
”Se on Hämeenlinnan peruja, Laitisen Veli-Pekka antoi sen. Kerhossa pelasi ennen Toni Virta ja hänellä oli sama lempinimi. En tiedä, olisiko se siitä tullut sitten.”
Näin lempinimeään kuvailee Toni ”Toke” Saarinen, Lahden tunnetuin hämeenlinnalainen. Yhdeksän vuotta Pelicansissa pelannut kiekkoikoni muistetaan erityisen hyvin keväältä 1999, jolloin liukasliikkeinen laituri oli vahvasti nostamassa lahtelaisia liigaan.
”Kyllä mun täytyy sanoa että Lahti tulee aina olemaan kotikaupunki. Edelleenkin on rivari Lahdessa”, Toke kertoo.
”Hämeenlinna on syntymäkaupunki mutta Lahti on kyllä koti, kaikin puolin.”
Nykyään Saarinen kiekkoilee Itävallan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Alppimaisemien ympäröimän Lustenaun pelipaita on koristanut miehen rinnusta jo viiden vuoden ajan.
”Vuorilla tulee liikuttua aika paljon. Suomalaista tietenkin ihmetyttää kuinka isoja ja valtavia ne ovat, mutta kiva siellä on ulkoilla!”
Saarinen seuraa edelleen tiiviisti Pelicansin tekemisiä. Toke oli luonnollisesti tietoinen myös Antti Niemen kesäisestä visiitistä Stanley Cupin kanssa.
”Hyvä ystävä tuli Lahdesta kyläilemään. Hän oli vienyt poikansa katsomaan pyttyä halliin, näin valokuvia paikan päältä”, Toke mehustelee.
”Hieno juttu lahtelaiselle jääkiekolle! Harvemmin tuollaista pääsee näkemään. Kertoo varmaan siitä että asioita on tehty oikein."
Lisää Saarisen värikkäitä mietteitä myynnissä olevassa Pelicansin kausikirjassa.
