
Jokainen vähäänkään lajia seuraava tietää, että yksi kiekkomaailman kovimmista apuvalmentajapareista löytyy Pelicansin penkin takaa. Kai Suikkasen oikeana ja vasempana kätenä toimivat Pasi Nurminen ja Riku-Petteri Lehtonen eivät esittelyjä kaipaa.
Mutta kovia olivat pikkutakkimiehet viikonloppuna Saksassakin. Münchenissä pelatussa Deutschland Cupissa USA:n valmennusryhmässä toimi muutama mielenkiintoinen nimi, joihin Pelicansin Ryan Lasch pääsi tutustumaan.
- Koko valmennusryhmä oli hyvä, erittäin osaavia ja kokeneita äijiä. Oli huippua kuunnella heitä, koska he tiesivät pelistä niin paljon, Lasch kertoo.
Kommenteillaan kalifornialainen viittaa erityisesti Chris Cheliokseen ja Bill Gueriniin, päävalmentaja Don Waddellin apuvalmentajiin.
Huikean uran pelannut Chelios tunnettiin kaukalossa kovaotteisena luutijana, jonka kreikkalaistaustainen veri kuohahti aina säännöllisin väliajoin. 26 kautta änärissä pyörinyt Chelios on elävä legenda, sillä hänet valitaan Hockey Hall of Fameen joulukuun 12. päivänä.
- Kyllä, kova pelimies. Mutta hän hoiti turnauksessa puolustuspään valmennusta, joten emme jutelleet niin paljon.
Guerin ei ole eilisen teeren poika hänkään. Kahden Stanley Cupin mestari tuuletteli kanisterin kanssa viimeksi toissa keväänä Pittsburghin paidassa.
- Hän oli loistava. Hän työskenteli hyökkäjien kanssa ja oli kuin yksi jätkistä. Opin häneltä pari juttua, salaperäinen Lasch sanoo.
Muita tuttuja nimiä olivat SaiPan Brian Salcido sekä Jokereiden Ben Eavesia tuurannut seurakaveri Jeremy Dehner. Myös Djurgårdenin ex-TPS Kyle Klubertanz on suomalaisille tuttu nimi.
- He pelasivat kaikki hyvin. Tunsin myös pari kundia Kaliforniasta, ja meillä oli hauskaa.
Ryan Lasch liekeissä taas lauantaina. Pelicans – Lukko Isku Areenalla klo 18.30.
