6. Erkki Laine | Pelicans

Torstai 28.3. 18:30 VS.

6. Erkki Laine


Erkki Laine

(13.9.1957-22.8.2009)

  • Lahtelaista edustuskiekkoa ajalla 1975-1995
  • 324 SM-liigaottelua
  • 277 SHL-ottelua
  • 64 A-maaottelua
  • Olympialaiset 1984 ja 1988
  • Olympiahopea


Kiekkoreippaan kasvatti Erkki Laine teki mittavan uran jääkiekkoilijana sekä Suomessa että Ruotsissa. Hän aloitti uransa I-divisioonassa Lahden Reippaassa kaudella 1975–1976. Myöhemmin hän nousi yhdeksi SM-Liigan ja Elitserienin parhaista maalintekijöistä.

Laine edusti Reipasta vuoteen 1978 ja lähti sen jälkeen valloittamaan kiekkokaukaloita länsinaapuriin. Elitserienin Leksandista tuli hänen kotijoukkueensa ensimmäisen, vuonna 1982 päättyneen Ruotsin-jakson ajaksi. Lujasta ja nopeasta rannelaukauksestaan tunnettu Laine voitti Elitserienin maalikuninkuuden ensimmäisen kerran juuri Leksandissa keväällä 1981.

Pelattuaan taas kaksi kautta Lahdessa 1982-1984 Laine siirtyi takaisin Ruotsiin, tällä kertaa Färjestadiin. Heti paluukaudellaan 1984-1985 laitahyökkääjänä pelannut Laine voitti maalikuninkuuden uudelleen.

Laine pelasi urallaan muutamia kausia myös Keski-Euroopassa, Saksassa ja Sveitsissä. Kotiin Lahteen Laine palasi vuonna 1990. Hän edusti Kiekkoreipasta vuoteen 1995, jolloin lopetti uransa.

Erkki Laine teki SM-liigan runkosarjassa 324 ottelussa 309 tehopistettä (185+124). Ruotsissa vastaavat luvut olivat 227 ottelua, 275 tehopistettä, joista 192 maalia ja 83 syöttöä.

Laine voitti Elitserienin mestaruuden kahdesti, vuosina 1986 ja 1988. Kahdesti voitetun maalikuninkuuden lisäksi hän oli joukkueen kantava voima ja voitti Elitserienin playoffien maalikuninkuuden mestaruusvuosina 1986 ja 1988.

SM-Liigassa Laine teki liigan eniten ylivoimamaaleja kausilla 1982-1983 ja 1983-1984.

Maajoukkueurallaan "Eki" edusti Suomea Sarajevon olympialaisissa 1984 ja Calgaryssa 1988. Calgaryssa Suomi voitti ensimmäisen jääkiekon arvomitalinsa. Tuomisina oli hopeaa.

Erkki Laineen paita numero 13 on jäädytetty.