Pelicansille lauantaina Hakametsässä kauden kolmas voitto Ilveksestä? | Pelicans

Tiistai 2.4. 18:30 VS.

Pelicansille lauantaina Hakametsässä kauden kolmas voitto Ilveksestä?

Pelicans päättää vuoden ensimmäisen viikkonsa lauantaina Hakametsässä Ilvestä vastaan. Tupsukorvat ovat olleet tällä kaudella lahtelaisille mieluisa vastus.

Lahtelaisryhmä on viikon kahdessa aiemmassa ottelussa näyttänyt, kuinka suuri jääkiekkojoukkueen hyvän ja huonon päivän ero voi käytännön tasolla olla. Pelicansin uusi kalenterivuosi käynnistyi hallitulla 4-1-kotivoitolla KooKoosta, mutta torstain paikalliskamppailussa HPK:ta vastaan Pelicansin väkevä alku kääntyi nopeasti päälaelleen, ja Kerho hurjasteli lopulta 2-6-vierasvoittoon.

Tappio oli Pelicansille karvas, sillä voitolla ero neljäntenä ja viimeisenä joukkueena puolivälierien kotiedussa kiinni olevaan HPK:hon olisi kaventunut kahteen pisteeseen. Häviöllä ero venähti kahdeksaan pisteeseen, ja lahtelaiset valahtivat sarjassa seitsemänneksi. Kausi toisensa jälkeen tasaisemmiksi muuttuvat voimasuhteet tietävät sitä, että pudotuspeleihin päästäkseen tappioputkiin ei ole varaa.

Pelicansin lauantain vastus Ilves on Liigassa 11. sijalla vain kuuden pisteen päässä turkoosipaidoista. Eletään "vasta" tammikuuta, mutta jo nyt voidaan alkaa puhua kuuden pisteen peleistä. Pelicans ja Ilves taistelivat sarjapisteistä syyskaudella kahdesti Lahdessa, ja kotijoukkue oli molemmilla kerroilla parempi loppulukemien ollessa 3-1 ja 2-1.

Tupsukorvat ovat olleet koko kauden vaikeuksissa kotipeleissään, joista joukkueella on sarjan heikoin rekordi. Ilveksen viimeisin kolmen pisteen kotivoitto on kahden kuukauden takaa 9. marraskuuta, jolloin se kukisti Ässät 2-0. Myöskään vierasjoukkueen saldo reissupeleistä ei mairittele – Pelicans on vasta sarjan 13. paras vieraskentällä.

Ilveksen viime kierrosten tulokset ovat olleet vuoristoratamaisia. Joukkueella oli joulukuussa neljän tasapelin putki, joista vain yksi kamppailu päättyi varsinaisen peliajan jälkeen tamperelaisjoukkueen voittoon. Tämän jälkeen Ilves hävisi alavireisille SaiPalle ja Sportille, mutta voitti Jukurit sekä todennäköiseen runkosarjan voittoon porhaltavan Tapparan (Ilves oli kyseisessä ottelussa vierasjoukkue).

Tupsukorvia pelastamaan saapunut paluumuuttaja Michael Keränen ei ole 11 pelin 1+3-tehopisteillä ollut vielä sellainen pelillinen johtaja kuin mitä seurassa toivottiin. Ilveksen A-nuorista nostettu pistenikkari Juho Liuksiala on ollut sen sijaan pirteä ilmestys tehtyään 14 peliin yhdeksän (7+2) tehopistettä.

Pelicans on saamassa ensi viikolla sairastuvalta apuja kokoonpanoonsa, kun ainakin kapteeni Antti Erkinjuntin odotetaan tekevän paluun joukkueen hyökkäykseen.

Ilves – Pelicans lauantaina 7.1. Hakametsässä klo 17.