Pelicans nouti kolme pistettä Oulusta ja siirtyi viikon tauolle peleistä.
Ensimmäinen erä lähti liikkeelle hitaalla temmolla. Kärpät sai hallinnan ottelusta, mutta molempien pelissä näkyi eilen reissatutkilometrit. Ilves-ottelun tapaan Niko Hovinen oli varma torjunnoissaan, eivätkä Kärpät päässeet luomaan vaarallisia tilanteita. Pelicans pääsi kymmenen minuutin jälkeen ylivoimalle. Vaikka maalia ei tehty niin ylivoiman jälkeen pussinokat pääsivät peliin mukaan.
Kolme minuuttia ennen erän loppua Pelicans avasi maalihanat. Ensin Janne Tavi ohjasi Jarkko Immosen laukauksen Ville Hostikan selän taakse. Tästä ehti kulua vain 20 sekuntia, kun kärppäkasvatti Tommi Paakkolanvaara ohjasi Markus Seikolan laukauksen ohi Hostikan. Erätauolle lähdettiin Pelicansin 2 - 0 johdossa.
Toiseen erään Pelicans lähti paremmalla jalalla kuin ensimmäiseen. Jarkko Immosen johtama kolmoskenttä loi kovaa painetta Kärppien alueelle. Ensimmäiset viisi minuuttia pelattiin periaatteessa yhteen päähän. Kärpät oli pahassa ahdingossa, kun Pelicansin jokainen kenttä painoi kovalla vauhdilla Ville Hostikan vartioimalle Kärppä-maalille.
Pelin lähestyessä puoliväliä Kärpät saivat helpotusta hetkeksi, kun Kari Sihvonen lähti istumaan kaksi minuuttista. Kärpät eivät onnistuneet hyödyntämään tilannetta vaan rikkoivat peliä seurauksena jäähy Miikka Salomäelle. Jäähyjen päätyttyä peliä jatkettiin Pelicansin hallinnassa. Kärpät saivat aikaan muutaman hyökkäyksen, mutta Niko Hovinen oli varma kuin muuri.
Muutama minuutti ennen toisen erän päätöstä Pelicans pääsi jälleen iskemään. Aaron Brocklehurst nousi viivalta röyhkeästi maalillle ja yritti iskeä kiekon sisään. Juuri sairaslomalta palannut Matias Loppi löysi irtokiekon ja siirti sen varmasti maaliin, erätauolle lähdettiin Pelicansin 3 - 0 johdossa.
Kolmas erä alkoi rauhallisesti. Kumpikaan joukkue ei ottanut jäähyjä joten kiekkoa vietiin päästä päähän ensimmäiset kymmenen minuuttia. Pelin tempo kasvoi ja Kärpät alkoivat hakemaan kavennusmaalia. Yritys palkittiin erän yhdennentoista minuutin kohdalla, kun Juho Keränen ampui maskin takaata kiekon maaliin. Kärpät saivat tästä intoa peliin ja jatkoivat takaa-ajoa. Juho Keränen tykitti jälleen viivalta ja reboundin maaliin iski Joonas Komulainen.
Kai Suikkanen rauhoitti tilannetta ottamalla aikalisän. Tällä oli selvä vaikutus Pelicansin peliin, joka rauhoittui samantien. Peliä oli jäljellä minuutti, kun vuorostaan Hannu Aravirta kutsui suojattinsa aikalisälle. Tämän jälkeen Kärpät jatkoivat kuudella kenttäpelaajalla. Pelicans pysyi kuitenkin vahvana ja otti kolme pistettä lukemin 2 - 3.