
Alkuviikosta joukkueen vahvuuteen liittynyttä Ilkka Pikkaraista ei nähdä tällä viikolla tositoimissa. Alun perin uuden vahvistuksen uumoiltiin tekevän Pelicans -debyyttinsä Kuopiossa, mutta nilkka pitää miehen sivussa sekä perjantaina KalPaa että lauantaina SaiPaa vastaan.
- Pikkarainen ei pysty vielä pelaamaan. Hän tulee vähän myöhemmin rinkiin, mutta vahvuudessa hän jo on, päävalmentaja Kai Suikkanen paaluttaa.
Pelicansin tilanne on haastava. Pikkaraisen lisäksi poissaolijoiden listalta löytyvät myös Pekka Jormakka, Max Wärn ja Marko Pöyhönen. Heistä Pöyhönen ja Jormakka ovat lähimpänä paluuta tositoimiin – mutta milloin, siitä ei ole vielä täyttä varmuutta.
- Onhan se menetys, jos neljä miestä on sivussa – ja kaikki vielä laitahyökkääjiä. Mutta hyvin ollaan pystytty taistelemaan. Viimeksi Isomäki (Joni) tuli Heinolasta ja pelasi oman roolinsa ihan hyvin. Hänen tekemisestään ei ole mitään valittamista, Suikkanen sanoo.
- Näillä on vain pakko mennä. Kun on paljon pelejä, niin jokaiselle joukkueelle tulee loukkaantumisia. Ei siitä pääse mihinkään.
Loukkaantumissumasta huolimatta lahtelaiset eivät ole kadottaneet pelihuumoriaan. Suikkasen mukaan joukkueessa vallitsee periksi antamaton taisteluhenki.
- Hyvillä fiiliksillä tässä ollaan. Esitykset pelien välillä ovat vaihdelleet hyvästä huonompaan.
Edellisellä visiitillä Pelicans ryöväsi KalPalta vieraspisteet 3-4. Joulukuun alussa pelattu ottelu oli trilleri, joka ratkesi Ryan Laschin tekemään ihmeelliseen pomppumaaliin.
- Viimeksi pärjättiin Kuopiossa hyvällä puolustustaistelulla, ja samaa yritetään nytkin.
Pelicans matkasi Kuopioon jo torstaina iltapäivällä. Ennen bussiin hyppäämistä joukkue kävi Isku Areenan jäällä läpi erikoistilannepelaamista.
- Jos tilastoja katsoo, niin mehän ollaan tehty yllättävän paljon ylivoimamaaleja, Suikkanen huomauttaa.
- Mutta se toimii vain hetkittäin. Joskus se toimii ihan jees, ja joskus se ei toimi ollenkaan, ei sinne päinkään. Se on kuitenkin tärkeä osa-alue, jolla pelejä voidaan kääntää keväällä voitoiksi.
KalPa – Pelicans perjantaina Niiralan montussa klo 18.30.
