antaa vielä odottaa itseään, sillä NHL:n runkosarjan kalkkiviikoille asti Detroit Red Wingsin mukana ollut tshekkipuolustaja ei ole vielä saapunut Suomeen. Sulakin tuloa odotetaan kiekkokansan lisäksi innolla myös joukkueen keskuudessa.

- Hän vaikutti mukavalta kaverilta, mitä kesällä ehdittiin pikaisesti nähdä. Hänellä on melkein samanikäinen lapsi kuin minulla, joten innolla odotan, että päästään tutustumaan vielä paremmin sekä treenailemaan ja touhuilemaan yhdessä.

Pelicans – Tappara perjantaina 6.10. Isku Areenalla klo 18.30!

Teksti: Aleksi Salonen